SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Hoitotakuun toteutuminen varmistetaan sote-alan vetovoimaa parantamalla

Jaa
Tiistaina 8.11. eduskunnan täysistunnon käsittelyssä on sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä seitsemän päivän hoitotakuuksi. Lakiesityksen mukaan hoidon tarpeen arviointi tulisi jatkossa saada saman yhteydenoton tai päivän aikana sekä kiireettömään hoitoon tai tutkimukseen tulisi päästä seitsemässä päivässä entisen kolmen kuukauden sijaan. SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen pitää uudistusta erittäin hyvänä ja tärkeänä, mutta korostaa, että sen tavoitteet saadaan toteutumaan käytännössä vain, jos alan vetovoimaa saadaan parannettua.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- Seitsemän päivän hoitotakuu on hallituksen tärkeimpiä uudistuksia ja se edistää oikea-aikaista avun saantia merkittävästi, mutta riskit sen toteutumiseen ovat suuret, ellei sosiaali- ja terveysalan vetovoimaa saada parannettua. Kaikki toimet, sekä valtakunnalliset että hyvinvointialueilla tehtävät, asiantilan korjaamiseksi on otettava käyttöön. Tällaisia ovat muun muassa lähijohtamisen parantaminen huomioimaan yksilölliset tarpeet paremmin, sairaanhoitajien erikoiskoulutuksen kehittäminen, työhyvinvoinnista parempi huolehtiminen sekä työn ja palveluiden kehittäminen yhdessä työntekijöiden kanssa, Mäkisalo-Ropponen toteaa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää mietinnössään myös lausumaa, joka vaatii hoitosuhteen jatkuvuuden vahvistamista ottamalla käyttöön omalääkäri- ja omahoitajamalli tai perhelääkärimalli. Mäkisalo-Ropponen pitää tätä yhtenä keskeisenä keinona varmistaa hoitotakuun toteutuminen.

- Olen jo pitkään puhunut omalääkärin ja -hoitajan työparimallin eduista. Yhdessä tekemällä ja järkevää työnjakoa toteuttamalla saadaan molempien ammattien osaaminen tehokkaasti käyttöön. Työparin tukena tarvitaan lisäksi moniammatillista tiimiä. Omalääkärin ja omahoitajan työparimalli on tutkitusti hyväksi sekä asiakkaille, että työntekijöille. Sosiaali- ja terveysministeriön syksyllä tekemä selvitys antaa tälle työlle hyvän pohjan ja viimeistään seuraavan hallituskauden aluksi tulisi malli saada käyttöön koko maassa, Mäkisalo-Ropponen vaatii.

Yhteyshenkilöt

Merja Mäkisalo-RopponenKansanedustaja, Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän puheenjohtaja

Puh:050 357 9090

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme