MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen: Maailma pelastetaan viljelemällä ja varjelemalla, ei istumalla ja huutamalla
23.11.2022 10:53:17 EET | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Maaseutu ja sen elinkeinot ovat ratkaisu Venäjän hyökkäyssodan aloittamaan ruoka- ja energiakriisiin, samoin huoleen ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuudesta, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen sanoo.
”Tähän hetkeen sovitettuna tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että maailmaa ei tulla pelastamaan kadulla istumalla, vaan maata viljelemällä ja metsiä hoitamalla”, Viljanen totesi järjestön valtuuskunnan avauspuheessaan.
Viljanen korosti puheessaan järjestönsä työn merkitystä paitsi maaseudulle ja sen elinkeinoille, myös koko Suomen hyvinvoinnille.
”Jos MTK:ta ei olisi, suomalaisen maaseudun tilanne olisi huomattavasti huonompi – ja jos MTK:ta ei olisi, maaseudun mahdollisuuksien hyödyntämättä jättämisen takia Suomemme ei olisi tämä maailman onnellisimpien ihmisten Suomi joka se nyt on” Viljanen totesi.
MTK:n valtuuskunta aloitti keskiviikkona kaksipäiväisen syyskokouksensa Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa. Kokous muun muassa hyväksyy kesän liittokokouksen käsittelemän liittokokousasiakirjan sekä järjestön ensi vuoden toimintasuunnitelman. Torstaina valtuuskunta äänestää MTK:n puheenjohtajistosta.
Viljasen koko puhe nettisivuillamme https://www.mtk.fi/-/viljanen_vk_22
Lisätietoja:
Eerikki Viljanen, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, 050 525 2727
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK: Harmaa suojelu leviää yksityismetsissä – uusi liito-oravatulkinta voi maksaa miljardeja3.11.2026 09:45:38 EET | Tiedote
Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioimisesta metsänkäsittelyssä on tehty uusi viranomaistulkinta, joka uhkaa kasvattaa merkittävästi metsänomistajien omaisuuteen kohdistuvia rajoituksia. MTK:n arvion mukaan Lupa- ja valvontaviraston esittämä puolen hehtaarin pakkosuojelu sekä sen ympärille tuleva muutaman hehtaarin varoalue voisivat merkitä metsänomistajille valtakunnallisesti jopa 5–10 miljardin euron laskua.
Afrikkalainen sikarutto leviää edelleen aktiivisesti – taudin tilannekuva epäselvä29.10.2026 14:33:32 EET | Tiedote
Lokakuun tautilöydökset osoittavat, että afrikkalaisen sikaruton pahimmat uhkakuvat eivät ole poistuneet. 29. lokakuuta tiedotettiin 7 uudesta afrikkalaisen sikaruton löydöksestä, jotka kaikki tehtiin hieman ydinalueen ulkopuolella. Löydökset osoittavat, että taudin etenemistä ei ole saatu hallintaan, MTK korostaa.
MTK: EU:n itärajan ruoantuotanto on osa Euroopan turvallisuutta29.10.2026 10:52:13 EET | Tiedote
Suomen ja Baltian maiden maatalouden erityisasema on otettava huomioon EU:n tulevissa rahoitusratkaisuissa. MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä korosti Brysselissä komissaaritapaamisissa, ettei EU:n itäisen ulkorajan maataloutta voi tarkastella vain maatalous- tai aluepolitiikkana. Kyse on myös ruokaturvasta, huoltovarmuudesta ja Euroopan kokonaisturvallisuudesta.
MTK:lta merkittävä tunnustus Pohjois-Pohjanmaalle - Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kala on Vuoden Kymppi28.10.2026 11:14:36 EET | Tiedote
Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kala on valittu Vuoden Kympiksi. MTK:n metsäjohtokunnan myöntämä tunnustus annetaan ansiokkaasta metsänomistajien etujen ajamisesta sekä metsänhoitoyhdistyksen jäsenten ja muiden metsänomistajien palvelemisesta. Tänä vuonna Vuoden Kympiksi tehtiin kaikkiaan 43 ehdotusta.
MTK:n Tiirola hallitukselle: Siirtolinjojen hyödyt eivät voi ohittaa maanomistajia28.10.2026 09:22:27 EET | Tiedote
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola vaatii hallitukselta toimia metsänomistajien omaisuudensuojan vahvistamiseksi vielä ennen vaaleja. Erityisesti siirtolinjojen korvaukset ja kansallinen ennallistamissuunnitelma vaativat ratkaisuja, jotta vihreän siirtymän ja luonnonsuojelun kustannukset eivät jää maanomistajien maksettaviksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

