Nälkäpäivä-keräys tuotti kokonaisuudessaan 2,2 miljoonaa euroa – lahjoitusten avulla autetaan hädänalaisia kotimaassa ja maailmalla

Nälkäpäivän lipaskeräys sai tänä syksynä sekä vapaaehtoiset että lahjoittajat liikkeelle ja lipaskeräyspäivinä kerättiin reilut 800 000 euroa. Kampanjan kokonaistulos on lähellä viime vuoden Nälkäpäivä-keräyksen tulosta.
– Kiitos upeasta keräystuloksesta kuuluu vapaaehtoisillemme ja lahjoittajille ympäri maan. Haluamme kiittää jokaista kerääjää ja lahjoittajaa, joiden ansiosta pystymme nopeasti auttamaan hädänalaisia ihmisiä kotimaassa ja maailmalla. On hienoa huomata, että auttamishalua löytyy näinä poikkeuksellisina aikoina, sanoo Suomen Punaisen Ristin varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen.
Nälkäpäivänä kerättyjä varoja ei ole sidottu ennalta tiettyyn kohteeseen, ja siksi niillä voidaan auttaa nopeasti siellä, missä apua eniten tarvitaan.
Katastrofirahaston tuella autetaan kriisejä kohdanneita eri puolilla maailmaa
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston avulla autetaan katastrofien ja konfliktien keskellä eläviä eri puolilla maailmaa. Välittömän humanitaarisen avun lisäksi Punainen Risti parantaa ihmisten valmiutta varautua tuleviin katastrofeihin ja epidemioihin.
– Jokainen lahjoitus katastrofirahastoon on tärkeä. Kriisejä tapahtuu eri puolilla maailmaa jatkuvasti ja samanaikaisesti. Varojen turvin pystymme auttamaan oikea-aikaisesti ja näin lievittämään kriiseistä aiheutuvaa inhimillistä kärsimystä, kertoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski.
Suomen Punainen Risti auttaa tällä hetkellä katastrofirahaston turvin muun muassa vakavasta nälkäkriisistä kärsivässä Itä-Afrikassa.
– Nälkäkriisi on erityisen syvä Afrikan sarven alueella, missä arviolta 50 miljoonaa ihmistä kärsii vakavasta ruokapulasta. Aliravitsemus on erityisen vakava uhka pienten lasten terveydelle ja kehitykselle. Autamme muun muassa jakamalla käteisavustuksia apua tarvitseville. Etiopiassa ja Somaliassa käteisavustusta ja tukea ohjataan erityisesti raskaana oleville, vammaisille sekä perheille, joissa on aliravittuja lapsia. Avustuksen turvin perheet pystyvät hankkimaan ruokaa, vettä ja esimerkiksi tarvitsemiaan lääkkeitä, kertoo Saarikoski.
Punaisen Ristin tukemilla terveysklinikoilla Somaliassa seurataan ja tuetaan lasten sekä raskaana olevien ja imettävien äitien ravitsemusta. Klinikoilla keskitytään erityisesti äiti- ja lapsiterveyteen, synnytyksiin ja neuvolapalveluihin.
Juuri nyt apua tarvitaan myös massiivisten tulvien valtaamassa Pakistanissa. Suomen Punainen Risti on ohjannut katastrofirahastostaan 100 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon tulvista ja maanvyöryistä kärsivien auttamiseksi, sekä lähettänyt paikan päälle henkilöapua.
– Poikkeuksellisista monsuunisateista seuranneet tulvat ja maanvyörymät ovat vaikuttaneet arviolta 33 miljoonan ihmisen elämään Pakistanissa. Avun tarve on edelleen valtava ja jälleenrakennus tulee kestämään pitkään, sanoo Saarikoski.
Kotimaassa katastrofirahaston avulla ylläpidetään valmiutta auttaa äkillisissä onnettomuuksissa ja häiriötilanteissa. Katastrofirahastoon tehtyjen lahjoitusten avulla autetaan kotimaassa ihmisiä esimerkiksi onnettomuustilanteista selviämisessä sekä tuetaan Suomen viranomaisia äkillisissä kriisitilanteissa.
Katastrofirahastoon voi lahjoittaa vuoden ympäri
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon voi lahjoittaa vuoden ympäri.
Lahjoita katastrofirahastoon verkossa: www.punainenristi.fi/lahjoita/katastrofirahasto
Rahankeräyslupa: RA/2020/1407 & ÅLR 2021/8473
Lisätietoja:
Varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen, p. 050 567 6629
Kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski, p. 040 189 4885
Viestinnän asiantuntija Ada Bergroth, p. 040 610 9447
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Till årets frivilliga räddare valdes Satakunta räddningshundgrupp17.12.2025 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Frivilliga räddningstjänsten (Vapepa) valde till årets frivilliga räddare 2025 Satakunta räddningshundgrupp, som består av gruppledare Katja Naskali, hundförare Hanna Vuorinen, hjälpförare Marko Kuusikoski och Vapepaledare Mikko Linnainsaari
Vuoden vapaaehtoiseksi pelastajaksi valittiin Satakunnan pelastuskoiraryhmä17.12.2025 05:45:00 EET | Tiedote
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) valitsi vuoden 2025 vapaaehtoiseksi pelastajaksi Satakunnan pelastuskoiraryhmän, johon kuuluvat ryhmänjohtaja Katja Naskali, koiranohjaaja Hanna Vuorinen, apuohjaaja Marko Kuusikoski ja Vapepa-johtaja Mikko Linnainsaari
Finlands Röda Kors beviljar stöd för att lindra följderna av konflikten i Sudan16.12.2025 05:25:00 EET | Pressmeddelande
Sudan står inför en mycket allvarlig humanitär kris. Finlands Röda Kors stöder Internationella rödakors- och rödahalvmånefederationens arbete för att hjälpa människor i Sudan med 700 000 euro.
Suomen Punainen Risti myöntää tukea Sudanin konfliktin seurausten lievittämiseen16.12.2025 05:25:00 EET | Tiedote
Sudanissa on käynnissä äärimmäisen vakava humanitaarinen kriisi. Suomen Punainen Risti tukee 700 000 eurolla Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton työtä ihmisten auttamiseksi Sudanissa.
Finlands Röda Kors hjälper vid de exceptionella översvämningarna i Sri Lanka10.12.2025 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Sri Lanka genomlider en av de värsta översvämningarna i landets historia. Finlands Röda Kors stöder nödhjälpsoperationen i Sri Lanka ur sin katastroffond.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme