Pohjois-Suomen Nuorisofoorumi rakentaa nuorten kasvuympäristöä ja mielenterveyttä edistävää nuorten maakuntaa
”On arvokasta pysähtyä kanssanne tänään teidän nuorten mielenterveyden ja hyvinvoinnin pariin. Kiitos nuoret, kun olette rakentaneet tämän nuorisofoorumin ohjelman ajankohtaisen ja meitä kaikkia koskettavan tärkeän teeman ympärille”, ylijohtaja kiitti.
Ylijohtaja Savolaisen piti esiintyä yhdessä maakuntajohtaja Pauli Harjun kanssa, mutta lentoliikenteen häiriön vuoksi hän esiintyi junasta Teams-yhteyden kautta.
Hän muisti, että Nuorisofoorumissa 2013 paneuduimme siihen, miten rakentaa hyvää elämää nuorille yhdessä nuorten kanssa, ottaa nuoret mukaan vaikuttamaan nuorten palveluihin ja nuoria koskevan toiminnan päätöksentekoon.
”Nämä ovat edelleen kantavia ajatuksia nuorisofoorumin toiminnassa,” Savolainen näki.
Pohjoinen on osa ratkaisua
Omassa tervehdyksessään maakuntajohtaja Pauli Harju pureutui Pohjoisten alueiden edelläkävijyyden ja tulevaisuudenuskon kysymyksiin, jotka ovat erityisesti nuorten huolenaiheita.
”Pohjoinen tarjoaa ratkaisuja alkaen maamme huoltovarmuudesta läntisen maarajansa takia, täällä on jo tehty mittavia suuntaa muuttavia tekoja esimerkiksi fossiilivapaan energiantuotannon ja puhtaan teollisuuden hyväksi,” Harju tähdensi ja valoi uskoa. 160 miljardin euron investoinnit ovat alkamassa, jotka tuovat kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja ja tukevat kestävyyttä, hiilineutraaliutta ja luovat sosiaalista turvaa.
Harju kiinnitti huomiota myös asenteisiin, jossa esimerkiksi somessa pyrittäisiin viemään eteenpäin iloista sanomaa oman asuinalueen tarjoamista mahdollisuuksista. Pohjoinen on tehnyt paljon ja se tarjoaa myös tulevaisuudelle ratkaisuja niin ilmaston muutoksen torjumisessa, luontokadon pysäyttämisessä, kuin luonnon ja ihmisten elinmahdollisuuksien parantamisessa.
”Toivon, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus kasvaa sellaiseksi kuin itse haluatte”, hän päätti tervehdyksensä ja kannusti pureutumaan päivän teemaan mielenterveyteen ja hyvinvointiin kunkin omia arvoja kunnioittaen, eikä niinkään toisia miellyttääkseen.
Vastuu kuuluu aikuisille
Ylijohtaja Savolainen käsitteli puheenvuorossaan mielenterveyden tukemista.
”Nuoruus on siirtymä lapsuudesta aikuisuuteen – nuoruus on hyvin haavoittuvaa aikaa, mutta myös mielenkiintoista ja rikasta aikaa, koska elämä on edessä. Nämä erilaiset odotukset nuoruuden tekemisiin muovautuvat ajassa ja saattavat aiheuttaa silloin tällöin ihan turhiakin paineita”, Savolainen totesi.
”Meidän aikuisten on tehtävä entistä enemmän töitä sen eteen, että pystymme rakentamaan teidän nuorten kasvuympäristöä mielenterveyttä edistäväksi. Tiiviimpi ja ketterämpi yhteistyö eri toimijoiden kesken on tässä avainasemassa,” Savolainen näki.
Ylijohtaja katsoi, että tarve nuorten mielenterveyspalveluille on iso. Kaikki nuoret eivät pääse ajoissa palveluiden piiriin.
”Me Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa valvomme näiden palvelujen toteuttamista. Jos tilanteet eivät ole kohdillaan, puutumme niihin,” hän vakuutti.
Aluehallintovirastoissa nuorten mielekkääseen toimintaan satsataan, erityisesti opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualueella, jossa ollaan myös nuorten asialla ja jaetaan avustuksia suoraan nuorten toimintaan ja sen kehittämiseen esimerkiksi työpajatoimintaan ja harrastustoiminnan kehittämiseen. Nuorten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on meille hyvin tärkeää.
Aikuisten on vahvistettava jokaisen nuoren mielen hyvinvointia
”Yksikään nuori ei saa jäädä vaille apua, vaille läheisten, ympärillä olevien ihmisten lämpöä ja rakkautta. Ketään ei saa jättää yksin, syrjiä tai kohdella kaltoin – niillä on suorat vaikutukset mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Mielenterveys on tärkeimpiä asioita ihmisen elämässä ja vaikuttaa koko elämän kulkuun, terveyteen, hyvinvointiin, ihmissuhteisiin, koulunkäyntiin, opiskeluun ja työhön. Henkilökohtaisen resilienssin, sietokyvyn ylläpitämiseksi, keskeistä on elää itselleen antoisaa arkea, olla osallinen ja saada tarvittaessa apua ongelmiin”, ylijohtaja Savolainen katsoi.
Ylijohtaja korosti, että nuorelle turvallinen koti ja turvalliseksi koettu yhteiskunta ovat ensiarvoisia. Meidän kaikkien on vahvistettava jokaisen nuoren mielen hyvinvointia.
Pohjois-Suomen Nuorisofoorumin työryhmässä on ollut mukana PopNuvan, eli Pohjois-Pohjanmaan maakunnallisen nuorisovaltuuston jäseniä. Nuoret itse ovat suunnitelleet ohjelman ja sen sisällön. Omaa toimintaansa esittelemään nuoret olivat kutsuneet seuraavat yhteisöt: Oulu kriisikeskus, ODL, MLL, Oulun kaupunki, Vuolle Oulu ja Seta ry.
Lisätietoja
Ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551
Pohjois-Suomi
Opetus ja kulttuuri
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9 - 16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Pohjois-Savon hyvinvointialueelle uhkasakolla tehostettu määräys korjata pelastustoimen palvelujen taso6.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto määrää 350 000 euron uhkasakon uhalla Pohjois-Savon hyvinvointialuetta korjaamaan pelastustoimen palvelujen tasossa havaitut huomattavat puutteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
