Oulun yliopiston Vuoden alumni 2022 on kuvataiteilija Anni Rapinoja
11.11.2022 21:30:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Anni Rapinoja valmistui filosofian kandidaatiksi Oulun yliopistosta vuonna 1974. Kasvitieteen ja maantieteen opinnot ovat olleet Rapinojalle ratkaisevan tärkeitä luonnon- ja ympäristötaiteen tekemiseen. Rapinoja käsittelee teoksissaan ihmisen ja luonnon suhdetta sekä ympäristökysymyksiä käyttäen pääosin kotisaarensa Hailuodon luonnonmateriaaleja omintakeisella tyylillä.
Vuonna 2016 Rapinoja palasi Oulun yliopistolle professori Seppo Vainion kutsumana. Rapinoja tutki ”Geenit & yhteiskunta” -hankkeessa, mitä annettavaa tieteellä ja sen tekniikoilla voisi olla hänen taitelleen. Projektin aikana syntyi taiteilijan ja tutkijoiden yhteistyönä useita videoita ihmissilmin näkymättömästä maailmasta.
”Rapinoja on ensimmäinen Oulun yliopiston alumni, jonka toiminta sekä merkittävät kansalliset ja kansainväliset ansiot taiteen alalla huomioidaan yliopiston Vuoden Alumni -tittelillä”, kertoo Oulun Yliopistoseuran puheenjohtaja Eva Maria Raudasoja.
Rapinoja on Suomen kuvanveistäjäliiton kunniajäsen ja Oulun taiteilijaseuran jäsen. Kansainvälisesti tunnustettu taiteilija on pitänyt näyttelyitä kaikilla mantereilla ja hänelle on myönnetty kymmeniä apurahoja ja tunnustuksia. Vuonna 2014 Rapinojalle myönnettiin taiteilijaeläke.
Oulun yliopistoseura ry on nimennyt Vuoden Alumnin vuodesta 1999 lähtien. Ensimmäinen Vuoden Alumni oli presidentti Martti Ahtisaari.
Oulun yliopistogaalassa nimettiin myös Vuoden opiskelija 2022. Tämä huomionosoitus myönnettiin tekniikan kandidaatti Meri Pekille. Neljännen vuoden prosessitekniikan opiskelija Pekki on koko opiskeluaikana tehnyt töitä opiskelijoiden yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin eteen niin Prosessikillassa kuin sen ulkopuolella. Killan häirintäyhdyshenkilönä toimiminen kuvastaa pyyteettömyyttä, vahvaa oikeustajua ja rohkeutta puolustaa väärinkohdeltuja. Siinä tehtävässä hän on luonut opiskelijoille turvallista ja tasa-arvoista opiskelutilaa.
Lisäksi gaalassa jaettiin Oulun yliopistoon kuuluvan Professori Pentti Kaiteran rahaston tunnustuspalkinnot. 10 000 euron palkinnot saivat tanssitaiteilija, ohjaaja Pirjo Yli-Maunula sekä viulisti, kapellimestari John Storgårds.
Rahasto halusi tänä vuonna palkita henkilöitä tai yhteisöjä taiteen ja kulttuurin saralta. Rahaston tarkoitus on antaa tunnustusta heille, jotka edistävät Pohjois-Suomen taloudellista tai henkistä hyvinvointia. Oulussa toimivan Flow Productionsin taiteellinen johtaja Pirjo Yli-Maunula on tehnyt tinkimätöntä työtä esittävän taiteen alalla jo vuosikymmenten ajan samoin kuin Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana Rovaniemellä toimiva John Storgårds musiikin saralla.
”Molemmat palkinnonsaajat ovat tehneet pitkäjänteistä ja tinkimätöntä työtä pohjoisessa Suomessa. He ovat oman merkittävän luovan työnsä lisäksi nostaneet esille muita pohjoisia taiteilijoita ja luoneet organisaatioita ja rakenteita, jotka mahdollistavat toisaalta esittävän taiteen tekemisen nyt ja tulevaisuudessa, ja toisaalta taiteen tuomisen lähemmäksi ihmisiä suurella alueella. Kaitera-palkinto annetaan heille tästä suurenmoisesta työstä,” Pentti Kaiteran rahaston hallituksen puheenjohtaja Katri Ervamaa sanoo.
Pentti Kaiteran rahasto myöntää Kaitera-tunnustuspalkintonsa kahden vuoden välein. Joka toinen kerta palkitsemisvuorossa on Oulun yliopiston tutkija tai tutkimusryhmä, jolloin palkinto annetaan merkittävästä tutkimustyöstä.
Lisätietoja:
Sakari Jussi-Pekka, yhteyspäällikkö, Oulun yliopisto, 040 546 6866, sakari.jussi-pekka@oulu.fi
Eva Maria Raudasoja, Oulun Yliopistoseuran puheenjohtaja, 040 508 3366, eva.raudasoja@oulu.fi
Vuoden Alumni Anni Rapinoja, 04O 5161 474, a.rapinoja@gmail.com
Vuoden opiskelija Meri Pekki, 050 433 6659, meri.pekki@gmail.com
Pentti Kaiteran rahaston hallituksen puheenjohtaja, Katri Ervamaa, +173 427 649 06 (huom. aikaero USA:n ja Suomen välillä), kervamaa@umich.edu
Pressikuvat Strogårdsista ja yli-Maunulasta:: https://www.dropbox.com/sh/vfmx7lcxdzcasd6/AACNIH9BOUcTilzBFjXfszfMa?dl=0
John Storgårdsin kuvat: Arto Liiti
Pirjo Yli-Maunulan kuvat: Janne-Pekka Manninen
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn4.11.2026 05:50:00 EET | Tiedote
Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.
Turvallinen luokkahuone syntyy pienistä asioista3.11.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Lapsen ominaisuudet tai kyvyt eivät automaattisesti selitä hänen vaikeuksiaan osallistua kouluopetukseen. Oulun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että usein ratkaisevaa on se, miten koulun arki ja oppimisympäristö on järjestetty.
Sähköverkosta riippumattoman energiaomavaraisen mobiilitukiaseman testi alkaa2.11.2026 06:56:00 EET | Tiedote
Voiko mobiilitukiasema toimia kokonaan ilman sähköverkkoa? Oulun yliopiston 6G-tutkijoiden vetämänä käynnistyy sähköverkosta riippumattoman tukiaseman vuoden mittainen arktinen testijakso. Aurinko- ja tuulivoimaa, akkuvarastointia sekä vetypolttokennoa yhdistävässä pilotissa tutkitaan, miten mobiiliyhteydet voidaan ylläpitää syrjäisillä alueilla ilman sähköverkkoa.
Kahdeksan vuotta 6G-tutkimusta Oulun yliopistossa huipentuu: 6G Summit nostaa esiin 6G:n tulevaisuuden28.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimusohjelma on julkaissut 6G Waves -lehden kahdennentoista ja samalla viimeisen numeron. Lehtiin on dokumentoitu, kuinka seuraavan sukupolven langattoman viestinnän tutkimus on edennyt visiosta käytännön toteutuksiin. Lehti julkistettiin ja tutkimusohjelman keskeiset saavutukset esitellään tänään Helsingissä Finlandia-talossa järjestettävässä 6G Summit -tapahtumassa.
Oulun yliopisto rakentaa ennakoivaa 6G-verkkoa yhdessä Nokian, NVIDIA:n, DNA:n, Keysightin ja MediaTekin kanssa26.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto käynnistää kansainvälisen 6G-ROCKET-hankkeen, jossa kehitetään yhteyskatkokset ennakoivaa mobiiliverkkoa. Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa ovat mukana alan keskeisistä yrityksistä Nokia, NVIDIA, DNA, Keysight ja MediaTek sekä tutkimuskumppaneina Bostonin Massachusettsin Northeastern University ja Tokion yliopisto. Hanke on osa Business Finlandin 6G Bridge -ohjelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
