Yrittäjägallup: Suuret yritykset pidentävät laittomasti maksuaikoja – asiaan pitää puuttua

22 prosenttia yrityksistä sanoo, että heidän maksuaikojaan on pidennetty kahden viimeisen vuoden aikana. Ongelma koskee siis noin 66 000 pk-yritystä ja se on suurin teollisuudessa (34 %) ja rakentamisessa (37 %), kertoo Yrittäjägallup.
Eniten maksuaikojaan ovat pidentäneet suuret yksityiset (60 %). Pitkät maksuajat aiheuttavat taloudellista haittaa erityisesti rakentamisen toimialalle (45 %) ja teollisuudelle (38 %).
Vain puolet yli kuukauden maksua odottaneista on sopinut asiasta
Lain mukaan yritysten välisten laskujen maksuaika saa ylittää 30 päivää vain, jos siitä on nimenomaisesti sovittu. Kolmasosa yrityksistä joutuu odottamaan saataviaan yli 30 päivää. Teollisuudessa sen sijaan puolet yrityksistä joutuu odottamaan omia saataviaan yli 30 pv ja kaupassakin lähes 40 prosenttia.
Edelleen yli puolet yrityksistä kertoo (51 %), että lakia ei ole noudatettu, kun maksuaikoja on pidennetty. Asiasta ei ole sovittu maksuehtolain edellyttämällä tavalla.
- Eli puolessa niistä tapauksista, joissa palvelun tai tuotteen toimittanut yritys on joutunut odottamaan maksua yli kuukauden, ei ole sovittu pidemmästä maksuajasta, vaikka laki sitä vaatii. Se, että lakia ei noudateta, on iso ongelma, johon pitää puuttua, Suomen Yrittäjien johtaja Janne Makkula toteaa.
- Maan tapa on, että suuryritys lähettää yksipuolisesti tiedon, jossa ilmoitetaan pienyrittäjän saavan rahansa myöhemmin kuin mitä sääntely edellyttää. EU:n komissio on todennut, että neljännes konkursseista johtuu siitä, etteivät yritykset saa ajoissa maksujaan, hän jatkaa.
Samalla noin puolet vastaajista ovat sitä mieltä, että viranomaisen tulisi valvoa lain noudattamista. Erityisesti rakentamisessa valvonta sai kannatusta (67 %). Myös SY on tätä mieltä.
- Pienyrittäjät haluaisivat saada rahansa kumppaneiltaan kuukauden sisällä, jotta ne voivat puolestaan maksaa omat palkat ja laskut ajallaan, Makkula sanoo.
Marinin hallituksen ohjelmassa hyvä kirjaus maksuajoista, se kannattaa toteuttaa
Marinin hallituksen ohjelmassa luvataan selvittää maksuaikoja koskevan lainsäädännön uudistamista, tavoitteina etenkin pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytysten vahvistaminen.
Oikeusministeriössä on valmisteltu erinomainen esitys. Ratkaisuksi se esittää valvovaa viranomaista, jonka tietoon yrittäjät voisivat saattaa sopimuskumppanin lainvastaiset vaatimukset. Viranomaisella olisi toimivalta tutkia, ohjeistaa ja määrätä sanktioita lainvastaisesta menettelystä.
- Esitys on hyvä. Se on tuotava eduskuntaan välittömästi, kun se vielä ehtii sen käsitellä. Yksipuolisesti sanellut pitkät maksuajat eivät ole kenenkään etu, vaan niihin on puututtava, Toivonen vaatii.
Yrittäjägallupin toteutti Suomen Yrittäjien pyynnöstä tutkimuslaitos Kantar. Tiedonkeruu tehtiin 7.–17.10.2022. Tutkimukseen vastasi 1 091 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,1 prosenttiyksikköä.
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Makkulatyömarkkinajohtaja
Puh:040 581 2472janne.makkula@yrittajat.fiTiina Toivonenlainsäädäntöasioiden päällikkö
Puh:041 528 5679tiina.toivonen@yrittajat.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Hyväksikäyttöön on puututtava, kanneoikeus ei ole ratkaisu3.10.2025 12:43:00 EEST | Tiedote
”On erittäin tärkeää, että hyväksikäyttöä voidaan kitkeä tehokkaasti, koska se on paitsi väärin myös vahingoittaa oikein toimivia työnantajia ja vääristää kilpailua”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo. Suomen Yrittäjät ei silti kannata ammattiliitoille kanneoikeutta eikä alipalkkauksen kriminalisointi ole mahdollista ilman minipalkkalakia. Tänään Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK esitti alipalkkauksen kriminalisointia sekä ammattiliitoille kanneoikeutta työperäisen hyväksikäytön torjumiseksi.
Yrittäjät: Yrittäjien eläkejärjestelmän pitää kannustaa yrittäjyyteen3.10.2025 08:58:57 EEST | Tiedote
Yrittäjien eläkelakia (YEL) koskevan uudistuksen tulee vahvistaa yrittäjien luottamusta järjestelmään ja kannustaa yrittäjyyteen, ei heikentää sitä. Ministerin asettama selvityshenkilö arvioi parhaillaan YEL:n kehittämistä. Yrittäjät edellyttää, että päättäjät malttavat odottaa selvityksen tuloksia.
Mediakutsu: Tervetuloa Valtakunnallisille yrittäjäpäiville 24.–25.10. Tampereelle!24.9.2025 13:03:44 EEST | Tiedote
Mitkä ovat yrittäjien tunnelmat? Mitkä yritykset palkitaan? Mitä huippupuhujilla on yrittäjille kerrottavana?
Suomen Yrittäjät julkaisi varautumisoppaan pk-yrittäjille – kriisit eivät kysy aikaa tai lupaa17.9.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät on julkaissut kattavan varautumisoppaan, joka tarjoaa pk-yrittäjille konkreettisia työkaluja häiriötilanteisiin varautumiseen. Jokaisen yrityksen tulisi varautua vähintään 72 tunnin häiriötilanteeseen. "Moni yrittäjä on viime vuosina joutunut karvaasti huomaamaan, että varautuminen ei ole vain suuryritysten asia. Se on osa jokapäiväistä yrittäjyyttä", Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoo.
Yrittäjät: Irtisanomiskynnys alentuu12.9.2025 14:31:45 EEST | Tiedote
Hallitus on mediatietojen mukaan päässyt sopuun henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta. Alisuoriutumista ei kirjata lakiin irtisanomisperusteeksi, eikä työntekijän varoitusmenettelyä muuteta. – Esitys alentaa irtisanomiskynnystä, mikä on erittäin tärkeää ja kauan kaivattu uudistus. Kaikilta osin tavoite työllistämisen riskin alentamisesta ei täyty. Suunta on kuitenkin ehdottomasti oikea ja eduskunta voi esitystä vielä vahvistaa, puheenjohtaja Petri Salminen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme