Laulun suurlähettiläs, baritoni Thomas Hampson: "Taiteessa ei ole mitään elitististä"
![](/data/images/00579/c23d978f-bad6-4954-8405-0439982cc3fe-w_720.png)
Turun musiikkijuhlien Songs of America -konsertissa laulaja tarjoili elokuussa yleisölle uusia sävellyksiä ja uutta lyriikkaa, koska pitää tärkeänä uuden amerikkalaisen musiikin esittämistä: “Yhdysvalloissa kysytään usein, kuka on meidän Brahmsimme, Schubertimme, Sibeliuksemme. Kysymys on täysin väärä.”
Konsertin ohjelmistossa oli myös Mahleria, jolle Hampson (s. 1955) on pyhittänyt suuren osan urastaan. Konsertoinnin ohella aktiivisesti opettava taiteilija järjesti koronapandemian aikaan viime keväänä kokonaisen Mahler-kuukauden netissä.
Podcastissa Hampson kertoo, millaisena laulaja kuulee oman äänensä, miksi saksan kieli on hänelle erityisen läheinen ja miten ohjelmisto kapellimestari Klaus Mäkelän ja Turun musiikkijuhlien toimitusjohtajan Liisa Ketomäen kanssa syntyi.
Hampson korostaa koulutuksen tärkeyttä, kantaa huolta musiikin opetuksen vähenemisestä ja taiteen asemasta yhteiskunnassa: “Poliittinen think thank ilman, että taide on sen ytimessä, on merkityksetöntä.”
Laulaja muistuttaa, ettei ole poliitikko, mutta Venäjän sota Ukrainassa saa hänet puuskahtamaan: “Putinin toiminta on rikollista kaikilla tasoilla!”
Puhetta musiikista ja maailmasta -podcast taltioitiin elokuussa 2022 ennen baritonin Songs of America -konserttia Turun musiikkijuhlilla.
Haastattelu on englanninkielinen. Podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto.
Turun musiikkijuhlien tuottaman podcastin seuraavissa jaksoissa tavataan huippuorkesterien suosikkikapellimestari Klaus Mäkelä ja kansainvälisesti arvostettu oopperalaulaja, sopraano Tuuli Takala, joka konsertoi Turussa joulukuussa.
Sellisti Senja Rummukainen kokee elävänsä kuin kultakautta – kiitoksen siitä muusikko antaa italialaiselle arvosoittimelleen
Puhetta musiikista ja maailmasta -podcastin toisessa jaksossa mukana on Berliinissä asuva 27-vuotias sellisti Senja Rummukainen. Rummukaisen uraan mahtuu monia merkittäviä saavutuksia: valtakunnallisen Turun sellokilpailun hän voitti vuonna 2014 ja on soittanut tiensä finaaliin myös kansainvälisissä kilpailuissa.
Podcastissa Rummukainen kertoo muusikon ja soittimen tärkeästä suhteesta. Vuoden 2022 alussa hän sai soittimekseen OP Taidesäätiön omistaman Giovanni Grancino -sellon vuodelta 1698. Totuttelu italialaiseen arvosoittimeen vie aikaa, mutta jo nyt sellisti kokee elävänsä soittajana kuin kultakautta Grancinon ansiosta.
Oslon filharmonisen orkesterin soolosellistinä säännöllisesti vieraileva Rummukainen on soittanut kaikkien Suomen tärkeimpien orkesterien solistina. Todelliseksi tähtihetkeksi hän luonnehtii debytointia BBC:n sinfoniaorkesterin solistina Lontoossa viime keväänä. Konsertin kapellimestarina oli Sakari Oramo. Elgarin sellokonserttoa BBC:n orkesteri soitti sellistin mielestä ainutlaatuisen sielukkaasti.
Rummukainen pohtii, että kulttuurin tärkeä merkitys unohdettiin koronapandemian aikana, kun kulttuuritapahtumat suljettiin hetkessä kokonaan. Moni muusikko menetti työnsä yllättäen.
“Oli järkytys, miten isokin ala voidaan unohtaa ja miten se olikin yhtäkkiä niin mitätöntä”, Rummukainen sanoo kovista koronarajoituksista.
Hänen mielestään sulkujen jälkeen kulttuurin arvostus tuntuu kuitenkin kasvaneen.
Turun musiikkijuhlien podcast-sarjan avaava Paavali Jumppanen kouluttaa uudistajia klassisen musiikin kentälle – omissa konserteissaan pianisti häikäisee
Puhetta musiikista ja maailmasta -podcastin ensimmäinen vieras, pianisti Paavali Jumppanen kouluttaa tulevaisuuden muusikoita. Australian National Academy of Musicin taiteellista johtajaa kiehtoo thinkglobally, act locally -lähtökohta.
Perheen koti on tällä hetkellä Melbournessa, mistä Jumppanen saapui kesällä johtamaan monitaiteista Väyläfestivaalia Tornionlaaksossa ja Turun musiikkijuhlille arkkitehtuuriteemaiseen konserttiin Paimion parantolassa.
Podcast taltioitiin konserttipaikassa, Alvar ja Aino Aallon rakennuksessa, joka Jumppasen mielestä on valtava satsaus ihmisiin riipaisevan kauniilla tavalla.Laaja-alaisesti näkemyksellinen pianisti uskoo, että taide löytää yhteiskunnassa aina väylänsä, mutta muistuttaa, että taiteilijoiden koulutuksesta ja asemasta on Suomessa pidettävä huolta.
Podcastissa Jumppanen paljastaa, mikä musiikissa on hänelle kaikkein tärkeintä, mitä hän ajattelee konserttikritiikeistä ja mitä klassisen musiikin kentällä tarkoitetaan ovimies-indeksillä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eveliina SalminenMyynti- ja markkinointipäällikköTurku Music Festival
Puh:+358405245531Puh:+358405245531eveliina.salminen@turkumusicfestival.fiLiisa KetomäkiToimitusjohtajaTurku Music Festival
Puh:+358407406200liisa.ketomaki@tmj.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sibeliuksenkatu 2
20100 Turku
http://www.turunmusiikkijuhlat.fi
TURUN MUSIIKKIJUHLAT ON SUOMEN VANHIN YHTÄJAKSOISESTI TOIMINUT MUSIIKKIFESTIVAALI. MONIPUOLINEN KAUPUNKI-FESTIVAALI TARJOAA KORKEATASOISTA MUSIIKKIA MONEEN MAKUUN.
Festivaalin perustajana oli vuonna 1960 Turun Soitannollinen Seura. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa yleisölleen korkeatasoista musiikkia, mm. suuria orkesterikonsertteja, kamarimusiikkia, resitaaleja, jazzia, ulkoilmatapahtumia ja konsertteja lapsille. Juhlilla käy vuosittain niin kotimaisia kuin ulkomaisia huippuartisteja. Taiteellisena johtajana toimii kapellimestari ja sellisti Klaus Mäkelä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Musiikkijuhlat / Turun Musiikkijuhlasäätiö sr
Under Konstens natt bjuder Åbo musikfestspel på Samuli Putro i Logomo och stråkduo i en Runsalavilla26.7.2024 11:14:23 EEST | Tiedote
Konstens natt i Åbo firas igen 15.8. Åbo musikfestspel deltar i evenemanget med speciellt stråkmusik – stråkar förekommer såväl vid Samuli Putros konsert som vid konserten i Villa Leppäniemi på Runsala. Konsertgästerna vid Villa Leppäniemi får en exceptionell chans att kika in i spetsvillan, dit allmänheten i allmänhet inte äger tillträde.
Turun musiikkijuhlat tuo Taiteiden yönä Samuli Putron Logomoon ja jousiduon Ruissalon pitsihuvilaan26.7.2024 11:14:23 EEST | Tiedote
Turun Taiteiden yö koittaa jälleen 15.8. Turun musiikkijuhlat osallistuu tapahtumaan erityisesti jousimusiikilla, kun jouset nähdään sekä Samuli Putron että Ruissalon Villa Leppäniemen konserteissa. Villa Leppäniemen konserttivieraat pääsevät poikkeuksellisesti kurkistamaan yleisöltä suljettuun pitsihuvilaan.
Turku Music Festival brings Samuli Putro to Logomo and string duo to Ruissalo villa on Night of the Arts26.7.2024 11:14:23 EEST | Press release
The Night of the Arts will be celebrated again in Turku on 15 August. The Turku Music Festival is contributing music for strings, at a concert by Samuli Putro and another at Villa Leppäniemi in Ruissalo. This is a rare opportunity to see inside a 19th-century villa not usually open to the public.
Åbo musikfestspel deltog i städningsprogrammet Snygg Beach tillsammans med Logomo och HC TPS9.7.2024 13:57:55 EEST | Tiedote
Åbo musikfestspel, Logomo och HC TPS slog ihop sina krafter och ordnade sitt eget Snygg Beach -städevenemang onsdag 12.6.
Turun musiikkijuhlat osallistui Siisti Biitsi -siivousohjelmaan yhdessä Logomon ja HC TPS:n kanssa9.7.2024 13:57:55 EEST | Tiedote
Turun musiikkijuhlat, Logomo ja HC TPS yhdistivät voimansa järjestämällä oman Siisti Biitsi -siivoustapahtumansa keskiviikkona 12.6.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme