Kansainvälinen INCLAVI tarttuu ilmailualan epäkohtiin – tavoitteena parantaa liikuntarajoitteisten matkailukokemuksia
14.11.2022 07:00:00 EET | Haaga-Helia ammattikorkeakoulu | Tiedote

Syyskuun alussa käynnistynyt Inclusive Aviation -hanke (INCLAVI) tarttuu rohkeasti ilmailualan epäkohtiin. Kunnianhimoisen hankkeen tavoitteena on parantaa liikuntarajoitteisten mahdollisuuksia vapaaseen liikkuvuuteen muun muassa kouluttamalla henkilöstöä ja poistamalla lentokentillä olevia esteitä.
Hanke syntyi tarpeesta. Sitä rahoittaa Euroopan komissio ja se tukee EU:n komission vuosien vammaisten oikeuksia koskevaa strategiaa vuosille 2021–2023, jonka tavoitteena on muun muassa taata vammaisten täysi sosiaalinen ja taloudellinen osallisuus tasavertaisesti muiden kanssa sekä mahdollisuus liikkua vapaasti EU:n alueella.
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Namrata Sethi on hankkeen suhteen optimistinen, vaikka hän tietääkin, ettei muutos tapahdu yhdessä yössä. Henkilöstön kouluttaminen ja esteettömien lentoasemien luominen tulee viemään tuhansia tunteja, ja se vaatii tiivistä yhteistyötä globaalien toimijoiden, kuten esimerkiksi lentoyhtiöiden, kouluttajien ja yliopistojen, välillä.
Tavoitteena onnistunut asiakaskokemus
Tehtävä ei ole helppo, mutta Sethillä on täysi luottamus hankkeen nimekkäisiin kumppaneihin. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun lisäksi hankkeessa ovat mukana hollantilainen Bredan ammattikorkeakoulu sekä turkkilaiset Özyeğin ja Yasarin yliopistot.
Lisäksi hankkeessa ovat mukana eurooppalainen esteetöntä matkailua edistävä verkosto ENAT, kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n Espanjan osasto, suomalainen Careeria Oy sekä lentokenttien rakentamiseen erikoistunut Iga Havalimani Isletmesi Anonim Sirketi.
Sethin mukaan INCLAV:issa liikuntarajoitteisten matkustajien tarpeisiin pureudutaan matkan jokaisessa vaiheessa, sillä vain näin voidaan tuottaa onnistunut asiakaskokemus.
– Haluamme asettaa rimamme korkealle, jotta se toimisi esimerkkinä ja standardina muille alan toimijoille. Vain näin voimme varmistaa liikuntarajoitteisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen toteutumisen ilmailualalla, hän toteaa.
INCLAVI:in kenties keskeisin tavoite on kehittää ilmailualan sidosryhmille uudenlainen koulutusohjelma, jossa hyödynnetään korkeakoulujen, ammatillisen koulutuksen ja ilmailualan toimijoiden asiantuntemusta henkilöstön uudelleenkoulutuksessa.
Koulutuksen myötä liikuntarajoitteisten mukana ovelta ovelle kulkevat hekilöt tulevat ymmärtämään syvällisemmin heidän tarpeitaan. Koulutusohjelma on suunnattu ennen kaikkea matkatoimistojen, lentokenttien ja lentoyhtiöiden henkilöstölle sekä alan opiskelijoille.
Lisää tietoa hankkeesta
Inclusive Aviaton -hanke on Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman rahoittama ja se toteutetaan vuosina 2022–2025. Hankkeen assosioituneita kumppaneita ovat Finavia Oyj, AirBaltic Corporation, Agency Services Office – Scandinavia (IATA), Canada Filial (IATA NB) sekä Suomen matkailualan liitto ry.
Hankkeen keskeinen tavoite on vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen täytäntöönpano ilmailualalla sekä 52 000 liikuntarajoitteisen henkilön matkustuskokemuksen parantaminen hankkeen elinkaaren aikana.
Pitkällä aikavälillä se pyrkii mahdollistamaan koulutusohjelman asianmukaisen tunnustamisen, sertifioinnin ja soveltamisen kansainvälisellä tasolla 150 EU:n suurimmalla lentoasemalla ja 50 suurimmalla lentoyhtiöllä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ivan BerazhnyLehtoriHaaga-Helia ammattikorkeakoulu
Puh:+358 294471487ivan.berazhny@haaga-helia.fiNamrata SethiProjektipäällikköHaaga-Helia ammattikorkeakoulu
Puh:+358 294471577namrata.sethi@haaga-helia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Haaga-Helia on ammattikorkeakoulu, jossa koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, majoitus-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Tässä on Suomen paras ruokamatkailuelämys24.9.2026 10:38:48 EEST | Tiedote
Sahanlahti Resortin Pajapirtin avotuli-illallinen on valittu Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi yhteensä 141 kilpailijan joukosta Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailussa 2026.
Tutkimus kartoittaa ammatillisen koulutuksen henkilöstön kokemuksia työstä ja johtamisesta21.9.2026 09:38:00 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja opetusalan ammattijärjestö OAJ ovat tutkineet ammatillisen koulutuksen henkilöstön kokemuksia johtamisesta, arvostuksesta, työyhteisöstä, hyvinvoinnista ja työn rakenteellisista reunaehdoista. Tutkimukseen osallistui 79 ammatillista oppilaitosta, ja vastauksia kertyi yhteensä 1651.
Mikä on Suomen paras ruokamatkailuelämys 2026 – voittaja selviää 24. syyskuuta18.9.2026 09:50:18 EEST | Tiedote
Suomen kiinnostavimmat ruokaelämykset, matkailutuotteet ja makumatkat kilpailevat jälleen ruokamatkailun arvostetuimmasta tunnustuksesta.
Tutkimus: Pientuottajien juomat maistuvat, mutta valmistaja ei jää mieleen17.9.2026 10:23:58 EEST | Tiedote
Lähes joka kolmas uusimaalainen on nauttinut maakuntansa pienpanimoiden ja -valmistajien juomia viimeisen vuoden aikana, mutta yrityksiä ei muisteta jälkeenpäin. Samaan aikaan kiinnostus alaa kohtaan on huomattavaa: 38 prosenttia uusmaalaisista haluaisi vierailla pienpanimoissa, -tislaamoissa tai viini- ja siideriyrityksissä.
EU myönsi Haaga-Helialle 3,6 miljoonaa euroa tekoälyn ja liiketoiminnan koulutusohjelmaan15.9.2026 10:55:04 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu on saanut 3,6 miljoonan euron rahoituksen Euroopan komissiolta NavigAIte EU -hankkeen koordinointiin. Haaga-Heliasta tulee ensimmäinen suomalainen ammattikorkeakoulu, joka koordinoi Erasmus Mundus Joint Master's -ohjelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


