Matkamessut 2023 avataan tammikuussa kolmen vuoden tauon jälkeen
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään kolmen vuoden tauon jälkeen. Matkailun elpyminen pandemian jälkeen on alkanut ripeästi ja alan tapahtuman odotetaan virittävän nyt suuren yleisön matkakuumeen ennennäkemättömän korkealle tasolle. Matkamessut on kävijöille päivämatka maailman ympäri jo itsessään. Siellä voi tutustua matkakohteisiin ja kulttuuriin sekä saada vinkkejä reiteistä messutarjousten ja makuelämysten lisäksi.
Matkamessujen partnerimaana jatkaa jo vuodelle 2021 lupautunut Kreikka. Yhteistyötä jatketaan Kreikan kansallisen matkailuorganisaation ja Matkamessujen molemminpuolisesta toiveesta.
Suomen matkailualan liitto SMALin selvityksen mukaan Kreikka nousee jo tänä vuonna jälleen suomalaisten suosituimmaksi lomakohteeksi.
”Olemme iloisia yhteistyön jatkumisesta. Kreikka on jo pitkään ollut suomalaisten suosituimpia kohteita, ja maan matkailumahdollisuuksien laajempaa esittelyä on toivottu jo aikaisemmin”, sanoo Matkamessujen liiketoimintapäällikkö Noora Haatainen.
Matkamessut on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan ammattitapahtuma, jota edeltää Matka Workshop Day 18.1.2023 -ostotapahtuma, jossa sadat yritykset käyvät kauppaa ennalta vahvistetuissa lyhyissä tapaamisissa. Torstai 19.1.2023 on varsinainen ammattilaispäivä ohjelmineen, kun taas perjantaina on suunniteltu sisältöä opiskelijoita silmällä pitäen. Matkailu-, majoitus- ja tapahtuma-alan työpaikkoja esittelevät Tulevaisuuden työnantajana profiloituneet yritykset.
Kreikan lukuisat saaret ja kulttuurikohteet halutaan kokea
Ensi tammikuun Matkamessuilla Kreikka näkyy ja kuuluu. Partnerimaan statuksella oleva kohde esittäytyy niin osastoilla monien kreikkalaisten toimijoiden voimin kuin tapahtuman ohjelmassa.
”Olemme ylpeitä siitä, että Kreikka on Matkamessujen partnerimaa ja tapahtuma päästään toteuttamaan viimeinkin tammikuussa 2023. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat Kreikan matkailulle tärkeitä, ja haluamme että yhä useammat matkailijat pääsisivät tutustumaan kohteisiimme. Turvallisuus, aitous ja kreikkalainen ruokakulttuuri ovat tärkeitä syitä sille, miksi suomalaiset vierailevat Kreikassa myös jatkossa”, sanoo Kreikan valtion matkailutoimiston Pohjoismaiden ja Baltian johtaja Pavlos Mourmas.
Lisätietoja: Messukeskus viestintä, Anu-Eveliina Mattila, anu-eveliina.mattila@messukeskus.com, 050 555 6183. Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa samanaikaisesti Caravan-messujen kanssa 20.–22.1.2023 (ammattilaispäivä 19.1.). Kansainvälinen matkailun ostotapahtuma Matka Workshop Day 18.1.2023 ja ammattilaispäivä 19.1.2023.
www.matkamessut.fi | @MatkaTravelFair I #Matkamessut #matka2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu-Eveliina Mattilatiedottaja
viestintä | tapahtumat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Yllätysten kautta kohti hyvää elämää13.11.2025 14:35:16 EET | Tiedote
Odottaessamme paluuta johonkin “normaaliksi” kutsuttuun aikaan, on käynyt selväksi, että uusi normaali on sarja alati yllättäviä käännöksiä. Habitaren vuoden 2026 teema Juonenkäänteitä / Plot Twists kutsuu hyväksymään elämän ja ajan arvaamattomuuden – ja löytämään siitä inspiraation. Jokainen mutka, yllätys ja suunnanmuutos voi avata uuden näkökulman, uuden luvun tai kokonaan uuden tarinan.
Sijoittaja 2025 tuo sijoittamisen huippunimet Messukeskukseen11.11.2025 14:58:20 EET | Tiedote
Sijoittaja 2025 kokoaa sijoittamisen asiantuntijat ja ajankohtaiset teemat Helsingin Messukeskukseen keskiviikkona 26. marraskuuta. Tapahtuma tarjoaa sijoittajille ja taloudesta kiinnostuneille ainutlaatuisen tilaisuuden kuulla markkinoiden näkymistä, tavata yrityksiä ja saada käytännön vinkkejä oman talouden hallintaan.
Educa 2026 julkaisi ohjelmansa – puoluejohtajat mukana suuressa arvokeskustelussa11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Pohjoismaiden johtava opetus- ja kasvatusalan tapahtuma Educa 2026 tarkastelee laajasti koulutuksen tulevaisuutta Suomessa. Tapahtuman teema Oikeus opettamisen ja oppimisen iloon nostaa keskusteluihin muun muassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin, moninaisuuden huomioimisen sekä oppimisen tukemisen muuttuvassa yhteiskunnassa. Lauantain ohjelman huipentaa puoluejohtajien suuri arvokeskustelu, jossa linjataan sivistyksen ja suomalaisen koulutuksen tulevaisuuden suuntaa. Educa järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 23.–24.1.2026.
Innovaatiopalkinto hammaslääketieteen edelläkävijälle – tekoäly tuo uuden ulottuvuuden röntgendiagnostiikkaan6.11.2025 18:30:00 EET | Tiedote
Uusi 10 000 euron Innovaatiopalkinto myönnetään tuotteelle, palvelulle tai menetelmälle, joka parantaa potilaiden hoitokokemusta ja edistää suun terveyttä. Vuoden 2025 Innovaatiopalkinnon saa Entteri Professional Software Oy, joka on yhdessä kumppaninsa Dentailin kanssa kehittänyt tekoälypohjaisen analyysipalvelun bitewing-röntgenkuvien tulkintaan.
Teknologia 25 -tapahtuma täyttyi kohtaamisista ja onnistumisista – kävijämäärä kasvoi edellisestä6.11.2025 17:11:12 EET | Tiedote
Teknologian ja teollisuuden ammattitapahtuma Teknologia 25 esitteli uusimmat älykkään ja kestävän teollisuuden teknologiat Helsingin Messukeskuksessa 4.–6.11. Tapahtuma kasvatti kävijä- ja näytteilleasettajamäärää vuodesta 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

