Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallitukselta lausunto Suomen romanipoliittisesta ohjelmasta 2023–2030

14.11.2022 17:35:35 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Jaa
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 14.11. antaa sosiaali- ja terveysministeriölle lausunnon Suomen romanipoliittisesta ohjelmasta 2023–2030. Kaupunginhallituksen mukaan romanipoliittisen ohjelman läpileikkaavat periaatteet romanien yhdenvertaisuudesta, osallisuudesta ja osallistumisesta sekä syrjinnän poistamisesta ovat myös Helsingin kaupungin näkökulmasta tärkeitä tavoitteita.

Kattavasti toteutuessaan ohjelma edistää merkittävästi romanien yhteiskunnallista asemaa, yhdenvertaista palveluihin ja työelämään pääsyä sekä osallisuutta.

Lausunnossaan kaupunginhallitus nostaa muun muassa esiin, että sukupuolten tasa-arvon näkökulma ei kuitenkaan juuri näy ohjelmassa eikä toimenpiteiden tasolla ole huomioitu esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien romanien aseman parantamista. Myös pääväestön asenteisiin ja yhteiskunnan rakenteisiin kohdistuvia toimenpiteitä voisi olla lausunnon mukaan ohjelmassa enemmän.

Suomen romanipoliittisen toimintaohjelman 2023-2030 luonnos on valmisteltu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja eri toimijoiden yhteistyönä sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta ja perustuu EU:n strategiseen puiteohjelmaan romanien yhdenvertaisuudesta, osallisuudesta ja osallistumisesta.

Kaupunginhallitus päätti lisäksi esittää kaupunginvaltuustolle kahden ryhmäaloitteen sekä useiden valtuutettujen jättämien aloitteiden hyväksymistä. Aloitteet etenevät valtuuston käsittelyyn.

Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.

Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27 821
maisa.hopeakunnas@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Utvärderingen som Apottis ägare beställde är klar: värderarna rekommenderar effektiverad användning och gemensam utveckling av systemet3.9.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande

En oberoende utvärdering som HUS-sammanslutningen, Helsingfors stad och Vanda och Kervo välfärdsområde beställde om framtida alternativ för klient- och patientdatasystemet är klar. Värderarna rekommenderar som första alternativ att systemet Apotti utvecklas gemensamt, användningen effektiviseras och att Oy Apotti Ab:s verksamhet utvecklas inom den nuvarande gemensamma ägarstrukturen.

Apotin omistajien tilaama arvio on valmistunut: arvioijat suosittelevat järjestelmän käytön tehostamista ja yhteistä kehittämistä3.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote

HUS-yhtymän, Helsingin kaupungin sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tilaama riippumaton arvio asiakas- ja potilastietojärjestelmän tulevaisuuden vaihtoehdoista on valmistunut. Ensisijaiseksi etenemisvaihtoehdoksi suositellaan Apotti-järjestelmän yhteistä kehittämistä, käytön tehostamista ja Oy Apotti Ab:n toiminnan kehittämistä nykyisessä yhteisomistuksessa.

Assessment report commissioned by Apotti owners is ready: assessors recommend more efficient use and joint development of the system3.9.2026 13:00:00 EEST | Press release

An independent assessment report on future client and patient data system options is ready. The report was commissioned by the HUS group, the city of Helsinki and the wellbeing services county of Vantaa and Kerava. The recommended primary option involves joint development of the Apotti system, making the system more efficient and improving the operations of Oy Apotti Ab under the current form of joint ownership.

Vinnaren av Helsinki Design Award är JKMM Arkkitehdit1.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande

Nordens ledande design- och arkitekturfestival, Helsinki Design Week, och Helsingfors stad tilldelar JKMM Arkkitehdit priset Helsinki Design Award 2026. Priset är ett erkännande för ett helhetsinriktat och ambitiöst planeringsarbete samt en aktiv roll som förnyare av den finländska arkitekturen och planeringskulturen. I JKMM Arkkitehdits arbete förenas arkitektur, inredningsarkitektur, stadsplanering, möbeldesign, grafisk design och konst.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye