Yliopiston Apteekin asiakaskokemus on Suomen kolmanneksi paras
”Olen erittäin iloinen, että asiakkaat arvostavat pitkäjänteistä työtämme erinomaisen asiakaskokemuksemme hyväksi. Kiitos tästä kuuluu Yliopiston Apteekin koko henkilöstölle - erinomainen asiakaskokemus syntyy asiantuntevan, välittävän ja sitoutuneen henkilöstön voimin”, Yliopiston Apteekin apteekkiliiketoiminnasta vastaava johtaja Hanna-Mari Store sanoo.
Yliopiston Apteekissa oli viime vuonna yli viisi miljoonaa asiointia ja verkkoapteekissa ya.fi yli 10 miljoonaa käyntiä. Yliopiston Apteekilla on noin 800 000 Uniikki-kanta-asiakasta. Lisäksi Yliopiston Apteekki palvelee yli tuhatta terveydenhuollon organisaatiota julkisella ja yksityisellä sektorilla valtakunnallisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Mari Storekaupallinen johtaja
Puh:09 5420 4575hanna-mari.store@ya.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Näin poistat punkit oikein2.5.2024 11:27:13 EEST | Tiedote
Punkkien puremat ovat tavallisia niin ihmisillä kuin lemmikeilläkin. Purema ei yleensä ole vaarallinen, mutta kiinnittynyt punkki tulee irrottaa iholta mahdollisimman pian.
Vinkit siitepölyallergian hoitoon12.4.2024 08:48:11 EEST | Tiedote
Siitepölykausi alkaa Suomessa jo kevättalvella ja jatkuu pitkälle syksyyn. Siitepölyallergia aiheuttaa tavallisesti hengitystie- ja silmäoireita. Tällä hetkellä lepän ja koivun siitepölyä on koko Suomessa.
Yliopiston Apteekin vuosikertomus 2023 on julkaistu26.3.2024 08:49:48 EET | Tiedote
Yliopiston Apteekin vuosikertomus 2023 on julkaistu verkkosivuillamme. Vuosikertomus on ensimmäistä kertaa toteutettu kestävyysraportoinnin GRI-standardia soveltaen.
Yliopiston Apteekki aloittaa lääkkeiden pikakuljetukset Savonlinnassa Woltin kanssa25.3.2024 09:55:20 EET | Tiedote
Yliopiston Apteekki tuo verkkoapteekkiinsa ya.fi uuden nopean toimitustavan ja aloittaa yhteistyön Woltin kanssa. Lääkkeet ja hyvinvointituotteet toimitetaan asiakkaalle reilussa tunnissa.
Yliopiston Apteekki maksoi apteekkiveroa 29 miljoonaa euroa vuonna 202321.3.2024 08:30:23 EET | Tiedote
Yliopiston Apteekin verojalanjälki oli yhteensä 57,3 miljoonaa euroa vuonna 2023, josta apteekkiveron osuus oli yli puolet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme