MessukeskusMessukeskusMessukeskus

Pelasta Itämeri -palkinto (20 000 e) jaetaan Vene 23 Båt -messuilla

Jaa
Pelasta Itämeri -palkinto jaetaan Vene 23 Båt -messuilla perjantaina 17.2.2023. Palkinnolla tahdotaan kiinnittää huomiota Itämeren tilaan ja palkita taho, joka on tehnyt arvokasta työtä ympäristön hyväksi. Palkinnon saa innovaatio, ajatusmalli tai keino, joka vaikuttaa merien ja vesistöjen ekologisen tilan parantumiseen. Palkinnon saajia voi ehdottaa tammikuun loppuun asti.
Pelasta Itämeri -palkinnon 2022 sai Weeefiner Oy. Kuvassa Saara Tuhkanen ja Mikko Hänninen Weeefiner Oy:stä
Pelasta Itämeri -palkinnon 2022 sai Weeefiner Oy. Kuvassa Saara Tuhkanen ja Mikko Hänninen Weeefiner Oy:stä



Suomen Messusäätiön 20 000 euron Pelasta Itämeri -palkinnon voi saada henkilö, ryhmä, yhteisö tai yritys, joka on kehittänyt innovaation, ajatusmallin tai keinon, joka vaikuttaa merien ja vesistöjen ekologisen tilan parantumiseen, tuo Suomelle positiivista imagoa ja josta voi kehittyä kansainvälisestikin merkittävä tuote tai palvelu.

Palkinnon saajasta päättää raati, johon kuuluvat edustajat tahoista, jotka tekevät itsekin merkittävää työtä Itämeren pelastamiseksi. Raatiin kuuluvat toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt John Nurmisen Säätiöstä, toiminnanjohtaja Aija Kaski Pidä Saaristo Siistinä ry:stä ja toimitusjohtaja Laura Höijer Baltic Sea Action Groupista sekä Tekniikka & Talous -lehden päätoimittaja Harri Junttila. Palkinnon saaja valitaan Vene 23 Båt -messuilla. Finaaliin pääsee 3-5 yritystä, jotka esittelevät innovaationsa messuilla.

Palkinnon saajaa voi ehdottaa 22.11.2022 – 31.1.2023 välisenä aikana täyttämällä lomakkeen, joka löytyy venemessujen verkkosivuilta www.venemessut.fi/pelasta-itameri.
>> lomake

Pelasta Itämeri -palkinto jaetaan nyt viidettä kertaa. Palkinnon ovat saaneet aikaisempina vuosina:
2019 Solar Water Solutions
2020 Origin by Ocean
2021 Christian Feodoroffin perustama Seaboost  ja Loviisan Veneveistämö. Kunniamaininnan sai ylitarkastaja Oskari Hanninen Tukesilta.
2022 Weeefiner

Suomen Messusäätiö tukee suomalaista osaamista ja elinkeinoelämää jakaen vuosittain noin 400 000 euron arvosta stipendejä, apurahoja ja tunnustuspalkintoja. Tunnetuin niistä on Kaj Franck -muotoilupalkinto. Helsingin kansainväliset venemessut  Vene 23 Båt  -messut järjestetään 10.– 19.2.2023 Helsingin Messukeskuksessa. Helsingin Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta.

Lisätietoja: Helsingin Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0809
www.venemessut.fi #venemessut #pelastaitämeri #messusäätiö

Kuvat

Pelasta Itämeri -palkinnon 2022 sai Weeefiner Oy. Kuvassa Saara Tuhkanen ja Mikko Hänninen Weeefiner Oy:stä
Pelasta Itämeri -palkinnon 2022 sai Weeefiner Oy. Kuvassa Saara Tuhkanen ja Mikko Hänninen Weeefiner Oy:stä
Lataa
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Messukeskus Areena rakentuu Pasilaan kesän aikana – 5000 henkilön liikuteltava katsomo nähdään Nordic Business Forumissa syyskuussa27.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin Messukeskuksen uuden tapahtuma-areenan rakennus- ja asennustyöt ovat alkaneet Pasilassa. Kesän lopussa käytössä on 5000 henkilön liikuteltava katsomokokonaisuus, joka nähdään Nordic Business Forumissa syyskuussa ja Suomen suurimmassa vuosittaisessa sisäurheilutapahtumassa Helsinki International Horse Show:ssa helmi–maaliskuussa 2026. Messukeskus Areena täydentää Helsingin tapahtumatilatarjontaa keskikokoisten areenojen osalta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye