Tutkimus: palkka nousi keskiöön työnhaussa – työnhakijat vaativat avoimuutta

Duunitorin tuoreen työnhakijatutkimuksen mukaan palkka on noussut varsinaisen työnkuvan jälkeen toiseksi tärkeimmäksi tiedoksi, kun hakija päättää hakea töitä. Nyt jo 57 prosenttia työnhakijoista ajattelee palkan olevan tärkein tieto työnhaussa. Vuonna 2020 tehdyssä tutkimuksessa näin ajatteli 47 prosenttia vastaajista.
Samaan aikaan palkka on noussut johtamisen jälkeen toiseksi merkittävimmäksi tyytymättömyyden aiheuttajaksi. Nykyiseen työhönsä tyytymättömistä 41 prosenttia ilmoittaa syyksi liian pienen palkan. Duunitorin edellisessä työnhakijatutkimuksessa vain 24 prosenttia ilmoitti palkan olevan syynä työnhakuun.
”Tulosten valossa on perusteltua sanoa, että palkka on tällä hetkellä tärkein yksittäinen tekijä, joka aiheuttaa sekä veto- että työntövoimaa työelämässä”, toteaa Duunitorin sisältö- ja viestintäpäällikkö Niko Pikkuaho.
Syitä hurjan nousun taustalla ovat todennäköisesti ainakin laukkaava inflaatio sekä epävarmuus taloudesta ja maailmantilanteesta. Esimerkiksi Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattori saavutti syyskuussa pohjanoteerauksensa. Myös kuluttajien näkemykset omasta taloudestaan olivat mittaushistorian synkimmät.
”On ymmärrettävää, että katse kääntyy palkkaan, kun bensapumpulla, ruokakaupassa ja sähkölaskussa eurot juoksevat kiihtyvällä tahdilla silmissä. Nyt on selvästi tultu pisteeseen, jossa yhä useammat ihmiset toteavat tai vähintäänkin pelkäävät, että nykyinen palkka ei riitä”, Pikkuaho pohtii.
Tutkimuksesta paistaa ylipäätään silmään työnhakijoiden ja työntekijöiden kova arvostus perusasioita kohtaan.
”Työtehtäviä, palkkaa ja sijaintia pitää tärkeänä vähintään puolet, kun taas työnantajan arvoja esimerkiksi vain 16 prosenttia. Avointen työtehtävien kuorruttaminen kermavaahdolla on tehotonta, jos perusasiat eivät ole kunnossa.”
Hakijat kaipaavat lisää tietoa palkasta
Työnhakijatutkimuksesta käy myös ilmi, että hakijat toivovat palkan selkeämmin näkyville rekrytoinnissa. Kolmannes työnhakijoista kokee epäselvän palkkatiedon tai palkasta sopimisen turhauttavaksi ja ongelmalliseksi.
Tutkimuksessa kysyttiin myös, millaisen viestin työnhakijat haluaisivat lähettää työnantajille.
”Vastauksissa painottuivat selvästi eniten avoimuuteen liittyvät teemat. Avoimuutta kaivataan palkkaan, työnkuvan avaamiseen ja rekrytointiprosessiin yleisesti. Duunitorilla on huomattu sama: työnhakijat peräänkuuluttavat usein avoimen tehtävän palkkatietoa, mikäli sitä ei kerrota ilmoituksessa”, Pikkuaho kertoo.
Palkan merkityksen korostuminen näkyy myös Duunitorin datassa: palkkatiedon sisältäviä työpaikkailmoituksia avataan noin tuplasti enemmän kuin muita ilmoituksia.
Duunitori Oy selvittää vuosittain työnhaun nykytilaa ja trendejä Suomessa. Työnhakua käsittelevä tutkimus toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2020 ja toisen kerran nyt vuonna 2022. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää 18–64-vuotiaiden suomalaisten kokemuksia työnhausta. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Taloustutkimus Oy:n kanssa ja se on osa Duunitorin Kansallista rekrytointitutkimusta. Tutkimuksen tiedonkeruu tapahtui 29.8.–13.9.2022, ja siihen osallistui 3 596 suomalaista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niko PikkuahoSisältö- ja viestintäpäällikköDuunitori
Puh:0452687222niko.pikkuaho@duunitori.fiLauri VaistoJohtava työnantajakuva- ja strategiakonsulttiDuunitori Oy
Puh:+358 40 550 1103lauri.vaisto@duunitori.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Toinen Linja 7
00530 Helsinki
Duunitori.fi on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Duunitorin kaikille avoimiin ilmaisiin palveluihin kuuluvat muun muassa työpaikkavahti Duunivahti, ammatinvalintatesti Duunitesti, palkkavertailu ja työmarkkinaseuranta, josta näkee avoimien työpaikkojen kysynnän ja tarjonnan. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Yli 500 kesätyöpaikkaa jo julki – näillä aloilla on eniten kesätöitä3.12.2025 05:03:00 EET | Tiedote
Kesätyöntekijöiden rekrytointi on alkanut, vaikka suurin osa hakijoista aloittaa paikan etsinnän myöhemmin. Duunitorin data näyttää, että varhaisia kesätyöpaikkoja on viime vuotta vähemmän. Katso myös, milloin kesätyönhaku käy kuumimmillaan ja millä aloilla on nyt eniten kesätyöpaikkoja.
Etätyö houkuttelee, mutta usein siitä ei kerrota hakijoille – näillä aloilla on eniten etätyöpaikkoja26.11.2025 05:03:00 EET | Tiedote
Duunitorin data ja työnhakututkimus kertovat, miten etätyöpaikkojen määrä on kehittynyt ja minkä alojen ammattilaisille etätyö on kaikkein tärkeintä. Lue myös asiantuntijan kommentit etätyön merkityksestä.
Suorahaku väheni, mutta on tullut jäädäkseen – lue markkinan trendeistä20.11.2025 05:00:00 EET | Tiedote
Yhä useampi suomalainen saa nykyisin yhteydenoton headhunterilta, ja muitakin kuin johtajia etsitään suorahaulla. Listedsin ja Duunitorin uusi selvitys kertoo, miten suorahakumarkkina on kehittynyt taloudellisesti vaikeana aikana. Lue asiantuntijan analyysi markkinan tilanteesta ja tulevaisuudesta.
Enemmistö on hakenut töitä saamatta mitään vastausta – ”Työnhaku tuntuu juoksuhiekalta”5.11.2025 05:03:00 EET | Tiedote
Duunitorin uusi tutkimus ja työpaikkadata kertovat karusta työmarkkinatilanteesta. Lue myös, mitkä asiat turhauttavat työnhaussa.
Sanna Frisk on Vuoden rekrytoija – nämä ovat vuoden vaikuttavimmat työelämäteot31.10.2025 08:02:26 EET | Tiedote
Vuoden parhaat rekrytointialan teot ja tekijät palkittiin Rekrygaalassa torstaina 30. lokakuuta. Lue, mikä vuoden 2025 voittajia yhdistää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


