Kunnat säästävät energiaa hirsirakentamisella
30.11.2022 10:02:17 EET | Hoivarakentajat Oy | Tiedote

Suomen tavoite on olla hiilineutraali maa vuonna 2035. Kunnissa ja kaupungeissa etsitäänkin vauhdilla kestäviä rakentamisen ratkaisuja. Rakennettu ympäristö aiheuttaa jopa kolmanneksen maamme kasvihuonekaasupäästöistä.
Ilmastotavoitteiden ohella paikkakunnat hakevat ripeästi keinoja säästää kallistunutta energiaa.
Ratkaisu löytyy energiatehokkaasta ja vähähiilisestä hirsirakentamisesta. Ympäristöministeriön tavoite on kasvattaa puurakentamisen markkinaosuutta ensi vuonna kolmannekseen ja vuonna 2025 jo 45 prosenttiin julkisesta uudisrakentamisesta. Hirsirakentaminen onkin yleistynyt voimakkaasti kaupunkien ja kuntien julkisessa rakentamisessa.
Vantaa harppoo kohti hiilineutraaliutta
Vantaan kaupunki on hiilineutraalin ja energiatehokkaan rakentamisen suunnannäyttäjä. Vantaan kaupunki on linjannut, että puuta pyritään käyttämään päiväkodeissa ja kouluissa pääasiallisena julkisivu- ja runkorakennusmateriaalina.
Vantaan Koivukylään onkin syksyllä 2022 rakentunut Suomen suurin, kerrosalaltaan 2450 m2 kokoinen, energiatehokas hirsipäiväkoti.
Energiansäästöratkaisut ja ilmastoystävällinen rakentaminen parantavat kaupunkien ja kuntien vetovoimaa. Myös palvelualan yritykset ovat havahtuneet energiaa säästävän hirsirakentamisen hyötyihin.
Koivukylässä hirren vaikutus näkyy päiväkodin viihtyisässä ja turvallisessa arjessa. Hirsimateriaalin ansioista sisäilmaan liittyvistä terveysongelmista ei tarvitse kantaa huolta.
Hirsirakennus tuo energiansäästöjä
Koivukylän hirsipäiväkoti on energiatehokas kokonaisuus. Hirsirakenteet ovat hiilikädenjäljeltään suuria elementtejä, jotka sitovat hiilidioksidin pitkäaikaiseksi hiilivarastoksi.
Vähähiilisen rakennusmateriaalin ohella käytetyillä energiamuodoilla on merkitystä. Koivukylän päiväkodissa hyödynnetään älykästä talotekniikkaa, kerätään maalämpöä 8 kaivon voimin, ja tuotetaan aurinkosähköä 15 kWhp aurinkovoimalassa. Kustannuksia alentavat myös muun muassa energiatehokas valaistus ja vettä säästävät hanat.
Hoivarakentajien hirsipäiväkodit lukeutuvat A-energialuokkaan, mutta ovat energiatehokkaampia kuin A-luokan päiväkodit Suomessa keskimäärin.
Koivukylän hirsipäiväkodin energiatehokkuusluku on 56 kWhe/m2/a, kun keskimäärin Suomessa A-luokkaan rakennettujen päiväkotien e-lukujen keskiarvo on 80 kWhe/m2/a. Lukemat perustuvat energiatodistusrekisterin tietoihin ajalta 1.1.2018 – 18.10.2022.
– Koivukylän päiväkoti on 30 prosenttia energiatehokkaampi kuin muut A-luokkaan yltävät päiväkodit Suomessa keskimäärin, Hoivarakentajien asiakkuusjohtaja Mikko Vainioranta kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko VainiorantaAsiakkuusjohtaja, hoiva- ja palvelukodit, markkinointiHoivarakentajat Oy
Puh:040 701 5325mikko.vainioranta@hoivarakentajat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hoivarakentajat Oy on Suomen suurin julkinen hirsirakentaja ja vähähiilisen palvelurakentamisen edelläkävijä. Olemme johtava rakennusliike ilmastoystävällisessä ja energiatehokkaassa rakentamisessa. Aistiystävällisissä rakennuksissamme viihtyvät asiakkaat ja työntekijät. Rakennamme parasta aikaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hoivarakentajat Oy
Hoivarakentajat rakentaa Jyväskylään palvelukodit Norlandia Hoivalle ja Aberialle12.5.2026 08:31:14 EEST | Tiedote
Norlandia Health & Care Group -konserniin kuuluvat Norlandia Hoiva ja Aberia ovat käynnistäneet yhteishankkeen Jyväskylän Äijälässä. Samalle tontille nousee 62-paikkainen ikääntyneiden palveluyksikkö sekä 19-paikkainen kehitysvammaisten ryhmäkoti. Toukokuussa 2027 valmistuvat kiinteistöt rakentaa Hoivarakentajat ja niiden omistaja on Northern Horizonin hallinnoima rahasto.
Hoivarakentajilta Attendolle Kuopioon hirsirakenteinen koti kehitysvammaisille asukkaille11.5.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Hoivarakentajat rakentaa pitkäaikaiselle kumppanilleen Attendolle hirsirakenteisen palvelukodin Kuopioon. Aikuisten kehitysvammaisten koti on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä Attendon kanssa.
Hoivarakentajat kasvoi 30 % ja ennakoi kasvun jatkuvan8.4.2026 13:10:00 EEST | Tiedote
Hirsirakentamiseen erikoistunut Hoivarakentajat Oy kasvatti liikevaihtoaan lähes kolmanneksella ja paransi kannattavuuttaan merkittävästi vuonna 2025. Yhtiön näkymät vuodelle 2026 ovat poikkeuksellisen vahvat.
Hoivarakentajat vahvistaa kasvuaan: GP Capital uudeksi pääomistajaksi26.3.2026 13:02:38 EET | Tiedote
Vastuulliseen hirsirakentamiseen erikoistuneen Hoivarakentajat Oy:n uusi pääomistaja on suomalainen perheomisteinen sijoitusyhtiö GP Capital Oy. Hoivarakentajat on hyvässä taloudellisessa kunnossa ja tilauskanta on vahva. Yhtiön liikevaihdon odotetaan kasvavan noin 100 miljoonaan euroon vuoteen 2030 mennessä. Aikaisempi pääomistaja Mediset Oy etsi ja sai työlleen seuraavaa sukupolvea edustavan jatkajan, joka sitoutuu Hoivarakentajien arvoihin ja tapaan toimia.
Hoivarakentajat ja Nordiqus sopivat yli 12 milj. € portfoliokaupasta6.11.2025 16:00:00 EET | Tiedote
Hoivarakentajat ja Nordiqus ovat sopineet kolmen uuden koulu- ja päiväkotikiinteistön kaupasta. Kiinteistöjen kokonaisarvo on 12,25 miljoonaa euroa. Kahden vuosina 2023 ja 2024 valmistuneen kiinteistön kaupan on määrä toteutua marraskuussa 2025. Kolmas rakenteilla olevan päiväkotikiinteistön kauppa toteutuu sen valmistuttua elokuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


