S-ryhmän asiakastutkimus: yli kolmannes joutuu tinkimään lahjaostoksista tänä jouluna, mutta lahjoja halutaan silti ostaa – tällainen on lahjoihin käytettävä summa nyt

Yli puolet S-ryhmän tutkimukseen vastanneista suomalaisista kertoo kiinnittävänsä tänä jouluna aiempaa enemmän huomiota lahjaostostensa hintaan, ja reilu kolmannes sanoo joutuvansa tinkimään lahjaostoksista. Kaksi kolmesta puolestaan joutuu miettimään joululahjoihin kuluvaa rahasummaa tänä vuonna ainakin jonkin verran.
Täysin joululahjoista ei kuitenkaan haluta tinkiä, vaan tyypillisimmin niihin käytetään S-ryhmän tutkimuksen mukaan 100–300 euroa (41 % vastaajista). Keskimäärin käytettävä summa oli tutkimuksessa 313 euroa. 26 % vastaajista arvioi käyttävänsä lahjoihin tänä vuonna vähemmän rahaa kuin viime vuonna, ja vain 10 % aikoo käyttää rahaa viime vuotta enemmän. Ainoastaan yksi prosentti vastaajista ei aio käyttää lainkaan rahaa joululahjoihin.
Useimmiten joululahjoiksi ostetaan tänä jouluna tavaroita (46 % vastaajista), syötäviä lahjoja (40 %) sekä lahjakortteja (38 %). Tavaroiden osalta suosituimpia hankintoja pukinkonttiin ovat lelut, vaatteet, kirjat sekä kosmetiikka. Hinnan lisäksi tärkein kriteeri joululahjaostoksilla on kestävyys. Kotimaisuus korostuu valintakriteerinä vanhemmissa ikäryhmissä. Suosituimpia joululahjojen ostopaikkoja ovat tutkimuksen mukaan hypermarketit, joihin lahjaostoksille aikoo suunnata 58 % vastaajista.
”Kiinnostavaa oli myös, että jouluun valmistaudutaan tutkimuksemme mukaan hyvissä ajoin, ja lahjahankinnat aloitetaan tyypillisimmin jo kuukautta tai puoltatoista ennen joulua. Moni hyödyntää lahjaostoksissa erilaisia alennuskampanjoita – esimerkiksi Black Fridaysta joululahjoja suunnittelee hankkivansa 28 % vastaajista. Tässä taloustilanteessa mahdollisuus tehdä haluamansa lahjaostokset edullisempaan hintaan onkin varmasti monille erityisen tärkeää”, sanoo myyntijohtaja Päivi Hole S-ryhmän marketkaupasta.
Saman tutkimuksen mukaan jouluruoan ostamiseen taloudellisella tilanteella on vähemmän vaikutusta kuin joululahjojen ostamiseen. Tutkimukseen vastanneista suomalaisista hieman yli puolet arvioi voivansa valita jouluruokaostokset vapaasti tai melko vapaasti.
*Tutkimus joululahjojen ostamisesta jouluna 2022 toteutettiin 22.-29.9.2022 ja siihen vastasi yli 3000 S-ryhmän asiakasomistajaa eri puolilta Suomea.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Hole, käyttötavarakaupan myyntijohtaja, S-ryhmän marketkauppa, paivi.hole@sok.fi, puh. 010 7680711
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC:n data paljastaa: Näissä paikoissa suomalaiset liikkuvat juhannusliikenteessä – löytyykö sinun mökkireittisi varrelta?17.6.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Lähestyvä juhannus tarkoittaa satojen tuhansien suomalaisten lähtemistä tien päälle kohti mökkejään ja muita juhannuksenviettopaikkoja. Liikennemyymäläketju ABC julkaisee nyt juhannuksen kunniaksi tilastojaan siitä, missä suomalaiset yleisimmin matkoillaan asioivat ja mitkä ovat juhannusliikenteen suosituimmat ABC:t. Lisäksi asiantuntija tarjoaa 5 vinkkiä sähköautolla juhannuksen viettoon lähtijöille.
Grilli ja sauna kuumiksi: S-ryhmän kysely ja myyntidata kertovat juhannuksen kaavan16.6.2025 07:35:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän toteuttama tuore asiakaskyselytutkimus sekä myyntidata valottavat, missä suomalaiset viettävät juhannuksen, mitä pöytään katetaan ja mistä perinteestä pidetään kiinni. Datan valossa ostokset noudetaan mökkimatkalla ja ruoan ohella kauppareissulla täydentyvät entistä sujuvammin myös juhannuksen juomahankinnat.
Jo joka neljäs S-Etukortin käyttäjä voi jättää lompakon kotiin ja luottaa puhelimeen10.6.2025 08:04:00 EEST | Tiedote
S-Etukortti löytyy neljältä miljoonalta suomalaiselta, joista miljoona on lisännyt sen myös puhelimeensa. Näin Bonuksen kerryttäminen onnistuu helposti myös silloin, kun fyysinen kortti ei ole mukana matkassa.
S-ryhmä ja Åhléns hankintayhteistyöhön – ruotsalaistavaratalon omien merkkien suosikkituotteet täydentävät jatkossa Sokoksen ja Prisman valikoimaa28.5.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
SOK on solminut hankintayhteistyösopimuksen ruotsalaisen Åhléns-tavarataloketjun kanssa. Yhteistyö tuo Sokos-tavarataloihin, Prismoihin sekä sokos.fi- ja prisma.fi-verkkokauppoihin Åhlénsin suosittuja oma merkki -tuotteita naisten ja miesten muodin sekä kodin tuotealueilta. Ensimmäiset maistiaiset uudesta valikoimasta saapuvat myymälöihin kesän alussa.
Yli 1300 suomalaista vastasi: Näin paljon valmistujaislahjaan tulee käyttää rahaa – tällaisia ovat kevään suosikkilahjat28.5.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Kevään valmistujaislahjoihin tulisi käyttää suurimman osan mielestä vähintään 30 euroa, mutta enintään 100 euroa, kertoo Prisman asiakasomistajilleen teettämä tuore kyselytutkimus. Yli 1300 vastaajaa kertoivat myös, mitkä ovat heidän mielestään sopivimmat valmistujaislahjat sekä parhaat omalle kohdalle osuneet lahjat ja huomionosoitukset valmistumisen kunniaksi. Prisman asiantuntija ennakoi, että tänä vuonna suosituimpien lahjojen joukossa ovat astia- ja aterinsarjat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme