Demarinaisten tasa-arvotyö palkinto 2022 Monika-Naiset liitto ry:lle

”Monika-Naisten työ naisten aseman ja tasa-arvon eteen sekä erityisesti työ maahan muuttaneiden naisten hyväksi ja lähisuhdeväkivallan uhrien avuksi on merkittävää. Naisiin kohdistuva väkivalta on edistyksellisen Suomen synkimpiä epäkohtia”, painottaa Demarinaisten puheenjohtaja, ministeri Tytti Tuppurainen.
”Sukupuoli on valitettavasti edelleen suurin syrjinnälle ja väkivallalle altistava tekijä. Maahan muuttaneisiin naisiin kohdistuu taustansa takia moninkertaista syrjintää ja väkivaltaa verrattuna kantaväestön naisiin. Järjestömme on keskittynyt auttamaan erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevia naisia ja heidän lapsiaan. Haluamme lämpimästi kiittää tästä tasa-arvotyön tunnustuksesta. Kiitos kuuluu tätä vaativaa työtä tekevälle henkilöstöllemme”, kertoo Monika-Naiset liitto ry:n puheenjohtaja Olga Silfver.
Monika-Naiset on monikulttuurinen, valtakunnallisesti sosiaalialalla toimiva järjestö. Jäsenjärjestöjensä kautta se tukee monikulttuurista naistoimintaa laajasti koko Suomessa. He tarjoavat myös maahan muuttaneille naisille kotouttavaa toimintaa, erimerkiksi edesauttamalla heidän mahdollisuuttaan työllistyä.
”Kotouttamisessa on tärkeää ottaa huomioon juuri maahan muuttaneet naiset, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Nämä naiset jäävät usein kotiin ja yhteiskunnan ulkopuolelle, vaikka juuri naisten saama tuki kotouttamisessa edesauttaa myös lapsien ja nuorten kotoutumista”, muistuttaa Demarinaisten 1. varapuheenjohtaja Emmi Lintonen.
”Tällä hetkellä suurin osa sotaa pakenevista on naisia ja lapsia. On erittäin tärkeää, että erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien tukipalvelut toimivat. Demarinaisten järjestyksessään toinen tasa-arvopalkinto luovutetaan Monika-Naisille tunnustukseksi heidän tekemästään arvokkaasta työstä yhdenvertaisuuden edistämiseksi”, päättää Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tytti TuppurainenDemarinaisten puheenjohtaja, eurooppa- ja omistajaohjausministeri
Puh:0400840594tytti.tuppurainen@eduskunta.fitytti.infoEmmi LintonenDemarinaisten 1. varapuheenjohtaja
emmi.lintonen@forssa.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Sosialidemokraattiset Naiset (Demarinaiset) on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen naisjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset
Orpon oikeistohallitus valitsi suosia suurituloisia miehiä25.4.2025 18:54:51 EEST | Tiedote
Moni perheellinen ja matalapalkka-alalla työskentelevä saattoi hetken ilahtua nähdessään uutiset hallituksen ilmoittamista veronkevennyksistä. Lähemmin tarkasteltuna kuitenkin huomaa, että hallituksen puoliväliriihessä tehdyt päätökset eivät hyödytä pienituloisempaa, usein naisvaltaisella alalla työskentelevää naista. Sen sijaan eurot valuvat suurituloisimpien, useimmiten miesten, lompakoihin.
Tätäkö Orpon hallitukselle tarkoittaa inhimillisyys?28.3.2025 19:30:11 EET | Tiedote
Orpon hallitus kertoi eilen (27.3.) osan päättämistään 170 miljoonan euron säästöistä, jotka hallitus aikoo tehdä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Nyt kerrotut säästökohteet ovat lastensuojelu, vammaispalvelut ja kotihoidonpalvelut. Esimerkiksi vanhusten kotihoidosta vähennetään jopa satoja tuhansia kotikäyntejä ja korvataan niitä teknologialla. Hallitus jätti yhä kertomatta, mistä se aikoo leikata vielä sata miljoonaa euroa.
Kaikkien perheiden lapsihaaveet ovat tasa-arvoisen tärkeitä26.3.2025 09:49:22 EET | Tiedote
Orpon hallitus on rajaamassa Kela-korvausten ulkopuolelle naispareja ja itsellisiä naisia, eli juuri niitä ryhmiä, joilla on suuri tarve hedelmöityshoidoille. Tämä vaikeuttaisi merkittävällä tavalla monimuotoisten perheiden lapsihaaveiden toteutumista.
Gynekologisten palvelujen saatavuus asettaa naiset epätasa-arvoiseen asemaan21.3.2025 08:54:59 EET | Tiedote
Eduskunnassa äänestettiin keskiviikkona (19.3.) Kela-korvauksista. SDP:n eduskuntaryhmä äänesti hedelmöityshoitoja koskevaa esitystä vastaan, sillä se syrjii itsellisiä naisia ja naispareja rajatessaan heidät korvausten ulkopuolelle. SDP tuki kuitenkin Kela-korvausten korotuksia gynekologikäynneille ja suun terveydenhuoltoon. Demarinaisten puheenjohtaja ja SDP:n kansanedustaja Helena Marttila perustelee äänestysratkaisua yhdenvertaisuudella ja tasa-arvolla.
SDP:n Marttila vaatii palkkatasa-arvon edistämistä lainsäädännöllä7.3.2025 12:16:28 EET | Tiedote
Ylen (4.3.) julkaisemien tietojen mukaan miesten ja naisten palkkaerot samojen tutkintojen sisällä voivat olla suurimmillaan jopa yli 2 000 euroa kuussa. SDP:n kansanedustaja ja Demarinaisten puheenjohtaja Helena Marttila peräänkuuluttaa hallitukselta toimia palkka-avoimuuden ja työelämän tasa-arvon parantamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme