
Leikkaukset Kela-korvauksiin vaikeuttavat uusien hyvinvointialueiden aloitusta

Hallitus on vienyt eduskuntaan esityksen Kela-korvausten leikkaamisesta, ja sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee asiaa parhaillaan. Leikkaukset olisivat erittäin haitallisia, ja tämän ovat nostaneet esiin useat asiantuntijat lausunnoissaan. Kritiikkiä on annettu runsaasti myös sille, että leikkaukset tulisivat voimaan vuoden 2023 alusta.
− Kela-korvausten leikkausten ajoittaminen uusien hyvinvointialueiden aloituksen yhteyteen vaikeuttaa entisestään terveyspalvelujen järjestämistä ja uhkaa pidentää hoitojonoja ensi vuonna, sanoo Hyvinvointiala HALI ry:n terveyspalvelujohtaja Hanna-Maija Kause.
Häntä huolettaa erityisesti, onko leikkausten kokonaisvaikutuksia pohdittu riittävästi. Esimerkiksi fysioterapian korvaukset ollaan poistamassa kokonaan. Kun jokin korvauslaji poistuu, sen mukana katoaa myös matkakorvaus kyseiseen tutkimukseen. Matkakorvaukset ovat erityisen tärkeitä pienituloisille, ja käyttäjissä on paljon vammaisia ja toimintaesteisiä sekä haja-asutusalueilla asuvia. Jonkin pieneltä näyttävän leikkauksen kokonaisvaikutus voi itse asiassa olla yksittäisille, paljon palveluja käyttäville henkilöille merkittävä.
− HALIn arvion mukaan kustannukset, jotka aiheutuvat, kun ihmiset siirtyvät Kela-korvausleikkausten takia yksityiseltä puolelta julkiseen terveydenhuoltoon, ylittävät Kela-korvausten leikkaamisesta koituvat säästöt. Leikkaukset aiheuttaisivat varovaisellakin arviolla vähintään yli 10 miljoonan vuosittaiset lisäkustannukset julkiselle taloudelle, Kause huomauttaa.
− Laskelmassamme on mukana vain lääkärivastaanottojen siirtymä, ei esimerkiksi tutkimuskorvausten ja matkakorvausten poiston vaikutusta tai julkiseen terveydenhuoltoon tarvittavien lisäinvestointien kustannuksia. Esimerkiksi gynekologian erikoisalalla asiakkaat eivät edes voi siirtyä julkiselle puolelle ilman, että palveluja parannetaan merkittävästi, mikä vaatisi huomattavia lisäinvestointeja, hän jatkaa.
Hyvinvointiala HALI edellyttää hallitusta ja eduskuntaa pohtimaan vähintäänkin Kela-korvausleikkausten voimaantulon selvää siirtoa, jotta uusilla päätöksillä ei vaikeuteta enempää uusien hyvinvointialueiden työn käynnistymistä.
Lisätietoja:
Hanna-Maija Kause
johtaja, terveyspalvelut
050 566 7949 / hanna-maija.kause@hyvinvointiala.fi
Hyvinvointiala HALI ry
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry
HALI: Leikkaukset sote-palveluista ovat leikkauksia terveydestä ja hyvinvoinnista16.4.2024 17:52:09 EEST | Tiedote
Hallitus sai tänään päätökseen kehysriihineuvottelunsa. Sosiaali- ja terveysalalla säästöjä haetaan muun muassa laskemalla ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitusta ja aikaistamalla sote-järjestöjen rahoitukseen kohdentuvia leikkauksia. HALI vaatii huolellista vaikutusarviointia ennen sopeutustoimien toteutusta.
HALI: Kehysriihessä parannettava sote-palvelujen tuottavuutta10.4.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointiala HALI ry näkee, että ensi viikolla käynnistyvässä kehysriihessä on mahdollista löytää toimenpiteitä, jotka yhtäaikaisesti parantavat sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta ja laatua, hillitsevät kustannuksia sekä parantavat työn mielekkyyttä.
Hyvinvointiala HALI ry valmistelee vastuullisuussuositukset sote-alan henkilöstövuokraukseen6.3.2024 13:42:14 EET | Tiedote
Henkilöstövuokraus on tarpeellinen osa Suomen sosiaali- ja terveyspalveluja. Hyvinvointiala HALI ry valmistelee parhaillaan jäsentensä kanssa vastuullisuussuosituksia sote-alan henkilöstövuokraukseen. Suosituksilla pyritään varmistamaan, että henkilöstövuokrausta harjoittavat yritykset noudattavat eettisiä ja laadullisia periaatteita toiminnassaan.
Tutkimus: Hoivatyöntekijät suhtautuvat positiivisesti teknologiaan ja työperäiseen maahanmuuttoon16.2.2024 10:30:47 EET | Tiedote
Tampereen yliopiston tekemä tuore selvitys osoittaa, että ikäihmisten parissa työtä tekevät suhtautuvat positiivisesti teknologian hyödyntämiseen hoivatyössä. Lisäksi selvityksessä todetaan, että byrokraattiset esteet tulisi saada purettua työperäisen maahanmuuton tieltä. Selvityksen keskeiset tulokset ovat liitteenä tiedotteen lopussa.
Vuokratyövoima turvaa sote-palvelut koko Suomessa15.2.2024 13:35:27 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuokratyövoimaa ja ostopalveluja selvittäneen verkoston loppuraportin tänään. Raportin mukaan vuokratyön käytön nopea kasvu aiheuttaa riskejä hyvinvointialueille. Verkoston raportissa kuitenkin muistutetaan, että vuokratyövoiman käyttö on myös tarkoituksenmukaista, mitä Hyvinvointiala HALI ry pitää tärkeänä huomiona.