Tammen kultaiset kirjat -sarja täyttää 70 vuotta
Kuvakirjasarja Little Golden Books syntyi 1942 Yhdysvalloissa, toisen maailmansodan pahimpana pula-aikana. Ranskalainen maanpakolainen Georges Duplaix kehitteli idean sarjasta. Picasson oppilaanakin kunnostautunut Duplaix halusi tehdä edullisia, kestäviä, iloisia ja värikkäitä lastenkirjoja, joihin kaikilla olisi varaa. Kirjoista tuli nopeasti todella suosittuja. Tänä päivänä Kultaisia kirjoja on julkaistu jo 50 maassa.
Sotien jälkeen oli puutetta lastenleluista ja -kirjoista. Kultaiset kirjat olivat erilaisia, värikkäitä ja edullisia, ennennäkemättömän upeita lastenkirjoja. Suomessa kirjasarjan löysi Tammi vuonna 1952. Koreat kirjat otettiin vastaan suurella suosiolla: lapset, isät, äidit, isovanhemmat, opettajat ja kasvattajat tykästyivät teoksiin ja niiden suosio oli taattu.
Tammen kultaiset kirjat ovat oiva osoitus siitä, miten korkeatasoinen lasten kuvakirja säilyttää suosionsa sukupolvelta toiselle. Moni jo isovanhemmaksikin ehtinyt muistaa Tammen kultaiset kirjat omasta lapsuudestaan. Tänä päivänä Tammen kultaisten kirjojen keräily on monen intohimoinen harrastus. Keräiltävää riittääkin, sillä nimikkeitä on tähän mennessä julkaistu jo 296. Sarja täydentyy myös jatkuvasti uusilla titteleillä, joihin kuuluu Disney, Marvel ja Pixar -kirjoja.
Juhlavuoden kunniaksi julkaistava Tammen kultainen kirjajoulukalenteri sisältää 24 rakastettua klassikkotarinaa miniformaatissa. Lumoavat tarinat ja värikkäät kuvitukset vuosikymmenten varrelta takaavat nostalgisen joulun ja monet lämpimät yhteiset lukuhetket. Tammen kultaiset kirjat yhdistävät sukupolvia! Kalenteri ilmestyy 17.10.
Saatavilla on myös kuninkaallinen kultainen kirja! 27.10. ilmestyvä uusin kultainen kuvakirja on kunnianosoitus kuningatar Elisabet II:n pitkälle ja vaiherikkaalle elämälle ja elämäntyölle. 70 vuotta vallassa ollut kuningatar Elisabet II oli Britannian pitkäikäisin ja pisimpään hallinnut monarkki. Hän nukkui pois 8.9.2022 Balmoralin linnassa Skotlannissa kunnioitettavassa 96 vuoden iässä.
Lisätiedot:
Saara Tiuraniemi, saara.tiuraniemi(at)tammi.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Koko ikäluokka saa lahjoituksena Startup-käsikirjan – teos innostaa nuoria yrittäjyyteen16.10.2025 10:00:41 EEST | Tiedote
Werner Söderström Osakeyhtiö lahjoittaa Timo Ahopellon ja Jyri Engeströmin kirjoittaman ja Linda Saukko-Raudan kuvittaman Startup-käsikirjan e-kirjana kaikille toisen asteen oppilaitosten kolmannen vuoden opiskelijoille. Hankkeen suojelijana toimii opetusministeri Anders Adlercreutz.
Vuoden 2025 kuumimmaksi kirjaksi nimetty Alchemised ilmestyy ensi vuonna suomeksi8.10.2025 11:48:38 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaisen SenLinYun tiiliskiviromaani Alchemised on ollut tämän vuoden puheenaihe kansainvälisillä kirjamarkkinoilla. Myös suomalaisten kirjakauppojen hyllyiltä englanninkielinen teos on huvennut nopeasti. Tammi on ostanut teoksen suomenkieliset oikeudet ja tuo suomennoksen markkinoille vuonna 2026.
Tammi julkaisee Janne Katajan ja Pauliina Virran ruokakirjan1.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Katajan keittiössä -kirja julkaistaan keväällä 2026.
Susijengin historiallinen EM-saavutus kansien väliin23.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tammi julkaisee 13. marraskuuta 2025 Hippo Taatilan ja Mika Wickströmin teoksen Susijengi – Pohjolan ylpeys.
Uusi tekoälyavusteinen selkokirjahanke avaa kirjallisuuden maailmaa kaikille15.9.2025 13:34:52 EEST | Tiedote
Osana yhteiskuntavastuutaan Werner Söderström Osakeyhtiön laadukkaasta lasten- ja nuortenkirjavalikoimastaan tunnettu Tammi on aloittanut kolmivuotisen selkokirjahankkeen. Hankkeen tavoitteena on tuottaa selkokirjoja tekoälyä työkaluna hyödyntäen, laajentaa selkokirjojen tarjontaa ja siten avata kirjallisuuden maailma kaikille. Selkee-selkokirjasarja alkaa tammikuussa 2026, jolloin julkaistaan kymmenen houkuttavaa teosta huipputekijöiltä. Hanke laajenee yhtiön aikuisten kauno- ja tietokirjallisuuteen seuraavien vuosien aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme