AKY - Akavalaiset yrittäjät  ry

AKY – Akavalaiset yrittäjät: Yrittäjyyden ja palkkatyön yhdistäminen joustavammaksi

Jaa
Palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistäminen on tehtävä helpommaksi mahdollistamalla eri rooleissa tehdyn työn samanaikainen vakuuttaminen sekä yhtenäistämällä yrittäjyyden määritelmät ja niiden tulkinnat.

Yhä useampi korkeakoulutettu on yrittäjä joko pää- tai sivutoimisesti. Perinteisten palkansaaja- ja yrittäjäroolien rinnalle ovat nousseet erilaiset monimuotoiset työskentelytavat. Työsuhteisuus ja yrittäjyys voivat vuorotella tai kulkea rinnakkain, yhdistellen sekä päätoimista että sivutoimista yrittäjyyttä ja osa- tai kokoaikaista palkkatyötä.

Alustatalouden mahdollisuudet lisäävät työskentelytapojen monimuotoisuutta, aivan kuten laskutuspalveluiden kautta tehtävä työ on lisännyt sivutoimista yrittäjyyttä.

Työttömyysturvajärjestelmä on jäänyt jälkeen työelämän kehityksestä. Vanhentunut järjestelmä ei kannusta esimerkiksi itsensä työllistämiseen alustataloutta hyödyntäen, eikä se mahdollista joustavaa siirtymistä yrittäjästä palkansaajaksi tai päinvastoin.

– AKY – Akavalaiset yrittäjät ry katsoo, että työttömyysturvajärjestelmä ei voi olla esteenä monimuotoisten työskentelytapojen kehittymiselle. Järjestelmää on kehitettävä siten, että työttömyysturva on yhdenvertainen kaikilla työelämässä toimivilla, kertoo AKYn puheenjohtaja Timo Saranpää.

Epäselvät määritelmät ovat yrittäjyyden este

Eri hallinnonalojen kirjavat tulkinnat yrittäjyydestä ja yritystoiminnan päätoimisuudesta luovat etenkin sivutoimisen yrittäjyyden ympärille epävarmuutta ja esteitä. Lisäksi tulkinnat vaihtelevat eri hallinnonalueilla ja jopa eri viranomaisten kesken, vaikka määritelmät ja niiden noudattamisohjeet olisivat samoja. Monimuotoisesti työskenteleville jää ”korotettu yrittäjäriski”, koska yritystoiminnan epävarmuuden lisäksi myös oma työttömyysturva on epävarma ja ennakoimaton.

– Siirtyminen palkansaajasta yrittäjäksi ja päinvastoin lisääntyy entisestään, eikä tiukka jakolinja palkansaaja- ja yrittäjästatuksen välillä ole enää tarkoituksenmukainen tai käyttökelpoinen. Sosiaaliturvajärjestelmän tulee toimia yksilön kannalta joustavasti ja huomioida erilaiset monimuotoiset työskentelytavat ilman väliinputoajia, AKYn pääsihteeri Martti Kivioja painottaa.

Yrittäjällä on oltava vapaus valita

Keskeinen osa työttömyysturvajärjestelmän muutosta on mahdollistaa monimuotoisesti tehdyn työn vakuuttaminen työttömyyden varalle. Yhtenä keinona tähän on tarjottu valmisteilla olevaa yhdistelmävakuutusta, joka huomioi sekä palkansaajana että yrittäjänä ansaitun työtulon.

– Yhdistelmävakuutus on askel oikeaan suuntaan, mutta kahden vanhentuneen järjestelmän aukkojen paikkailun sijasta työttömyysturvajärjestelmä tulee remontoida perusteellisemmin. Palkansaajan ja yrittäjän työttömyysturvajärjestelmät tulee yhdistää ja yhdenmukaistaa. Tällöin työttömyysturva määräytyisi roolista riippumatta yhtenäisin perustein: vakuutettujen tulojen mukaan yhtenäisellä työssäoloehdolla, Kivioja sanoo.

Vakuuttamisen tulee edelleen olla vapaaehtoista ja henkilö voi itse valita, vakuuttaako itsensä molemmissa, vain toisessa tai ei kummassakaan roolissa.

– Nyt on korkea aika hyväksyä työelämän alati kiihtyvä muuttuminen. Lakien, työttömyysturvan ja viranomaisten tulkintojen tulee vastata työelämän tarpeisiin, ei jarruttaa työelämän kehitystä, Saranpää toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

AKY - Akavalaiset yrittäjät  ry
AKY - Akavalaiset yrittäjät ry
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

aky@aky.fihttps://aky.fi/

AKY - Akavalaiset yrittäjät ry on korkeakoulutettujen yrittäjien edunvalvontajärjestö, johon kuuluu 24 jäsenjärjestöä ja näiden noin 16 000 pää- ja sivutoimista yrittäjäjäsentä. AKY on Suomen yrittäjien toimialajärjestöjäsen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta AKY - Akavalaiset yrittäjät ry

Akavalaisten yrittäjien soteliittojen vaikuttamistyö tuotti tulosta: STM taipui Soteri-ruuhkan vuoksi29.8.2024 12:23:40 EEST | Uutinen

Soteri-rekisterin hakemuskäsittely on ollut pahasti ruuhkautunut rekisterin käyttöönotosta lähtien. Ruuhkan taustalla ovat uudistuneen sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisen rekisterijärjestelmän käyttöönoton vaikeudet sekä suuret hakemusmäärät. Sosiaali- ja terveysministeriö ilmoitti 27.8. käynnistävänsä lainvalmistelun yritystoiminnan aloittamisen nopeuttamiseksi itsenäisten ammatinharjoittajien osalta. Näin halutaan varmistaa, että ammatinharjoittajien on mahdollista aloittaa toiminta heti sen jälkeen, kun he ovat jättäneet hakemuksen Valviran tai aluehallintoviraston Soteri-rekisteriin.

Kahden kassan jäsenyydellä työttömyysturvaa kaikesta tehdystä työstä8.4.2024 12:17:46 EEST | Blogi

Sosiaali- ja terveysministeriö on ilahduttavasti ryhtynyt työhön hallitusohjelmaan kirjatun työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksen toteuttamiseksi. Uudistuksen taloudelliset reunaehdot ovat tiukat (kulut eivät saa kasvaa) eikä kysynnästä ole varmuutta. Matalan kynnyksen malli olisikin ensimmäiseksi yhdistelmävakuutukseksi järkevin. Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa vakuuttamisen työttömyyden varalle vain palkansaajana tai yrittäjänä, mutta ei molemmissa rooleissa samanaikaisesti. Työelämä on kuitenkin monimuotoisempaa kuin koskaan ennen ja yhä useammat henkilöt vaihtelevat palkkatyön ja yrittäjyyden välillä tai toimivat molemmissa rooleissa samanaikaisesti. Tulevaisuudessa perinteisten työnteon muotojen rinnalle tulevat vielä alustatalouden tarjoamat mahdollisuudet. Vanhat työttömyysturvan ratkaisut eivät enää vastaa kaikkien osalta näiden työskentelymuotojen tarpeisiin ja siksi tarvitaan malli molemmissa rooleissa tehdyn työn vakuuttamiseksi työttömyyden varalle samanaikaisesti.

Akavalle ensimmäisenä palkansaajakeskusjärjestönä oma yrittäjyysohjelma: ”Kestävää kasvua yrittäjyydestä”3.4.2024 11:35:01 EEST | Blogi

Akavan hallitus hyväksyi 19.3.2024 kokouksessaan historiansa ensimmäisen yrittäjyysohjelman. Sen laatimisen taustalla on korkeakoulutettujen pää- ja sivutoimisen yrittäjyyden kasvu. Yrittäjyys on yhä useamman korkeakoulutetun uravalinta. Ohjelmassa nostetaan esille keskeisimmät ehdotukset korkeakoulutetun yrittäjyyden ja monimuotoisen työn edistämiseksi, yksinyrittäjän aseman parantamiseksi sekä kasvun ja kasvuyrittäjyyden vahvistamiseksi. Tavoitteena on, että Suomessa arvostetaan yrittäjyyttä, yrittäjäksi on helppo ryhtyä sekä mahdollistetaan yrittäjänä kehittyminen ja menestyminen. Seuraavassa muutamia poimintoja ohjelmasta.

AKY – Akavalaiset yrittäjät vaatii valvontaviranomaisilta ja ministeriöltä ripeitä toimia rekisteriruuhkan purkamiseksi19.2.2024 11:20:31 EET | Tiedote

Sote-valvontalaki astui voimaan vuoden 2024 alussa. Laki toi mukanaan uuden kansallisen Soteri-rekisterin, johon kaikkien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajien tulee rekisteröityä. Aiemmin palveluita tuottaneiden tiedot on siirretty valvontaviranomaisten toimesta vanhasta rekisteristä uuteen, mutta uusien yrittäjien on vuoden alusta alkaen tullut tehdä rekisteröintihakemus Soteriin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye