Administer vahvistaa asemaansa Pohjois-Suomessa ostamalla Tunturi-Lapin Yrityspalvelu Ky:n
26.10.2022 08:30:00 EEST | Administer Oyj | Tiedote
Administer Oyj ja Lapin alueella toimiva Tunturi-Lapin Yrityspalvelu Ky ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jolla Tunturi-Lapin Yrityspalvelun liiketoiminta siirtyy osaksi Administerin tilitoimistoketjua. Liiketoimintakauppa vahvistaa Administerin toimintaa Pohjois-Suomessa; konsernilla on jo ennestään toimipisteet Muoniossa, Oulussa ja Rovaniemellä.
”Administer jatkaa kasvutarinaansa jo kuudennella yrityskaupalla tänä vuonna. Tunturi-Lapin Yrityspalvelun palvelu- ja asiakasprofiilit sopivat mainiosti täydentämään Administerin tilitoimistoliiketoimintaa ja vahvistavat asemaamme Pohjois-Suomessa”, sanoo Administer-konsernin toimitusjohtaja Peter Aho.
”Administer-konsernilla on vahva historia ja osaaminen taloushallinnossa. On hienoa saada Tunturi-Lapin Yrityspalvelun asiakkaat ja henkilöstö osaksi valtakunnallisesti toimivaa konsernia. Kaupan myötä voimme tarjota asiakkaillemme aiempaa laajempia palveluita ja henkilöstölle paremmat ura- ja koulutusmahdollisuudet”, sanoo Tunturi-Lapin Yrityspalvelun toimitusjohtaja Anne Mäkelä.
Lisätietoja:
Peter Aho
Toimitusjohtaja
Administer-konserni
puh. 040 501 3661
peter.aho@administer.fi
Anne Mäkelä
Toimitusjohtaja
Tunturi-Lapin Yrityspalvelu Ky
puh. 040 5636 948
anne.makela@tunturilapinyrityspalvelu.fi
Tunturi-Lapin Yrityspalvelu Ky perustettu vuonna 2011 ja sillä on vakiintunut asiakaskunta Tunturi-Lapin alueella. Yritys tarjoaa tilitoimisto- ja taloushallinnon palveluita (palkkahallinto ja myyntireskontra).
Tietoja julkaisijasta
Administer-konserni on suomalainen vuonna 1985 perustettu talous- ja palkkahallinnon palveluja, konsultointipalveluja sekä ohjelmistopalveluja tarjoava yhtiö. Asiakkainamme on kaikenkokoisia organisaatioita pk-yrityksistä suuryrityksiin sekä kuntiin. Tavoitteenamme on uudistaa taloushallintapalvelujen markkinoita kehittämällä uutta teknologiaa ja uusia ratkaisuja. Olemme liikevaihdolla mitattuna yksi suurimmista taloushallintopalvelujen sekä HR- ja palkkahallintopalvelujen tarjoajista Suomessa. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 42 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 600 taloushallinnon ammattilaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Administer Oyj
Yrittäjän Polku toi markkinoille maailman nopeimman tavan perustaa yritys – toiminimi perustetaan alle kahdessa minuutissa7.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Administer Oyj Lehdistötiedote 7.9.2026 klo 10.00
Administer-konserniin kuuluva Kuntalaskenta laajenee yritysostolla: ostaa Tilikunnan4.9.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Administer Oyj Lehdistötiedote 4.9.2026 klo 12.30
Kuntalaskenta, part of the Administer Group, expands with acquisition of Tilikunta4.9.2026 12:30:00 EEST | Press release
Administer Plc Press release 4 September 2026 12.30 EET
Administer laajentaa liiketoimintaansa Ruotsissa18.5.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Administer Oyj Lehdistötiedote 18.5.2026 klo 12.30
Administer expands its business in Sweden18.5.2026 12:30:00 EEST | Press release
Administer Plc Press release 18 May 2026 12.30 EET
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
