Osuuskauppa Keskimaa

Jyväskylän Kodin Terran liiketoiminta päättyy vuoden loppuun mennessä

Jaa
Osuuskauppa Keskimaa on päättänyt lopettaa Jyväskylän Kodin Terran liiketoiminnan pitkään jatkuneen tappiollisen toiminnan vuoksi. Kodin Terran koko henkilökuntaa koskeneet muutosneuvottelut ovat päättyneet 24.10.2022. Henkilökunnalle pyritään tarjoamaan töitä Keskimaan muista toimipaikoista myymälän sulkemisen jälkeen.
Jyväskylän Kodin Terran liiketoiminta päättyy vuoden loppuun mennessä. Kuva: Keskimaa
Jyväskylän Kodin Terran liiketoiminta päättyy vuoden loppuun mennessä. Kuva: Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaan Kodin Terraa koskevat muutosneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen tuloksena on päädytty sulkemaan Jyväskylän Kodin Terran myymälä.

− Kodin Terran kannattavuutta on yritetty parantaa viimeisten viiden vuoden aikana eri keinoin, mutta toimenpiteet eivät ole valitettavasti tuottaneet toivottua tulosta, taustoittaa Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen päätöstä liiketoiminnan lopettamiseen.

Muutosneuvottelut koskivat koko Kodin Terran vakituista henkilökuntaa, yhteensä 34 henkilöä. Kaikille muutosneuvotteluiden piirissä oleville henkilöille pyritään tarjoamaan töitä Keskimaan muista toimipaikoista.

– Kiitämme jo tässä vaiheessa Kodin Terran henkilöstöä kovasta työstä ja pitkäjänteisestä, hyvästä palvelusta asiakkaidemme hyväksi. Henkilöstön palveluasenne on ollut tämän yksikön vahvuus ja heidän panoksestaan Terran onnistuminen ei ole jäänyt kiinni, täsmentää Vesa Kyllönen

– Jatkossa Jyväskylän Prismat tarjoavat tuotteita ja palveluja sisustamisen, remontoimisen ja puutarhatuotteiden osalta nykyiseen malliin. Pyrimme myös kehittämään Prismojen tarjontaa näillä tärkeillä kodin tuotealueilla, Kyllönen muistuttaa.

Kodin Terran kiinteistö säilyy Terran liiketoiminnan päätyttyä Osuuskauppa Keskimaan omistuksessa.

− Tavoitteenamme on löytää liikepaikkaan uusia vuokralaisia ja saada liikepaikasta asiakkaiden silmissä entistä houkuttelevampi. Vapautuville tiloille pyritään löytämään mahdollisimman nopeasti sopivaa jatkokäyttöä, Osuuskauppa Keskimaan talousjohtaja Niko Toivanen avaa Terran liiketoiminnoilta vapautuvien tilojen tulevaisuutta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen, 010 767 3021, vesa.kyllonen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, talousjohtaja Niko Toivanen, 010 767 3030, niko.toivanen@sok.fi

Kuvat

Jyväskylän Kodin Terran liiketoiminta päättyy vuoden loppuun mennessä. Kuva: Keskimaa
Jyväskylän Kodin Terran liiketoiminta päättyy vuoden loppuun mennessä. Kuva: Keskimaa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 666 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 135000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaan edustajiston vaalit lokakuussa − ehdokasasettelu alkaa maanantaina 18.8.202515.8.2025 09:50:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa on merkittävä osa paikallisten arkea ja myötävaikuttaa koko maakuntaan työllistäjänä, investoijana ja kehittäjänä. Osuuskaupan tehtävää ja toimintaa tukevaan edustajistoon haetaan nyt uusia, oman alueen kehittämisestä kiinnostuneita jäseniä. Edustajisto toimii paikallisena äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan ja huolehtii siitä, että osuuskaupan palveluita ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen. Keskimaan 50-jäsenisen edustajiston vaalit järjestetään lokakuussa 2025 suorana henkilövaalina. Ehdokasasettelu alkaa maanantaina 18.8. ja päättyy tiistaina 9.9.2025.

Nopeus on suurin riski - Keskimaan ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä6.8.2025 11:25:00 EEST | Tiedote

Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Koulujen alkaessa katukuvassa tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät koulujen ja myymälöiden lähistölle ympäri Suomea muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita. Jyväskylässä ruokarobotti on mukana Kuokkalan yhtenäiskoulun ensimmäisessä kouluaamussa.

ABC Joutsan uudistettu latausasema avataan juhannusliikenteeseen – Keski-Suomen toivotuin suurteholatausasema avataan ABC Hirvaskankaalle heinäkuussa18.6.2025 13:55:00 EEST | Tiedote

ABC Joutsan latausaseman tehon megawattiluokkaan nostava uudistus on valmistunut juhannusliikenteeseen. Osana uudistusta Joutsan latausasemalla otetaan käyttöön energiavarasto eli akusto, joka mahdollistaa sähkön varastoinnin huippukuormien tasaukseen. Samaan aikaan ABC Hirvaskankaalla valmistaudutaan Keski-Suomen suurimman suurteholatausaseman avaukseen heinäkuun alussa. Hirvaskankaan suurlatausasema rakentuu kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen vaihe avataan kesäliikenteeseen heinäkuun aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye