Vapaaehtoinen saa iloa myös itselleen
Valtakunnallisen omaishoitajien viikon teemana on tänä vuonna vapaaehtoistoiminnan merkitys yhteiskunnassa sekä sen vaikutus hyvinvointiin.
Vapaaehtoisuuteen ei ole pakko sitoutua vuosiksi. Jokainen voi itse päättää, mihin mielenkiinto ja aika riittävät.
Lohjalainen Gun Hirvonen on ollut Parkinsonin tautia sairastavan miehensä omaishoitaja. Miehen muutettua hoivakotiin Gun halusi enemmän sisältöä päiviinsä ja lähti siksi entistä vahvemmin mukaan vapaaehtoistoimintaan.
“Minulle se merkitsee paljon. Tunnen itseni tarpeelliseksi, kun voin auttaa omalla kokemuksellani. Siitä tulee hyvä olo”, Hirvonen sanoo.
“Haluan tukea omaishoitajia, jotta he pääsisivät helpommalla. Samalla haluan kehittää omaishoitoasioita. On niin paljon parannettavaa.”
Ihmisillä on halu auttaa
Pitkälti vapaaehtoisvoimin toimivien omaishoitajayhdistysten merkitys omaishoitajille ja sosiaali- ja terveyspalvelujen täydentäjänä on korvaamattoman arvokasta.
Yhdistystoiminta ei kuitenkaan onnistu ilman yhteiskunnan tukea. Yhdistysten toiminnan merkitys on tunnustettava ja niiden toiminta turvattava.
Äänekoskella asuva Suvi Tikander on ollut Ääneseudun Omaishoitajien johtokunnan jäsen jo 17 vuotta. Järjestötyön lisäksi hän on muun muassa ohjannut vertaisryhmiä.
“Vertaistoiminta on ajoittain rankkaa, mutta yleisesti ottaen voimauttavaa. Tuntuu hyvältä, että voi olla tukemassa ihmisten jaksamista ja arjen sujumista”, Tikander sanoo.
Omaishoitajaviikolla runsaasti tapahtumia
Valtakunnallista omaishoitajien viikkoa vietetään tänä vuonna 20.–27.11. Viikon käynnistää monilla paikkakunnilla omaishoitajien kirkkopyhä sunnuntaina 20.11.
Viikon aikana Omaishoitajaliiton jäsenyhdistykset järjestävät lukuisia tapahtumia, joista saa tietoa osoitteesta omaishoitajat.fi.
Valtakunnallisen omaishoitajien viikon pääjuhlaa vietetään tänä vuonna torstaina 24.11. klo 13–16 Meri-Karinan Airistosalissa Turussa. Tapahtuma järjestetään yhdessä Turun seudun omaishoitajat ry:n kanssa.
Tilaisuudessa puhuvat Turun apulaispormestari Elina Rantanen, Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuutettu Kristiina Hellsten, Omaishoitajaliiton puheenjohtaja Sari Raassina sekä Turun seudun omaishoitajat ry:n puheenjohtaja Seija Paatero. Juhlapuheen pitää professori Vappu Taipale.
Pääjuhlaa voi seurata ilman ennakkoilmoittautumista verkkosivuilla omaishoitajat.fi.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Ismo Laukkarinen
viestinnän asiantuntija
020 7806 528
ismo.laukkarinen(at)omaishoitajat.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

Hämeentie 105 A 18, 5 krs.
00550 Helsinki
020 7806 500http://www.omaishoitajat.fi
Omaishoitajaliitto ry on omaishoitajien edunvalvonta- ja tukijärjestö. Liitto toimii asiantuntijana omaistaan hoitavien henkilöiden yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi sekä tukee erilaisin tavoin omaishoitotilanteessa olevia henkilöitä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Omaishoitajaliitto ry
Omaishoitoyhteisö tuo turvaa22.11.2023 08:52:27 EET | Tiedote
Omaishoitajien viikon teemana on tänä vuonna Yhteisö tuo turvaa. Teemalla halutaan nostaa esiin omaishoitajayhdistysten toiminta yksilön tukena ja yhteiskunnallisena vaikuttajana.
Omaishoitajien viikon teemana Yhteisö tuo turvaa26.10.2023 11:15:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallista omaishoitajien viikkoa vietetään 27.11.–3.12. Omaishoitajien viikon teemana on tänä vuonna Yhteisö tuo turvaa. Yhteenkuuluvuuden tunne on olennaista ihmisen hyvinvoinnille ja turvallisuuden tunteelle. Yhteisössä jäsenet saavat tietoa arjen turvallisuuteen liittyvistä asioista.
Kauas palvelut karkaavat11.10.2023 13:20:38 EEST | Tiedote
Omaishoitajaliitto arvioi hyvinvointialueiden puutteellisten yhteystietojen vaarantavan omaishoitajien pääsyn palveluiden piiriin ja heidän oikeusturvansa. Omaishoitajaliitto ymmärtää, että hyvinvointialuesiirtymän alku on ollut haastava. Silti tulisi pitää kiinni hyvästä hallintotavasta.
Työministeri Arto Satonen: ”Hallituksessa on halua viedä omaishoitajien asiaa eteenpäin”5.10.2023 14:08:19 EEST | Tiedote
Omaishoitajaliiton mukaan hallitusohjelmassa on paljon hyviä kirjauksia omaishoitajien aseman parantamiseksi, ja niitä on vietävä eteenpäin heikkenevistä talousnäkymistä huolimatta. Omaishoitajaliiton edustajat tapasivat tänään työministeri Arto Satosen keskustellakseen ansiotyön ja hoivan yhdistämisen ongelmista ja ratkaisuista.
Omaishoitajien päivä nostaa esille työn ja omaishoidon yhteensovittamisen13.9.2023 11:37:53 EEST | Tiedote
Omaishoitajajärjestöt kampanjoivat työn ja omaishoidon yhteensovittamisesta Euroopan omaishoitajien päivänä 6.10.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme