Kustantamo S&S

Runeberg Junior -ehdokas Kirahvin sydän on tavattoman suuri

17.11.2022 10:00:00 EET | Kustantamo S&S | Tiedote

Jaa
Sofia Chanfreun kirjoittama ja Amanda Chanfreun kuvittama saturomaani Kirahvin sydän on tavattoman suuri (Giraffens hjärta är ovanligt stort, suom. Outi Menna) on ruotsinkielinen Runeberg Junior -ehdokas. 10 000 euron arvoinen palkinto jaetaan helmikuussa. Chanfreun sisarusten kirja on parhaillaan myös Finlandia-ehdokas.

"Sofia Chanfreau ja Amanda Chanfreau johdattavat lukijan fantastisten olentojen uskomattoman kauniiseen maailmaan", kuuluu osa raadin perusteluista.

Ehdokkaina on yhteensä viisi suomenkielistä ja viisi ruotsinkielistä kirjaa. 

Voittaja julkistetaan 2.2.2023. Lopullisen valinnan tekevät lapsiraatilaiset Porvoon päiväkodeista, esikoiluista ja kouluista.

Runeberg Junior -palkinto myönnetään kotimaiselle kaunokirjalliselle suomen- tai ruotsinkieliselle lastenkirjalle, jonka kohderyhmänä ovat 6–9-vuotiaat lapset.

Esiraatiin kuuluivat Loviisan kirjastonjohtaja Tapani Häkkinen, sarjakuvataiteilija ja graafinen suunnittelija Kaisa Leka sekä Porvoon vanhempainyhdistysten puheenjohtaja ja viestinnän suunnittelija Marika Salomaa.

Runeberg Junior -palkinnon myöntää Porvoon kaupunki ja Sanomalehti Östnyland. Palkinnon tarkoitus on edistää lasten lukuintoa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Lataa
Kuva: Mikael Morueta Holme
Kuva: Mikael Morueta Holme
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Ritarikatu 5
00170 Helsinki

https://kustantamo.sets.fi/

Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S

Mitä tapahtuu, kun it girl ikääntyy? Taika Mannilan esikoisromaani yhdistää kirjallisuuden, tuoksut ja muodin14.10.2026 18:43:22 EEST | Tiedote

Taiteilija Taika Mannilan esikoisromaani Rakkauden rehab vie lukijan Hotelli Houreeseen, ylelliseen mutta homeiseen kuntoutuslaitokseen särkyneille sydämille. Lähes kymmenen vuoden ajan työstetty romaani ammentaa muodista, designista ja internetkulttuurista. Mannila tuo romaanin maailmaan myös suomalaista nykymuotia: mukana ovat muun muassa suunnittelijat Sini Saavala, Linda Kokkonen ja Alex Luonto.

"Menestys herättää usein kateutta” – uusi dekkari sijoittuu suomenruotsalaiseen kirjallisuusmaailmaan25.8.2026 14:34:34 EEST | Tiedote

Kuinka vaaralliseksi kilpailu voi äityä pienissä kirjallisuuspiireissä? Anne Hietasen ja Michaela von Kügelgenin uudessa jännitysromaanissa Viimeinen piste murha tapahtuu Helsingin kirjamessujen aikana. Kohteliaan ja hienotunteisen kulttuurikuplan sisältä paljastuu klaustrofobinen maailma, jota hallitsevat kilpailu, kateus ja hyvä veli -verkostot. Teos aloittaa uuden Koski & Fors -rikossarjan ja esittelee uuden Helsinki grey -genren.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye