SDP:n Kimmo Kiljunen: Postin erityisjakelupalvelun pitäisi toteutua ilman huomattavia lisäkuluja koko Suomessa myös sanomalehtien varhaisjakelussa
23.11.2022 10:22:53 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Postilaissa säädetään postilaatikon sijainnista, ja niiden mukaisesti Posti tai muu postiyritys määrittelee sijaintipaikan Liikenne- ja viestintäviraston päätöksestä. Lakiin on kirjattu myös tärkeä periaate siitä, että sijainnissa tulee ottaa huomioon kohtuullinen matka postinsaajan osoitepaikasta, paikalliset olosuhteet tai postinsaajan iästä tai terveydentilasta aiheutuvat erityistarpeet.
-On tärkeää, että postilaatikon sijainnissa voidaan ottaa huomioon yli 75-vuoden ikä. Tänä vuonna yli 75-vuotiaita suomalaisia on noin 600 000 ja väestöennusteen mukaan he ovat nopeimmin kasvava ikäryhmä. Henkilökohtaisten erityistarpeiden perusteella postin erityistalousjakeluun - eli tontin rajalla olevaan postilaatikkoon tai huoneiston postiluukkuun - on oikeutettu alle 30 000 taloutta, Kiljunen kertoo.
Sanomalehtien toimittaminen varhaisjakelussa kodin lähellä olevaa laatikkoon tai postiluukkuun ei kuitenkaan kuulu erityistalouspalveluun, vaan tästä vastaa paikallinen lehtiyritys.
- Sanomalehtien varhaisjakelu kodin lähelle siirrettyyn laatikkoon tai huoneiston postiluukkuun aiheuttaa usein haja-asutuspaikkakunnilla tuntuvia lisämaksuja, jopa saman verran kuin maksaa sanomalehden vuosikerta. Periaate liikkumisrajoitteen tai iän huomioimisesta ei näin johdakaan postinsaajan kannalta parempaan, koska kulut nousevat liian suuriksi. Ilman lisämaksullista palvelua sanomalehdet jaettaisiin vasta myöhään iltapäivällä, jolloin lehden tilaajat syystä pohtivat, kannattaako lehteä lainkaan tilata, sanoo Kiljunen.
Kirjallisessa kysymyksessään Kiljunen toteaa, että sanomalehtien jakelu ilman kalliita lisämaksuja on tärkeää harvaan asutuilla paikkakunnilla moniäänisen tiedonsaannin, paikallislehtien elinkelpoisuuden ja yhdenmukaisten palvelujen oikeudenmukaisen saatavuuden kannalta. Kiljunen kysyy ministeriltä, olisiko mahdollista kehittää postilainsäädäntöä siten, että erityisjakelupalvelussa olevien sanomalehtien varhaisjakelulle asetettaisiin kohtuullinen maksuyläraja.
Yhteyshenkilöt
Kimmo KiljunenKansanedustaja
Puh:050 511 3088Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Werning Kurvisen talouskritiikistä: ”Pelkkää poliittista teatteria”22.5.2026 15:35:51 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning tyrmää keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen hyökkäykset SDP:n talouslinjaa kohtaan. Werningin mukaan keskusta keskittyy nyt rakentavan keskustelun sijaan pelkkään metelöintiin.
SDP:n Saku Nikkanen: Pääministeri Orpo on vieraantunut tavallisten ihmisten arjesta – kansalaisia ei pidä syyttää hallituksen omista laiminlyönneistä22.5.2026 11:56:45 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo on kiitellyt viranomaisten toimintaa drooniuhkatilanteessa ja arvioinut, että kansalaisten varautumisessa on puutteita. SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Saku Nikkanen näkee, että tavallisen ihmisen kokemus tilanteen hoidosta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin onnistunut: epäselvä viestintä, ristiriitaiset ohjeet ja jopa palkan menetys osoittavat, että ongelma ei ole kansalaisissa tai heidän ”resilienssissään”, vaan hallituksen laiminlyönneissä kehittää järjestelmiä ja ohjeistuksia toimia poikkeustilanteissa.
SDP:n Pia Viitanen: Perukaa kallis ja tehoton yhteisöveroale22.5.2026 10:17:39 EEST | Tiedote
Viimeistään nyt olisi hallituksen korkea aika perua kallis ja vastuuton yhteisöveron alennus, joka ei tuo työtä, eikä maksa itseään takaisin, mutta valuu jo valmiiksi hyvätuloisille, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Pia Viitanen (sd).
SDP:n Eloranta: Tietokirjailijoiden eriarvoinen asema apurahoissa on korjattava22.5.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta vaatii tietokirjailijoille yhdenvertaista kohtelua valtion apurahapolitiikassa. Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen tietokirjailijoiden asemasta valtion tukijärjestelmässä.
Hiltunen vaatii parannuksia lähisuhdeväkivallan uhrien suojaan21.5.2026 17:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.) vaatii hallitukselta toimia lähisuhdeväkivallan uhrien suojelun parantamiseksi oikeuskanslerin kertomuksessa esiin nousseiden vakavien havaintojen jälkeen. Puutteita on havaittu muun muassa rikosilmoitusten kirjaamisessa, riskinarvioinneissa ja uhrien suojelussa, ja viranomaisten toimintakäytännöissä on edelleen merkittäviä eroja. Suomi on EU:n turvattomin ja väkivaltaisin maa naisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
