Juurevaa ruokaa läheltä - Mikkelin kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelut voitti Hyvä kotimainen ateria -ruokakilpailun
Mikkelin kaupungin tarjoamissa aterioissa panostetaan kotimaisuuteen ja esimerkiksi kaikki liha- ja maitotaloustuotteet ovat 100 % kotimaisia. Tällä valinnalla edistetään myös huoltovarmuutta sekä tuetaan suomalaista työtä niin lähialueella kuin koko maassa.
Kilpailun tuomaristo ilahtui tasokkaasta hakijajoukosta, joka on hyvä esimerkki hienosta työstä julkisten aterioiden parissa ympäri Suomen.
Raadin puheenjohtaja Tero Lahden mielestä kotimaisuusasteen laskemiseen tarvittaisiin yhtenäinen laskutapa ja suurtalouskeittiöille helppo kotimaisuuslaskuri, jotta ruuan parissa tehty hyvä työ näkyisi. Ruuan kotimaisuus on tänä päivänä iso trendi, ja se kiinnostaa laajalti kuluttajia. Julkiset ateriat koskettavat lähes jokaista kuntalaista joko suoraan tai välillisesti.
- Oiva-hymynaaman lisäksi käytössä voisi olla vaikkapa kotimaisuusnaama, jonka voisi laittaa ravintolan seinälle. Lisäksi voisi hyödyntää esimerkiksi Hyvää Suomesta -merkin kriteerejä, jossa kotimaisuusaste lasketaan painomäärän mukaan, visioi Lahti.
Mikkelin kaupungin pitkäjänteinen työ suomalaisen ruuan puolesta puhujana palkitaan nyt.
- Olemme ylpeitä saamastamme huomionosoituksesta. Palkinto nostaa hienolla tavalla esiin julkisia ruokapalveluita ja niiden päivittäin tekemää arvokasta työtä. Kotimainen ruoka on vastuullinen valinta ja huoltovarmuuden kannalta aiempaakin tärkeämpää, muistuttaa Mikkelin kaupungin palvelujohtaja Mia Hassinen.
Kilpailuun osallistui 13 julkisia aterioita tarjoavaa toimijaa
Kilpailuun saivat osallistua kunnan, kaupungin tai hyvinvointialueen ruokapalvelut tai ruokaa tuottavat in house -yhtiöt, jotka käyttävät esimerkillisellä tavalla kotimaista ruokaa.
Osallistujia oli maakunnallisesta toimijasta yhden päiväkodin tai oppilaitoksen ruokahuollosta vastaavaan pienempään keittiöön. Palkintosumma on 5000 euroa, jonka voittaja voi käyttää esimerkiksi henkilökunnan koulutukseen tai virkistäytymiseen.
Tuomaristo painotti arvioissaan mm. tarjotun ruuan raaka-aineiden kotimaisuusastetta ja vastuullisuutta sekä satokauden, sesongin, ruokakulttuurin ja paikallisuuden huomioimista aterioissa. Raati arvosti myös ruokatarjonnan rikkautta, uutuuksia ja halua kehittyä.
Kilpailun tuomaristo:
- Tero Lahti, raadin puheenjohtaja, MTK:n valtuuskunnan 1. varapuheenjohtaja
- Eerikki Viljanen, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja
- Sari Lantta, MTK:n valtuuskunnan 2. varapuheenjohtaja
- Susanna Valtonen, MTK:n maaseutunuorten edustaja
- Matti Puolimatka, ylijohtaja, Ruokavirasto
- Anni-Mari Syväniemi, toiminnanjohtaja, Ruokatieto ry
- Minna Karhunen, toimitusjohtaja, Kuntaliitto
- Heidi Siivonen, raadin sihteeri, ruokamarkkina-asiantuntija, MTK.
Kunniamaininta Dagsmarkin päiväkodille
Tuomaristo myönsi kunniamaininnan Dagsmarkin päiväkodille Kristiinankaupunkiin. Hyvän kotimaisen ruuan lisäksi päiväkodissa tehdään arvokasta ruokakasvatustyötä lasten parissa, vältetään ruokahävikkiä kotoisilla ja toimivilla keinoilla sekä huolehditaan kierrätyksestä.
Katso myös video voittajasta sivuillamme: https://www.mtk.fi/-/hyva-kotimainen-ateria-palkinto
Lisätiedot:
Tero Lahti, Hyvä kotimainen ateria –kilpailun puheenjohtaja, MTK:n valtuuskunnan 2. puheenjohtaja, maanviljelijä, 0400 830 979
Heidi Siivonen, Hyvä kotimainen ateria –kilpailun sihteeri, MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija, 040 568 8802
Mia Hassinen, palvelujohtaja, Mikkelin kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelut, 044 794 2262
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
EU-tiekartta vauhdittaa luontoarvomarkkinoiden kehitystä – MTK ojentaa komissiolle auttavaa kättä7.7.2025 15:19:43 EEST | Tiedote
Komissio on julkaissut tiekartan luontoarvomarkkinoiden (Nature Credits) edistämiseksi EU:ssa. MTK suhtautuu positiivisesti vapaaehtoisten luontoarvomarkkinoiden kehittämiseen, sillä ne voivat parhaimmillaan tuoda maanomistajille uusia ansaintamahdollisuuksia sekä vahvistaa luonnon monimuotoisuuden parantamiseen tarvittavaa rahoitusta.
MTK:n ja SLC:n Kasvukausikysely: Sääolojen vaihtelun vuoksi satonäkymät keskivertoa heikommat – tilojen tulevaisuus huolettaa viljelijöitä7.7.2025 13:57:41 EEST | Tiedote
Sääolosuhteet vaihtelivat merkittävästi eri alueiden välillä, mutta alkukesän sateet heikensivät satonäkymiä lähes koko maassa. Yli puolet vastaajista arvioi satonäkymien olevan hieman tavanomaista heikommat. Lisäksi taloudellinen epävarmuus sekä huoli maatalouden kannattavuudesta varjostavat viljelijöiden tulevaisuudennäkymiä. Erityisesti pienillä tiloilla lopettamista harkitaan yhä useammin.
Komission tiukkaa ilmastotavoitetta ei voida saavuttaa maankäyttösektorilla2.7.2025 14:59:35 EEST | Tiedote
EU-komissio julkaisi tänään tavoitteensa vähentää unionin alueen kasvihuonekaasupäästöjä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen ja linjassa pitkän aikavälin ilmastotavoitteiden kanssa. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK pitää ilmastotyötä välttämättömänä, mutta korostaa, ettei tiukkaa yleistavoitetta voida saavuttaa nykyisillä, epärealistisilla odotuksilla maankäyttösektoriin liittyen.
Koneen Säätiöltä merkittävä rahoitus MTK:lle25.6.2025 13:35:00 EEST | Tiedote
Koneen Säätiön Metsän puolella -aloite myöntää yhteensä 2,2 miljoonaa euroa kolmelle hankkeelle, jotka edistävät luonnonarvomarkkinan käynnistymistä Suomessa. MTK:lle säätiö myöntää 500 000 euroa. Rahoituksella kehitetään metsänomistajalähtöisiä luontoarvomarkkinapalveluita.
Avomaankurkun satokausi on käynnissä – ennuste lupaa keskitasoista satoa25.6.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Avomaankurkku on nyt kotimaisimmillaan ja parhaimmillaan. Avomaankurkku on tutun kasvihuonekurkun topakka ja luonteikas serkku, mutta herkkä sellainen. Väärä kuljetuslämpötila, vetoisa tai kylmä säilytys kaupassa ja kotona voivat pilata kurkun matkan pellolta lautaselle. Kun viljely, kuljetus ja säilytys tehdään oikein, on lopputuloksena suomalaisten rakastama kesäherkku, joka maistuu sellaisenaan tai osana kesäruokia ja jatkaa ilahduttamista pitkälle syyskesään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme