Gummerus

Merja Mäen romaani Ennen lintuja on Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana

Jaa
Merjan Mäen koskettava evakkoromaani Ennen lintuja (Gummerus) on yksi viidestä Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaasta. Tulenkantaja-palkinto, arvoltaan 5 000 euroa, on Aamulehden kirjaviennin edistämiseksi perustama kirjallisuuspalkinto. Palkinnon saajan valitsee tänä vuonna kirjailija Emmi Itäranta, ja se jaetaan Tampereen Kirjafestareilla Tampere-talossa joulukuun alussa.
Merja Mäki (kuva: Liisa Valonen)
Merja Mäki (kuva: Liisa Valonen)

Kauhavalla asuvan Merja Mäen koskettava evakkoromaani kuljettaa lukijan Laatokan saaresta Pohjanmaalle kylmänä sotatalvena 1940 ja tekee näkyväksi kulttuurieroja Suomen sisällä. Ennen lintuja kertoo nuoren evakon selviytymistarinan ja kuvittaa naisen osaa sodassa. Se pohtii, mikä tekee kodin – rakkaus toiseen ihmiseen vai tutut maisemat. Romaanin käännösoikeudet on myyty Ukrainaan ja Ruotsiin.

Tulenkantaja-palkintoraati perustelee valintaa seuraavasti:

”Kuvaus sodan yksilötason vaikutuksista koskettaa kaikkialla etenkin näinä aikoina. Vaikka evakkomatkaa ei tarvitsisi kulkea lehmien kanssa pakkasessa, on oman kodin menettäminen samastuttava kokemus.”

Ehdokkaat valinneen esiraadin muodostivat freelancetoimittaja, kriitikko Kaisa Järvelä, kirjallisuuden harrastaja Minna Hyytiäinen, vapaa kirjoittaja, toimittaja ja kriitikko Marjaana Tunturi, kirjailija, kriitikko Markku Soikkeli sekä Aamulehden toimittaja Nina Lehtinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Kuvat

Merja Mäki (kuva: Liisa Valonen)
Merja Mäki (kuva: Liisa Valonen)
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

ENNAKKOTIEDOTE: Japanilainen, keskustelumuotoon kirjoitettu menestyskirja nyrjäyttää ajatukset uuteen asentoon – Kaikkien ei tarvitse pitää sinusta (Gummerus) ilmestyy 11.8.1.8.2025 08:44:30 EEST | Tiedote

Traumat eivät ole todellisia. Viha on itse aiheutettu tunne. Kaikki ongelmat ovat sosiaalisten suhteiden ongelmia. Elämä ei ole kilpailua. Lukijan ajattelumaailman mylläävä, japanilaiskirjailijoiden Ichiro Kishimin ja Fumitake Kogan valtavaksi myyntimenestykseksi noussut Kaikkien ei tarvitse pitää sinusta – Vapaudu muiden odotuksista ja uskalla olla oma itsesi ilmestyy suomeksi 11.8.

KUTSU: Tule tapaamaan Gummeruksen dekkaristeja lauantaina 6.9. klo 1330.7.2025 13:41:02 EEST | Tiedote

Oletko aina pohtinut, mistä dekkaristit ammentavat jännittävät aiheensa? Entä miltä näyttää kotimaisten ja käännettyjen dekkareiden kustannusprosessi? Lauantaina 6.9. klo 13 järjestettävässä Gummeruksen Dekkaritapahtumassa kirjailijamme kertovat piinaavien juonikuvioiden rakentamisesta, monisyisten hahmojen luomisesta ja siitä, miten yhteiskunnalliset aiheet päätyvät dekkareiden aiheiksi. Tapahtumassa vieraina ovat Pauli Jokinen, Samuli Laiho, Nilla Kjellsdotter, Eppu Nuotio, Petja Lähde, Anu Ojala sekä etäyhteyksin seuraan liittyvä Aamos Honka.

Kylmäävä tositarina seksikultin sisäpiiristä ja yhä toimivan tantrakoulun pimeistä puolista3.7.2025 11:33:29 EEST | Tiedote

Beatrice Karinsdotterin omakohtainen esikoisteos Eksyneiden sielujen lahko (Gummerus) pureutuu syvällisesti siihen, miten tavallinen ruotsalaisnainen päätyi tantralahkon sisäpiiriin – ja kuinka lopulta irtautui siitä. Trillerin lailla otteessaan pitävä teos kuvaa taitavasti manipuloinnin ja henkisen väkivallan psykologisia mekanismeja, ja käsittelee laajemmin traumoja, niistä toipumista, ja nyky-yhteiskunnan pari- ja seksisuhdenormeja. Kirjassa käsiteltävä The New Tantra -liike jatkaa edelleen toimintaansa maailmanlaajuisesti. Ruotsissa äänikirjahitiksi nousseen teoksen käännösoikeudet on myyty Tanskaan.

ENNAKKOTIEDOTE: Palkitun kirjailijan uutuus on riipaiseva romaani ystävyydestä ja eutanasiasta – Anni Kuu Nupposen Auringonkuori (Gummerus) ilmestyy 4.8.2.7.2025 09:29:03 EEST | Tiedote

Moninkertaisesti palkitun fantasiakirjailija Anni Kuu Nupposen Auringonkuori (Gummerus) on koskettava yhdenpäivänromaani vimmaisesta elämänhalusta ja sen sammumisesta. Taidetta ja elämän värejä pursuilevassa uutuudessa tarkastellaan herkällä otteella ystävien välistä rakkautta, eutanasiaa ja ympäröivän luonnon tilaa. Mitä tapahtuu elämän aikana rakentamillemme suojakuorille, kun elämää on enää hetki jäljellä?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye