Kasvatustieteen päivillä puhutaan moniäänisyydestä muuttuvassa maailmassa

Teemalla moniäänisyys kasvatuksen muuttuvassa maailmassa halutaan herättää keskustelua siitä, miten moniäänisyys ymmärretään, miten se ilmenee ja miten sitä voidaan tehdä näkyväksi. Päivien aikana pohditaan myös, mikä on yhteisöjen ja yksilöiden vastuu ja millaiset mekanismit auttavat moniäänisyyden tunnistamisessa, tukemisessa ja edistämisessä yksilön ja yhteisön tasolla.
Kasvatustieteen päivät on suurin suomalainen kasvatusalan konferenssi, ja päiville odotetaan noin 600 kasvatustieteiden ja varhaiskasvatuksen tutkijaa.
Tapahtumassa on kolme pääpuhujaa:
Professori, filosofi Veli-Matti Värri työskentelee Tampereen yliopistossa ja on eettisen kasvatuksen dosentti Maanpuolustuskorkeakoulussa. Värrin tutkimus painottuu kasvatuksen filosofian ja etiikan peruskysymyksiin sekä ekofilosofiaan ja ympäristökasvatukseen.
Professori,filosofi Karin Murris työskentelee Oulun yliopistossa ja on pedagogiikan ja filosofian emerita professori Cape Townin yliopistossa Etelä-Afrikassa. Murrisin tutkimus keskittyy kasvatuksen filosofian ja etiikan peruskysymyksiin erityisesti lapsuudentutkimuksen ja demokratian näkökulmista.
Vanhempi tutkija Kristine Lund työskentelee Lyonin yliopistossa Ranskassa. Lundin tutkimus liittyy monitieteisiin näkökulmiin yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen oppimisessa ja yhteistyössä.
Oulun yliopiston tutkijoita haastateltavaksi ajankohtaisista aiheista:
Inkluusio, professori Marjatta Takala, p. 050 4671194, marjatta.takala@oulu.fi
Inkluusio tarkoittaa jokaisen oppilaan oikeutta päästä opetuksen piiriin tavallisissa koululuokissa riippumatta siitä, onko hänellä oppimisvaikeuksia tai jokin vamma tai sairaus. Inklusiivisessa opetuksessa oppilaita kohdellaan tasaveroisesti eikä heitä luokitella ominaisuuksien tai taipumusten mukaan. Myös oppimisen ja koulunkäynnin tuki järjestetään näihin ryhmiin eikä erillisiä erityiskouluja tai -luokkia välttämättä ole.
Koulukiusaaminen, häiriöt koulussa, professori Maija Lanas, p. 050 3504983, maija.lanas@oulu.fi, https://www.oulu.fi/fi/tutkijat/maija-lanas
- Lanas on juuri julkaissut kirjan Häiriö? — Näkökulmia työrauhan säröihin koulussa. Mikä koulussa näyttäytyy häiriönä ja miksi, mikä sija rakkaudelle annetaan koulun arjessa ja voiko opettajankoulutus syrjäyttää?
Varhaiskasvatuksen alanvaihtajat, yliopistonlehtori Taina Kyrönlampi, p. 050 5944749, taina.kyronlampi@oulu.fi
- Kyrönlampi tutkijaryhmänsä kanssa on selvittänyt syitä, jotka saavat varhaiskasvatuksen opettajat vaihtamaan työpaikkaa. Opettajat kokevat lasten kanssa työskentelemisen tärkeänä, mutta sijaisten puute, resurssipula, liika paperityö ja palkkaus suhteessa työn vaativuuteen näkyvät siirtymisenä muihin alan töihin.
Tekoäly, oppimisen digitalisaatio, PISA-tutkimus, professori Sanna Järvelä, sanna.jarvela@oulu.fi, p. 040 5777164, https://www.oulu.fi/en/researchers/sanna-jarvela
- Oppimisen digitalisaatio, tekoälyn käyttö oppimisessa, tietokoneavusteinen yhteisöllinen oppiminen.
- Tekoäly voi antaa lapsille mahdollisuuden hallita ja seurata omaa oppimistaan
Kasvatustieteen päivät koostuvat ennen tapahtumaa pidettävistä esiseminaareista sekä tapahtuman aikana järjestettävistä symposiumeista, teemaryhmistä sekä työpajoista, joissa tutkijat esittelevät ajankohtaisia tutkimuksiaan. Lisäksi tapahtuman aikana on muuta oheisohjelmaa.
Kasvatustieteen päivät verkossa ja sosiaalisessa mediassa: Twitter: @KT2022OY ja #ktpäivät2022, Facebook Kasvatustieteenpäivät 2022 Oulussa, Instagram: @kt2022oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kasvatustieteen päivien viestintävastaava Riikka Sirkko, p. 050 4703327, riikka.sirkko@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, p. 040 7650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Dna-viivakoodaus nopeuttaa lajien seurantaa Amazonin ja myös Suomen metsissä3.10.2025 07:04:00 EEST | Tiedote
Dna-viivakoodaus kannettavien laitteiden avulla mullistaa monimuotoisuuden seurannan Perun Amazonin sademetsissä. Tekniikkaa hyödynnetään maailmanlaajuisesti, myös pohjoisissa metsissä Oulun yliopiston tutkimuksissa.
”Tärkeintä on lisätä tietoa” – Sonja Pietiläisen tutkimus avaa oikeistoradikalismin ja ilmastopolitiikan rajoja poikkeuksellisella tavalla1.10.2025 11:18:43 EEST | Tiedote
Tuore väitöskirja nostaa esiin muun muassa äärioikeiston suhteen ilmastonmuutokseen.
Monitieteinen tutkimus vauhdittaa aivotutkimusta: merkittävä rahoitus keinotekoisten rakenteiden kehittämiseen1.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto on saanut 820 000 euroa monitieteiseen tutkimukseen, joka tuo ainutlaatuisella tavalla yhteen lääketieteen, tekniikan ja biologian. Tavoitteena on luoda täysin uusia tutkimusmenetelmiä ja -ratkaisuja, jotka tukevat aivosairauksien hoidon kehittämistä, vauhdittavat tuotekehitystä ja vahvistavat Pohjois-Pohjanmaan elinvoimaa.
Kultakuuset: Kulta piiloutuu kuusenneulasiin – bakteerit johdattavat sen jäljille1.10.2025 05:06:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus on löytänyt yhteyden ensi kertaa kuusenneulasissa elävien bakteerien ja kultahiukkasten välillä. Löydön avulla voidaan kehittää ympäristöystävällisiä menetelmiä kullanetsintään, ja saman prosessin tarkastelu esimerkiksi sammalissa voi auttaa metallien puhdistamiseen kaivosvesistä.
Oulun yliopisto mukana laajassa EU-tutkimuksessa nuorten mielenterveydestä – osallistujia haetaan 12–24-vuotiaista30.9.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto osallistuu kansainväliseen EU-rahoitteiseen tutkimushankkeeseen Youth-GEMs, joka kartoittaa nuorten mielenterveyden kehitystä. Tutkimukseen etsitään 12–24-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia, jotka hakevat tai saavat apua mielenterveyden haasteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme