Karhu-olut kehitti nuoltavan festarirannekkeen, joka näyttää kantajansa promilletason

Rukalla juhannuksena järjestetyllä Solstice-festivaalilla kokeiltiin nuoltavaa festivaaliranneketta, joka näyttää käyttäjänsä promilletason. Kokeilun takana on festivaalin pääsponsori Karhu-olut, joka haluaa kannustaa ihmisiä juhlimaan vastuullisemmin, pohtimaan omaa alkoholinkäyttöään ja ottamaan välillä vaikka 0,0-prosenttisen oluen.
“Karhu tunnetaan rohkeista, näkyvistä ja yllättävistä tempauksista, joissa asiat tehdään omannäköisesti. Karhu on ottanut viime vuosina paljon kantaa yhteiskunnallisiin teemoihin, ja nyt mietimme, miten saisimme ihmiset kiinnostumaan omasta alkoholinkäytöstään. Testarirannekkeen testiympäristöksi haluttiin nimenomaan festivaali, koska niissä juhlitaan ja kulutetaan usein paljon alkoholia”, Karhu-oluen Senior Brand Manager Elli Karppinen sanoo.
Karhun emoyhtiö Sinebrychoff on tehnyt viime vuosina merkittäviä panostuksia alkoholittomien ja matala-alkoholisten juomien valmistukseen ja markkinointiin. Myös Karhu-olutta saa alkoholittomana 0,0-versiona.
Testarirannekkeen teknologian on kehittänyt yhdessä VTT:n kanssa oululainen bioteknologiayritys Promilless. Solsticessa kokeillussa festivaalirannekkeessa oli kertakäyttöinen älypaperipinta, jota nuolaisemalla ranneke kertoi, milloin sen käyttäjä oli ylittänyt 0,5 promillen rajan. Rannekkeen mittaama promillemäärä on säädettävissä.
“Älykellojen ja -sormusten aikakautena yhä useampi haluaa tietää, miten elintavat, ravinto ja uni vaikuttavat omaan hyvinvointiin. Testariranneke sopii tähän trendiin ja on sen lisäksi paitsi hauska niin myös hyödyllinen. Karhun ja Solsticen kanssa tehdyn yhteistyön kautta pääsimme kirjaimellisesti todella kiinnostavan kuluttajaryhmän huulille ja kielille”, Tommi Vaskivuo Promillessista sanoo.
Testarirannekkeen käytöstä saatiin hyviä kokemuksia. “Rannekkeen vastaanotto oli todella positiivista ja osa testaajista yllättyi promilletasostaan. Moni koki, että oman juhlakunnon ja promilletason seuraaminen olisi hyödyllistä festareilla ja tapahtumissa. Voi olla, että Karhun kokeilusta tulee festivaaleilla uusi normaali”, Karppinen sanoo.
Seuraa: @karhuolutta / #seuraaitseäsi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karhu Senior Brand Manager
Elli Karppinen
+358 40 55 12 791
elli.karppinen@sff.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, Carlsberg, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor sekä Somersby ja Coca-Colan yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite. Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.
sinebrychoff.fi - Facebook & Instagram: Sinebrychoff1819 - kohtuullisesti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oy Sinebrychoff Ab
Karhu-olut kaappaa ruotsalaisen median juhlistaakseen naapurimaiden välistä kilpailua13.5.2025 09:02:15 EEST | Tiedote
Karhu aloittaa tiistaina 13. toukokuuta printtimainoskampanjan, jota tukevat digitaaliset ja sosiaalisen median materiaalit suurissa suomalaisissa ja ruotsalaisissa uutismedioissa – Helsingin Sanomat, Vasabladet, Österbottens Tidning, Dagens Nyheter, Aftonbladet, Expressen, Göteborgs-Tidningen ja Kvällsposten.
Ravintolaraitiovaunu SpåraKOFF täyttää 30 vuotta12.5.2025 09:45:00 EEST | Tiedote
Suomen ainoa ravintolaraitiovaunu täyttää tasavuosia maanantaina 12.5.2025, jolloin sen ensimmäisestä ajelusta tulee kuluneeksi 30 vuotta. SpåraKOFF jatkaa liikennöintiään normaalisti jännitemuutoksesta huolimatta.
Sinebrychoffin kestävän kehityksen katsaus: Vedenkäyttö vähentynyt 100 miljoonaa litraa vuositasolla7.4.2025 13:43:15 EEST | Tiedote
Sinebrychoffin järjestyksessään 16. kestävän kehityksen katsaus on julkaistu. Katsaus paljastaa muun muassa, että Sinebrychoffin juomiin käytetyn veden määrä on vähentynyt yli 100 miljoonaa litraa vuositasolla noin kymmenessä vuodessa - tuotantolitrojen pysyessä suunnilleen samana.
Hedelmäisiä ja raikkaita makuja Sinebrychoffin kevätuutuuksissa24.2.2025 12:31:39 EET | Tiedote
Kevät tuo paljon herkullisia makuja Suomen suosikkijuomilta - muun muassa vadelmalonkeroa KOFF Long Drinkiltä, trooppisen hedelmäinen Karhu-olut, sitruunainen KOFF-olut ja mysteerimakuinen Battery. Monessa uutuudessa maistuvat hedelmät, marjat ja sitruksinen raikkaus! Kaikkien juomien tarkemmat tiedotteet ja kuvat löytyvät alla olevista linkeistä ja Sinebrychoffin uutishuoneesta: https://sinebrychoff.fi/newsroom/
Maailman ainoan ravintolaraitiovaunun SpåraKOFFin matka jatkuu5.2.2025 12:01:52 EET | Tiedote
Kantakaupungin raitiotien jännitteen nostosta alkanut jännitysnäytelmä sai onnellisen lopun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme