Siltalan syksyn kaikki käännöskaunokirjat ovat ilmestyneet – Laadukasta kaunokirjallisuutta Ruotsista Baltiaan ja Itävallasta Pohjois-Makedoniaan.

VILNAN POKERI on pian Berliinin muurin murtumisen jälkeen vuonna 1989 Liettuan neuvostotasavallassa julkaistu romaani. Se oli kirjallinen pommi: elämää rautaesiripun toisella puolella valottava ja järjestelmää avoimesti kritisoinut romaani. Kirja kuvaa päähenkilönsä elämää ja rakkautta 1970-luvun Neuvosto-Liettuassa, vankileirillä vietettyjä vuosia sekä ikuista Vilnaa, kaunista mutta haavoittunutta legendojen kaupunkia. Kirja on postmoderni, älyllinen, psykedeelinen fantasmagoria neuvostoparanoiasta, järjestelmän hulluudesta, rinnakkaistodellisuudesta ja epätoivosta.
Ricardas Gavelis (1950–2002) valmistui fyysikoksi ja työskenteli Liettuan Tiedeakatemian fyysikan osastolla 1970-luvulla, mutta ryhtyi sitten journalistiksi ja kirjailijaksi.
Vilnan pokerin ovat suomentaneet Urtè Liepuoniute ja Per Länsman.
***
Myös Jānis Jonevsin (s. 1980) DOOM 94 sukeltaa Baltian lähihistoriaan. Se kertoo 1990-luvun latvialaissnuorisosta keskellä uutta humalluttavaa aikaa, jolloin Neuvostoliitto on romahtanut ja päästänyt latvialaiset vapauteen. Aran päähenkilön Jāniksen elämä saa täysin uuden suunnan, kun hän löytää Nirvanan ja kotikaupunkinsa metallipiirit. Nuorukaisen kasvukertomus on samalla särmikäs ajankuva uudelleenitsenäistyneen Latvian etsikkovuosista.
Romaani oli Latviassa ilmestyessään vuonna 2013 jättimäinen myynti- ja arvostelumenestys. Se on käännetty useille kielille, ja vuonna 2019 romaanin pohjalta tehtiin elokuva Jelgava 94.
Romaanin on suomentanut Annika Suna.
***
Vuonna 1938 natsit valtasivat Itävallan ja liittivät sen Saksaan. Maassa alkoivat juutalaisvainot. Wienissä asunut Sigmund Freud sai suhteillaan järjestettyä poistumisviisumit itselleen ja muutamille muille. Siskojaan hän ei kuitenkaan ottanut mukaan. Goce Smilevskin (s. 1975) romaani FREUDIN SISAR on tosiasioihin pohjautuva fiktio, jossa yksi Freudin sisarista, Adolfina, kertoo oman tarinansa kun edessä on enää astuminen kaasukammioon.
Romaanin suomennos on Tero Valkosen.
***
Itävallassa ollaan myös Eva Menassen (s. 1970) romaanissa DUNKELBLUM. Nyt eletään elokuuta 1989. Rautaesirippu repeilee. Unkarin rajalla sadat itäsaksalaiset pakolaiset janoavat pääsyä Itävallan puolelle. Unelias pieni rajakaupunki Dunkelblum alkaa havahtua vuosikymmenten horroksesta. Idyllisen julkisivun taakse kätkeytyy rikos, jonka kaupunkilaiset toivoivat jo iäksi jääneen unohduksiin.
Terävän mustanpuhuvan huumorin ja jännityksen keinoin Menassa rakentaa suuren historiallisen panoraaman pienen kaupungin perspektiivistä ja kertoo, miten asukkaat käsittelevät historiallista syyllisyyttä.
Suomennos on Raija Nylanderin.
***
Herman Kochin (s. 1953) PÄÄOSASSA SOPHIA -romaanin nimihenkilö on elokuvaohjaaja Stanley Forbesin ystävän alaikäinen tytär, jonka ohjaaja ehdottomasti on halunnut uuden elokuvansa päärooliin. Forbes esiintyy Sophian isähahmona, mutta kuvausten edetessä hänen motiivinsa käyvät yhä epäselvemmiksi.
Kochin lukijat huomaavat jälleen kerran, ettei mikään ole sitä miltä näyttää.
Romaanin on suomentanut Mari Janatuinen.
***
Perinteisempää dekkarikirjallisuutta edustaa englantilaisen Robert Thorogoodin (s. 1972) THAMESJOEN MURHAT. Dekkarisarjan ensimmäinen osa on cosy crimea brittiläisestä pikkukylästä Miss Marplen hengessä. Hyväntuulisen humoristisessa kirjassa murhia ratkaisee 77-vuotias Judith Potts parin naistuttavansa kanssa.
Sarjan toinen osa KUOLEMA KYLÄSSÄ, Thamesjoen murhat 2, ilmestyy ensi keväänä maaliskuussa.
Sarjaa suomentaa Hilkka Pekkanen.
***
SYVÄ RAKKAUS EI KETÄÄN on arvostetun ruotsalaisen Ann Jäderlundin (s. 1955) runokokoelma. Hän itse on muovannut teoksen kahdestatoista vuosina 1992–2015 kirjoittamastaan runosikermästä.
Hienostunut kokonaisuus luotaa kehon aistillisuutta, nautintoa ja kipua runouden keinoin. Jäderlundin lyriikka on haurasta, mutta vahvaa, mystistä mutta kutsuvaa, välillä brutaalia mutta aina tavattoman kaunista.
Teoksen suomentaja on runoilija Jyrki Kiiskinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta RaviTiedotuspäällikköKustannusosakeyhtiö Siltala
Puh:0400 328 300reetta@siltalapublishing.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Siltalan hieno syksy 2025 – Kaunokirjallisuus28.4.2025 14:45:21 EEST | Tiedote
Siltalan kaunokirjasyksy tarjoaa monipuolisen kattauksen sekä kotimaista että käännettyä kirjallisuutta. Kirjailijanimiä ovat muiden muassa Annina Holmberg, Iida Sofia Hirvonen, Jyrki Lehtola sekä dekkarikirjailijakaksikko Sari Rainio ja Juha Rautaheimo. Suomennoksia saadaan esimerkiksi Anton Tšehovilta, Anna Hopelta ja Viktor Jerofejeviltä. Syksyn 2025 katalogi: https://issuu.com/siltalapublishing/docs/siltalan_kes_syksy_2025
Sydämenlyöntejä – Björn Borgin huima omaelämäkerta ilmestyy 18. syyskuuta25.4.2025 12:35:00 EEST | Tiedote
Tennislegenda Björn Borgin omaelämäkerta julkaistaan maailmanlaajuisesti 18. syyskuuta. Suomeksi sen julkaisee samana päivänä Siltala. Sydämenlyöntejä-elämäkerrassaan Borg avaa ensimmäistä kertaa itse elämäänsä ja uraansa. Kirja kuvaa uskomattoman menestyksen, romahduksen, nousut ja laskut, voitot ja tappiot – kaiken avoimesti, kaunistelematta. Suurella sydämellä, lyönti lyönniltä.
Kertomus Maasta pohtii ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon – Tervetuloa kirjan julkistamistilaisuuteen 29.4.!22.4.2025 15:08:16 EEST | Tiedote
Toimittaja, kirjailija Juha Kauppisen uusi kirja Kertomus Maasta – Ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon on itsenäinen jatko-osa tekijän palkituille teoksille Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista ja Heräämisiä – kuinka minusta tuli luonnonsuojelija. Tervetuloa Kertomus maasta -kirjan julkistamistilaisuuteen tiistaina 29. huhtikuuta kello 18 Tieteen ja toivon taloon Puistokatu 4 (Helsinki). Ilmoittautumiset viimeistään maanantaina 28.4.: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSe8wpuUgEQacEn7iqjginAV8_UK_S4t7pwPc5D8B0WFl-TAVQ/viewform
Esikoisteos Sairastapauksia on taidokasta novellitaidetta10.4.2025 13:19:04 EEST | Tiedote
"Se, mikä vielä eilen kirveli, on alkanut muuttua mustaksi." Loviisa Pihlakosken esikoisteos Sairastapauksia luotaa elämää sairauksien ja kuoleman varjossa. Novellit kysyvät, mitä itsessämme ja elämässämme peitämme, minkä taakse piiloudumme ja milloin mieli alkaa näytellä rooliaan ruumiissa. Vakavien, traagistenkin aiheiden seassa kukkii vähäeleinen huumori.
Timothy Snyder: Vapaus on arvo, joka mahdollistaa kaikki muut arvot8.4.2025 12:06:53 EEST | Tiedote
Maailmankuulun, arvostetun yhdysvaltalaishistorioitsijan Timothy Snyderin teos Vapaudesta haastaa totutut käsityksemme vapaudesta. Snyderin mielestä vapaus on arvo, joka mahdollistaa kaikki muut arvot. Vapaus ymmärretään hänen mukaansa usein kuitenkin liian kapeasti. Kirjassa käydään läpi viisi toisiinsa liittyvää vapauden muotoa. Vapaudesta vie lukijat jännittävälle älylliselle matkalle. Snyder hyödyntää ajankohtaisissa kirjoituksissaan filosofien ja poliittisten toisinajattelijoiden työtä, keskusteluja nykyajan ajattelijoiden kanssa sekä omia henkilökohtaisia kokemuksiaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme