Suosittujen valmisruokien pakkaukset uudistuivat – muovia säästyy pienillä muutoksilla lähes 5000 kiloa
2.11.2022 12:52:28 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Viime vuoden aikana muovia vähennettiin yli 60 oma merkki -tuotteen pakkauksessa. Vuositasolla tällaisilla muutoksilla säästetään yhteensä kymmeniä tonneja muovia.
”Olemme tänäkin vuonna jatkaneet pakkausmuovin vähentämistä omien merkkien tuotteissa, silloin kun se tuotteen laadun ja säilyvyyden kannalta on ollut mahdollista. Esimerkiksi keväällä vietiin päätökseen hieno muutos Herkku-brändin valmisruokapakkauksissa yhdessä S-Herkkukeittiön kanssa”, kertoo vastuullisuuspäällikkö Anni Loukaskorpi S-ryhmän marketkaupasta.
Kymmenessä eri Herkku-tuotteessa on nyt uusi, vastuullisuuden näkökulmasta kestävämpi pakkaus. Valmisruokien rasiat vaihdettiin mustasta, värinsä vuoksi heikosti kierrätettävästä, rasiasta uuteen vaaleampaan rasiaan, jonka raaka-aineesta vähintään 70 % on kierrätettyä muovia. Lisäksi useassa sarjan tuotteessa pystyttiin vähentämään käytetyn muovin määrää, rasiasta riippuen jopa 15–26 %. Vuositasolla muovia käytetään näissä pakkauksissa yhteensä lähes 5000 kiloa vähemmän kuin aiemmin.
”Aiemmat pakkaukset olivat tarpeettoman suuria, joten ne eivät olleet materiaalitehokkaita ja veivät enemmän tilaa kuljetuksissa, mikä ei ollut ympäristön tai kustannustenkaan kannalta järkevää. Pakkausuudistus päädyttiin tekemään perusteellisesti, eli päätimme muutoksen yhteydessä investoida uuteen pakkauslinjastoon. Työtä ja huomioitavia asioita riitti, kun samalla kertaa uudistettiin lämpimän keittiön annostelu- ja pakkauslinjasto, rasiat, etiketit ja pakkausmerkinnät. Tämä kuvaa hyvin sitä, että vaikka tavoite vastuullisemmasta pakkauksesta olisi selkeä, ei muutos tapahdu aivan hetkessä”, sanoo tuotesisältövastaava Matias Taipalharju S-Herkkukeittiöltä.
Mukana kansainvälisessä muovisitoumuksessa alusta alkaen
S-ryhmä on sitoutunut muovin kiertotalouden edistämiseen omien tavoitteidensa lisäksi Ellen MacArthur -säätiön ja YK:n käynnistämän kansainvälisen sitoumuksen kautta. S-ryhmä allekirjoitti Ellen MacArthur -sitoumuksen jo vuonna 2018 ja raportoi säätiölle edistymisestään vuosittain. Sitoumuksen keskeisimpiä tavoitteita ovat esimerkiksi turhan muovin välttäminen ja kierrätettävyyden parantaminen. Sen avulla edistetään myös kierrätysmuovin käyttöä sekä pakkausten uudelleenkäyttöä, mikä vähentää neitseellisen muovin tarvetta pakkauksissa.
Ellen MacArthur -muovisitoumuksen viimeisin raportti julkaistiin keskiviikkona 2.11. Sen mukaan joillakin alueilla tapahtuvasta vahvasta kehityksestä huolimatta yritysten yhteinen tavoite käyttää ainoastaan uudelleenkäytettäviä, kierrätettäviä tai kompostoitavia muovipakkauksia vuoteen 2025 mennessä ei näytä toteutuvan. Tämän vuoksi yritysten tulisi nopeuttaa toimiaan muun muassa uudelleenkäytettävien pakkausvaihtoehtojen edistämisessä ja kertakäyttöisen muovipakkaamisen vähentämisessä. Lisäksi raportti peräänkuuluttaa välittömiä toimia muoviroskan välttämiseksi myös valtioilta. Edistystä on saatu aikaan esimerkiksi kierrätysmuovin lisäämisessä: sitoumuksessa mukana olevien yritysten kierrätysmuovin käyttö on tuplaantunut viimeisen kolmen vuoden aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni Loukaskorpi, vastuullisuuspäällikkö, S-ryhmän marketkauppa, anni.loukaskorpi@sok.fi, puh. 010 7680 349
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Juhannuksen juomatrendit yllättävät – alkoholia ostetaan vuosi vuodelta vähemmän, sokerittomien virvoitusjuomien suosio kasvaa10.6.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Kaksi vuotta sitten juhannuksen alla S-ryhmän kauppojen juomavalikoima monipuolistui, kun juomaosastoille tuotiin ensimmäistä kertaa enintään 8-prosenttiset käymisteitse valmistetut viinit ja muut rypäletuotteet sekä panimojuomat. Muutos on näkynyt kuluttajakäyttäytymisessä: moni nappaa nykyisin ruokaostosten yhteydessä mukaansa myös viinipullon. Samalla alkoholillisten oluiden, siiderien ja lonkeroiden myynti on laskenut jopa 15 prosenttia vuodesta 2020.
S-ryhmä SuomiAreenassa 2026: tulevaisuuteen katsovaa puhetta työelämästä5.6.2026 08:51:11 EEST | Tiedote
Keskusteluja työelämän kehitysteoista, kotimaisen ruoan menestystekijöistä, Suomi-matkailun tulevaisuuden kasvusta sekä yritysten luontotyöstä – S-ryhmä on jälleen mukana SuomiAreenassa.
Ostoslista nappia painamalla ja päivän työ 40 sekunnissa: S-ryhmässä tekoäly valjastetaan arjen hyödyksi4.6.2026 08:56:32 EEST | Tiedote
S-ryhmän tekoälyratkaisuja yhdistää yksi tavoite: arjen helpottaminen. Kun tekoäly tuodaan asiakkaiden ja henkilökunnan arkeen, se nopeuttaa työntekoa ja personoi asiointia. Ravintoloissa päivän analyysityö hoituu sekunneissa, kaupassa ostoslista syntyy automaattisesti ja sovellukset oppivat tuntemaan asiakkaan. Tavoite on selkeä: enemmän aikaa ihmisille ja sujuvampi arki asiakasomistajille.
Bonuksen kerryttäminen puhelimella onnistuu nyt myös S-ryhmän hotelleissa26.5.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Bonuksen kerryttäminen Applen laitteilla on mahdollista myös kaikkien S-ryhmän hotellien vastaanotoissa kesäkuun alusta lähtien. Android-puhelimilla Bonusta on saanut hotellimajoituksista jo pidemmän aikaa.
S-ryhmä ja Luonnonperintösäätiö suojelevat arvokasta ikimetsää Enontekiöllä22.5.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Luonnonperintösäätiö on S-ryhmän lahjoituksen turvin ostanut suojeluun luonnonarvoiltaan poikkeuksellisen arvokkaan metsä- ja suoalueen, joka sijaitsee Ylläs‑Pallastunturin kansallispuiston kupeessa Enontekiöllä. Yrityksillä on entistä keskeisempi rooli luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
