Destia Oy

Destia ja Kempower tiivistävät yhteistyötään ammattiliikenteen sähkölatausratkaisuissa

Jaa
Destia ja Kempower ovat solmineet sopimuksen, jonka mukaan Destia toimii Kempowerin latausratkaisujen jälleenmyyjänä ja tarjoaa laitteita erityisesti ammattiliikenteen tarpeisiin osana kokonaispalveluaan. Palvelu muodostuu latausinfran suunnittelusta, rakentamisesta, latauslaitteista ja niiden huollosta sekä ylläpidosta.
Sähköbussin lataus Ojangon varikolla Helsingissä. Kuva: Destia.
Sähköbussin lataus Ojangon varikolla Helsingissä. Kuva: Destia.

Ammattiliikenteen sähköistyminen etenee kovaa vauhtia. Sähköajoneuvojen lataaminen on tärkeä osa liikenteen tulevaa infrastruktuuria, jonka merkitys kasvaa sähköajoneuvojen määrän lisääntyessä. Destian kattava verkosto takaa sen, että laajemmatkin latausverkostot hoidetaan tehokkaasti ympäri vuoden missä päin maata hyvänsä.

”Olemme tehneet jo pitkään yhteistyötä Destian kanssa, sillä heillä on monipuolista ja kokonaisvaltaista ymmärrystä infran suunnittelusta ja rakentamisesta, jota latausjärjestelmien rakentaminen vaatii. Teemme yhdessä töitä edistääksemme sähköistyvää ammattiliikennettä ja sitä myötä puhtaampaa ja kestävämpää tulevaisuutta”, sanoo Kempowerin myyntijohtaja Tommi Liuska.

”Kun tarjoamme sähkölatausratkaisuja asiakkaillemme, haluamme tarjota vain parasta. Olipa kyseessä Destian suunnittelu-, rakentamis- tai ylläpitopalvelu tai itse latausjärjestelmä. Kempowerin modulaariset ja skaalautuvat latauslaitteet tarjoavat ammattiliikenteelle erinomaiset latausratkaisut”, sanoo Destian Sähkölatausyksikön päällikkö Jere Jokinen.

Destia on yksi Suomen johtavia ammattiliikenteen latausinfrastruktuurin tarjoajia. Sen asiakkaita ovat muun muassa linja-autoyhtiöt, logistiikka- ja taksiyritykset, kaupungit ja kaupan toimijat.

Kempower

Kempower suunnittelee ja valmistaa DC-tasavirtapikalatausratkaisuja sähköajoneuvoille ja sähkökäyttöisille koneille. Olemme omistautuneita sähköajoneuvojen harrastajia, joilla on syvä ymmärrys latausmarkkinasta ja käytännönläheinen asenne tekemiseen. Tuotekehityksen ja tuotannon juuret ovat Suomessa, ja suurin osa materiaaleistamme ja komponenteistamme hankitaan paikallisesti. Palvelemme kaikkia sähköajoneuvoja henkilöautoista ja hyötyajoneuvoista kaivoskoneisiin, veneisiin ja moottoriurheiluun. Kemppi Groupin 70 vuoden kokemus DC-virtalähteiden kehittämisestä asettaa korkeat laatuvaatimukset tuotesuunnittelullemme ja käyttäjäkokemuksen kehittämiselle. Kempower on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. www.kempower.com

Destia 

Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Suunnittelemme, rakennamme ja kunnossapidämme yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä infrastruktuuria, kuten sähköverkkoja, siltoja, teitä ja ratoja. Kehitämme kaupunkeja, telematiikka- ja valaistusratkaisuja ja tarjoamme monipuolisia palveluja liikenteen ja infraomaisuuden hallintaan. Rakennamme huomisen infraa yli 1 600 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli noin 575 miljoonaa euroa. www.destia.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jere Jokinen, Sähkölatausyksikön päällikkö, Destia. sähköposti: jere.jokinen@destia.fi, puh. 050 430 5849


Destian viestintä, sähköposti: tiedotus@destia.fi

Kuvat

Sähköbussin lataus Ojangon varikolla Helsingissä. Kuva: Destia.
Sähköbussin lataus Ojangon varikolla Helsingissä. Kuva: Destia.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Destia Oy
Destia Oy
Firdonkatu 2 T 151
00520 Helsinki

020 444 11https://www.destia.fi/

Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Suunnittelemme, rakennamme ja kunnossapidämme yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä infrastruktuuria kuten sähköverkkoja, siltoja, teitä ja ratoja. Kehitämme kaupunkeja, telematiikka- ja valaistusratkaisuja ja tarjoamme monipuolisia palveluja liikenteen ja infraomaisuuden hallintaan. Rakennamme huomisen infraa yli 1 600 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli noin 575 miljoonaa euroa. www.destia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Destia Oy

Destia parantaa Fingridin kantaverkkoa sähköaseman laajennuksella15.4.2025 12:51:39 EEST | Tiedote

Destia laajentaa Fingridin Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa sijaitsevaa Uusnivalan sähköaseman 400 kV:n kytkinlaitosta, mikä vahvistaa kantaverkon siirtokykyä ja mahdollistaa tuuli- ja aurinkovoiman liittämisen kantaverkkoon. Urakan kokonaishinta on noin 11 miljoonaa euroa. Työt ovat vastikään alkaneet suunnittelulla ja valmistelevilla töillä. Projektin arvioidaan valmistuvan kesällä 2027.

Destia toteuttaa Haistilan alikulkusillan rakennusurakan Ulvilassa9.4.2025 11:15:02 EEST | Tiedote

Väylävirasto on valinnut Destian toteuttamaan Haistilan alikulkusillan rakennusurakan osana Tampere-Pori tasoristeysten poisto ja parantaminen -hanketta, jonka tavoitteena on parantaa alueen liikenneturvallisuutta poistamalla ja parantamalla rataosuuden tasoristeyksiä. Urakassa Destia rakentaa uuden alikulkusillan Pori-Tampere-rataosuudelle Ulvilaan sekä poistaa alueelta kahdeksan tasoristeystä, mikä lisää alueen liikenneturvallisuutta merkittävästi, kun radan ylitys siirtyy alikulkuun ja vanhoja tasoristeyksiä suljetaan.

Kajave valitsi Destian, Maanrakennus Ohtamaan ja Rejlersin muodostaman ryhmittymän sähköverkkojen allianssikumppanikseen20.3.2025 10:00:06 EET | Tiedote

Destian, Maanrakennus Ohtamaan ja Rejlersin muodostama tarjoajaryhmittymä on voittanut sähköverkkoyhtiö Kajaven länsi-allianssin kilpailutuksen. Kyseessä on Suomessa harvinainen allianssimallilla toteutettava jakeluverkkojen rakentamisen, kunnossapidon ja vianhoidon sopimus vuosille 2025–2029. Sopimus sisältää option vuosille 2030–2032. Länsi-allianssi kattaa noin puolet Kajaven jakeluverkkoalueesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye