Digipelaamisen trendikkyys nuorten silmissä kasvaa
Nuoret pitävät digipelaamista yhä trendikkäämpänä. EHYTin selvityksessä 66 prosenttia 15–17-vuotiaista ja 54 prosenttia 18 –20-vuotiaista koki digipelaamisen trendikkääksi. Aiemmassa, vuoden 2020 selvityksessä 15–17 -vuotiaista 65 prosenttia piti digipelaamista trendikkäänä. Vastaava luku vuonna 2018 oli 55 prosenttia.
Vain yhdeksän prosenttia 15–17-vuotiaista kertoo, ettei omassa kaveripiirissä pelata lainkaan digipelejä. Samasta ikäryhmästä lähes kolmannes kertoi, että kaveripiirissä pelataan paljon.
“Emme olleet yllättyneitä, että tuloksissa näkyi nuorten aktiivinen pelaaminen. Pelaajabarometri-tutkimuksessakin on näkynyt, että nuoret ovat aktiivisin digipelejä pelaava ikäryhmä. Suurin osa nuorista pelaa ja he käyttävät muuta väestöä runsaasti enemmän viikkotunteja pelaamiseen. 10–19-vuotiaat pelaavat keskimäärin 17 tuntia viikossa, kun muulla väestöllä vastaava luku on seitsemän tuntia”, kertoo EHYTin pelikasvatuksen asiantuntija Aino Harvola.
Sosiaaliset suhteet tärkeä syy pelata
Selvityksessä kysyttiin nuorilta myös syitä siihen, miksi nuoret pelaavat. Vastauksissa näkyi selvästi pelaamisen sosiaalinen luonne. Yli puolet 18–20-vuotiaista ja 66 prosenttia 15–17-vuotiaista kertoi ikäistensä nuorten pelaavan digitaalisia pelejä mukavan yhdessäolon vuoksi.
Kolmannes 15–17-vuotiaista ja neljäsosa 18–20-vuotiaista mainitsi, että pelaamisen kautta voi saada uusia ystäviä.
”Pelaamisen psykososiaalista hyvinvointia tukevat hyödyt tunnetaan jo hyvin ja ne näkyvät myös nuorten vastauksissa. On myös huomattu, että peliympäristöt ovat korvanneet monia fyysisen yhdessäolon paikkoja”, jatkaa Harvola.
Vastauksissa näkyi pelaamisen eskapistinen rooli – pelaamisen tarjoama mahdollisuus paeta arjen haasteita. Yli kolmannes 15–17-vuotiaista ja 18–20-vuotiaista kertoi, että pelaaminen auttaa nuoria irtaantumaan arjesta, rentouttaa ja poistaa stressiä. Noin neljännes 15–17-vuotiaista sekä 18–20 -vuotiaista kertoi, että pelaaminen herättää erilaisia tunteita ja antaa mahdollisuuden kokea uusia asioita.
Yleisimpiä syitä pelaamiselle oli kuitenkin se, että se koetaan hauskana. Näin vastasi noin puolet 18–20-vuotiaista ja yli 60 prosenttia 15–17-vuotiaista.
”On tärkeää, että nuorella on keinoja löytää rentoutumistapoja arkeen, joka voi olla hyvinkin hektistä. Se, että nuoret kokevat ylipäänsä stressiä herättää kuitenkin huolta. Kouluterveyskyselyn mukaan 8. –9.-luokkien oppilaista noin 20 prosenttia kärsii jopa koulu-uupumuksesta. Määrä on kasvanut aiemmasta tutkimuksesta”, Harvola sanoo.
30 prosenttia 15–17-vuotiaista ilmoitti, että pelaaminen auttaa unohtamaan murheet ja ongelmat.
”Vaikka onkin hyvä, että pelaaminen voi auttaa nuoria purkamaan stressiä ja ahdistavia tilanteita, on kuitenkin hyvä muistaa, että jos tunteiden säätely tapahtuu liian usein pelaamisen kautta, voi se altistaa nuorta pelaamisen ongelmille.”
Digipelaamisessa rahapeleihin ja vedonlyöntiin liittyviä elementtejä
Nykyään moniin peleihin sisältyy myös rahapelaamiseen ja vedonlyöntiin liittyviä elementtejä. Yksi tällainen ilmiö on skinibettaus, jossa vetoa lyödään virtuaalisten aseiden ulkoasuilla eli skineillä, joille on muodostunut myös pelin ulkopuolella rahallinen arvo. Peleissä voi ostaa myös yllätyslaatikoita eli loot boxeja, joiden avaaminen muistuttaa arvontaa.
Vuonna 2022 digipelien vedonlyöntiä piti trendikkäänä 23 prosenttia kaikista vastaajista. Luku pysyi samana vuodesta 2020. Myös 15–17-vuotiailla luku on lähes 20 prosenttia.
”Olen törmännyt ilmiöön tavatessani nuoria oppitunneilla. Aika usein raha, ja varsinkin näillä vedonlyöntijutuilla tienaaminen, tulee puheeksi. Tässäkin selvityksessä 15–20-vuotiaista nuorista lähes neljäsosa mainitsi pelaamisen yhdeksi syyksi digipeleistä ansaitsemisen. Voittoja pidetään houkuttelevina ja todennäköisyyksiä voittaa kenties todellista parempina.”
* Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry selvitti, kuinka trendikkäänä nuoret kokevat päihteet sekä digi- ja rahapelaamisen ja kuinka heidän kaveripiirissään suhtaudutaan näihin. Suomen Onlinetutkimus toteutti kyselyn webpaneelilla. Kyselyn kohderyhmänä olivat 15–29-vuotiaat suomalaiset. Tiedonkeruuaika oli tammikuussa 2022. Webpaneeliin vastasi 1032 henkilöä. EHYT ry on vuosina 2016, 2018 ja 2020 toteutettujen kyselyjen avulla selvittänyt nuorten päihteiden käyttöön ja pelaamiseen liittyviä asioita sekä nuorten asenteita eri päihteisiin liittyen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino HarvolaPelikasvatuksen asiantuntijaEhkäisevä päihdetyö EHYT ry
Puh:050 345 9449aino.harvola@ehyt.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Alkoholiin, nikotiinituotteisiin ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja. Työmme pohjautuu tutkittuun tietoon ja näyttöön perustuviin menetelmiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
Nuoret löysivät matalan kynnyksen avun päihdeongelmiin - auttavan puhelimen tulevaisuus uhattuna29.1.2025 08:38:00 EET | Tiedote
Yhä useampi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Päihdeneuvontaan soittavista on nuori aikuinen. Vuonna 2024 jo noin viidennes (19 %) palvelusta apua hakeneista oli 18–29-vuotiaita, kun vielä vuonna 2021 nuoria soittajia oli vain 12 %. Päihdeneuvonta tarjoaa neuvontaa ja keskustelutukea päihteisiin liittyvissä kysymyksissä ja huolissa.
Tiedote: Uusi tupakkalaki tarvitaan – 16,6 mg/g nikotiiniraja lisää myrkytysten riskiä16.1.2025 08:31:04 EET | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on antanut lausuntonsa hallituksen esityksestä laiksi tupakkalain muuttamisesta. Uusi tupakkalaki tulee saattaa voimaan mahdollisimman pian, mutta lakia pitäisi kiristää. Tunnusomaiset maut ja tuoksut, myös minttu ja mentoli, tulisi kieltää säännönmukaisesti kaikissa tuotteissa. Lisäksi uusien tuotteiden nikotiiniraja tulisi laskea lääkelain piirissä olevien korvaustuotteiden tasolle ja kaikkien nikotiinituotteiden ostoikäraja pitäisi nostaa 20 ikävuoteen. Tuotteisiin tulee asettaa lapsiturvalliset sulkimet.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n muutosneuvottelut ovat ohi: 7 työsuhdetta päättyy13.1.2025 15:44:46 EET | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n syyskuussa alkaneet koko organisaatiota koskevat muutosneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelut jouduttiin aloittamaan tuotannollisten ja taloudellisten sekä toiminnallisten syiden vuoksi. Taustalla oli Suomen hallituksen päätös leikata sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviä avustuksia. Neuvotteluiden tuloksena 7 työsuhdetta päättyy sekä usean henkilön toimenkuvissa tapahtuu muutoksia. Neuvotteluiden alussa alustava arvio henkilöstön vähennys- ja muutostarpeesta oli 16 työntekijää. Säästöt kohdistuvat myös ympärivuorokautiseen neuvontapuhelimeen, jonka seurauksena Päihdeneuvonnan keskeytymättömästä vuorotyöstä joudutaan luopumaan.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry vetoaa päättäjiin: Päihteiden saatavuutta lisättäessä ei tule leikata ehkäisevästä päihdetyöstä18.12.2024 08:13:00 EET | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on syvästi huolissaan siitä, että samaan aikaan kun päihteiden saatavuutta lisätään, ehkäisevän päihdetyön resursseja vähennetään merkittävästi. Kehitys heikentää mahdollisuuksia puuttua kasvaviin päihdehaittoihin ja vaarantaa valtakunnallisen, alueellisen ja paikallisen työn jatkumisen.
Sähköpotkulaudoille esitetty promilleraja vähentäisi tehokkaasti onnettomuuksia18.11.2024 08:13:00 EET | Tiedote
Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan sähköpotkulautojen ja moottorilla varustettujen polkupyörien kuljettamiseen 0,5 promillen rajaa. Tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja vähentää onnettomuuksia. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry pitää ehdotusta erittäin kannatettavana, sillä merkittävässä osassa sähköpotkulautatapaturmia taustalla on kuljettajan päihtymys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme