Suomen ympäristökeskusSuomen ympäristökeskus

MEDIAKUTSU: Tervetuloa tutustumaan jokitutkimuksen huipputeknologiaan pe 28.10. klo 10-12

Jaa
Uuden vesistötutkimuksen osaamiskeskuksen, Freshwater Competence Centren (FWCC), partneriorganisaatiot esittelevät viimeisintä vesiin liittyvää tutkimusteknologiaa kuten robottiveneitä, droneja, laserkeilausteniikkaa ja sensoreita.
Uutta teknologiaa esitellään Vantaanjokipäivällä.
Uutta teknologiaa esitellään Vantaanjokipäivällä.

Toimittajat ovat tervetulleita haastattelemaan tutkijoita ja kuvaamaan uusimpia Suomen ympäristökeskuksen, Turun yliopiston, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen ja Aalto-yliopiston tutkimuslaitteita ja niiden toimintaa perjantaina aamupäivällä klo 10–12.

Suomen johtavat vesistöalan tutkijat, vesistönhoitajat ja ympäristönsuojelun asiantuntijat keskustelevat Vantaanjokipäivällä, miten voisimme tehostaa yhteistyötä ja mitä uusia mittausteknologioita voisimme käyttää tiedon tuottamiseen. Vesistötutkimuksen infrastruktuuria on tarkoitus kehittää ja jakaa tutkimusorganisaatioiden kesken siten, että tutkimus ja organisaatiot hyötyvät ja kaikki säästävät resursseja.

Aika ja paikka:
Vantaanjokipäivä perjantaina 28.10. klo 10.–12.
Helsingin kaupungin KYMP-talon auditorio, Työpajankatu 8, Helsinki

Vantaanjokipäivän ohjelma:

08.30 Aamukahvi & vapaata keskustelua

08.45 Tervetuloa, Jari-Pekka Pääkkönen, toiminnanjohtaja, VHVSY ry

  • Vesiemme merkitys, Petteri Alho, professori, Turun yliopisto

09.00 Puheenvuorot

  • Ajankohtaista ja kunnostuksen tarpeet, Jari-Pekka Pääkkönen, VHVSY
  • Digitaalinen kaksonen Vantaanjoella, Anna-Kaisa Ronkanen, SYKE
  • Vantaanjoen tutkimus, Virpi Pajunen & Juha-Matti Välimäki, Aalto

10.00 Open floor – seuranta, mittaus, kunnostus ja tutkimus. Pitsaukset / Posterit / Laite-esittelyt >  1 minuutin esityksiä

11.00 - 12.00 Verkostoitumislounas ravintola Merta (omakustanteinen)

Esimerkkejä uusista teknologioista, joita esitellään tilaisuudessa

Tutkijat ja asiantuntijat kertovat mielellään lisää teknisistä ratkaisuista paikan päällä.

  • Turun Yliopiston uusi vesitutkimuksen robottivene on Suomen edistynein. Sen voi ohjelmoida keräämään 3D-ympäristödataa automaattisesti tietyltä reitiltä. Se osaa myös esimerkiksi väistää eteen tulevia esteitä.
  • Suomen ympäristökeskus käyttää vesinäytteiden ottamisessa esimerkiksi droneja.
  • Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen kehittämät laserkeilausteniikat ja sensorit ovat kansainvälistä huipputasoa. Ne mahdollistavat 3D-mallin tekemisen jokiympäristöstä satojen kilometrien matkalta muutamassa päivässä helikopterista käsin.
  • Aalto-yliopiston uudet laitteistot lähettävät dataa langattomasti tutkijoille jopa 20 vuoden ajan ilman uudelleen asennuksia. Yliopisto on myös hankkimassa vedenalaista dronea tutkimuskäyttöön.

Lämpimästi tervetuloa!

Jari Silander, Suomen ympäristökeskus SYKE & Freshwater Competence Centre (FWCC), p. 0295 251 638, jari.silander@syke.fi

Jari-Pekka Pääkkönen, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry (VHVSY), p. 044 767 1394, jari-pekka.paakkonen@vantaanjoki.fi

Viestintäasiantuntija Katri Haatainen, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0295 251 135, katri.haatainen@syke.fi

Freshwater Competence Centre (FWCC) on vuonna 2022 perustettu vesistötutkimuksen osaamiskeskus, jonka tavoitteena on edistää uusien tutkimusmenetelmien ja -tekniikoiden käyttöönottoa yhteistyön avulla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa

Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.

Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.

Puh:029 525 1072syke_ajankohtaiset@syke.fi

Kuvat

Uutta teknologiaa esitellään Vantaanjokipäivällä.
Uutta teknologiaa esitellään Vantaanjokipäivällä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen ympäristökeskus
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 HELSINKI

0295 251 000https://www.syke.fi/fi-FI

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus

Situationen med cyanobakterier fortsätter vara liknande på många håll, medan observationerna har ökat på öppna havsområden24.7.2025 13:15:00 EEST | Pressmeddelande

Det varma och relativt lugna vädret har fortsatt, och antalet observationer av cyanobakterier har hittills förblivit nästan oförändrat i insjöar och längs kusten. Till havs har dock observationerna ökat på många håll. Situationen är typisk för högsommaren men kan snabbt förändras om väderförhållandena fortsätter att gynna tillväxten av cyanobakterier.

The blue-green algae situation remains similar in many areas, while observations have increased in open sea areas24.7.2025 13:15:00 EEST | Press release

Warm and relatively calm weather has continued, and the number of blue-green algae observations has so far remained nearly unchanged in inland waters and along the coast. In open sea areas, observations have increased in many places. The situation is typical for midsummer but may change rapidly if weather conditions continue to favor algae growth.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye