Pietarsaari päättänyt tehdä Kråkholmanjärvestä levähdysalueen vesilinnuille
SOTKA-levähdysaluehankkeessa luodaan maan kattava levähdysalueverkosto vesilintujen tärkeiden muuttoreittien varrelle. Levähdysalueet ovat tärkeitä syksyisin, jotta elokuussa alkava metsästys ei ajaisi vesilintuja muuttomatkalle ennen aikojaan vaan ne voivat lähteä muuttomatkalle luonnollisen rytminsä mukaisesti.
Alueita ei määritellä etukäteen, vaan sopivia alueita voivat ehdottaa esimerkiksi paikalliset metsästäjät. Näin tapahtui myös Pietarsaaressa, jossa myös kunnan päättäjät olivat ajatukselle myönteisiä.
−Sekä Pietarsaaren kaupunki sekä Pedersören kunta kokivat vesilintukohteiden kehittämisen tukevan kuntien strategiaa ja tuottavan myönteistä näkyvyyttä ja yhteisöllisiä palveluita kuntalaisille, kertoo Suomen Metsästäjäliiton lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen.
Kohde koettiin hyvänä paitsi vesilintujen levähdystarkoituksiin, mutta sen havaittiin samalla olevan myös hyvä kouluyhteistyön ja ympäristökasvatuksen resurssi, sillä järvi on lähellä keskustan kouluja ja oppilaiden vierailut sinne on helppoa toteuttaa. Suunnitelmissa on hahmoteltu, että alueelle tehdään vesilintujen keinopesiä osana riistanhoitoyhdistyksen kouluyhteistyötä. Oppilailla olisi samalla mahdollisuus helposti seurata tekemiensä keinopesälaitteiden käyttöastetta ja havainnoida pesistä lähteviä poikueita.
Levähdysalueverkosto -hankkeen ansiosta myös paikalliset metsästäjät voivat tuoda alueelle minkin ja supikoiran pyydyksiä tärkeänä osana muuta taajama-alueen pyyntiä ja levähtävien vesilintujen suojelua. Vieraspetojen kova lisääntymispotentiaali on osoittanut sen, että niiden tehokas kannanhallinta vaatii aika rajun pyyntiponnistuksen.
Levähdysaluehanke on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama vesilintukantojen hoitoon kohdistettu toimi, jota toteuttavat Suomen Metsästäjäliitto ja lintuharrastajajärjestö BirdLife Suomi.
Lisätietoja:
Veli-Matti Pekkarinen, Mikkeli
lintuvesiasiantuntija
050 472 8724
etunimi.sukunimi@metsastajaliitto.fi
Heikki Helle, Jyväskylä
lintuvesiasiantuntija
010 406 6209
etunimi.sukunimi@birdlife.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Viime vuonna tuli kuluneeksi tasan 100 vuotta Metsästäjäliiton perustamisesta. Lue lisää Metsästäjäliiton verkkosivuilta.
JAHTIMEDIA.FI on Suomen Metsästäjäliiton verkkolehti, jossa julkaistaan metsästysaiheisia artikkeleita, haastatteluja sekä videoita. Aihepiirejä ovat muun muassa metsästys, luonto, metsästyskoirat, riistaruoka jametsästysammunta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Kansainvälinen asiantuntijakokous Lahdessa: Suomi on Euroopan vesilintujen kannanhoidon keskiössä7.5.2025 09:25:17 EEST | Uutinen
Kansainvälisiä vesilintuasiantuntijoita kokoontuu Lahteen 13.–15.5. Suomi on keskeinen pesimäalue monille vesilintulajeille.
Metsästäjillä ei luottoa valtioon eikä viranomaisiin suurpetoasioissa29.4.2025 07:00:00 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton pääsiäisenä toteuttamasta jäsenkyselystä käy ilmi, että metsästäjien luottamus valtion ja viranomaisten suurpetotoimintaan on heikkoa. Suomen riistakeskuksen ja sen aluetoimistojen toimintaan luottaa vastanneista 38 prosenttia, maa- ja metsätalousministeriöön 21 prosenttia ja Luonnonvarakeskuksen suurpetotutkimukseen 10 prosenttia vastaajista.
Metsästäjäliiton kysely: 87 prosenttia metsästäjistä arvioi nykyisen susitilanteen haittaavan omaa metsästysharrastustaan28.4.2025 14:29:43 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton pääsiäisenä toteuttamaan suurpetoja koskevaan jäsenkyselyyn vastasi noin 4400 jäsentä. Lähes kaikki vastaajat katsovat, että suden kannanhoidollinen metsästys on saatava käyntiin. Mikäli tilanne ei parane, puolet metsästyskoiran omistajista joutuu rajoittamaan koiran käyttöä ja lähes neljäsosa on luopumassa koiran pidosta. Myös karhujen ja ilveksen kannanhoidollinen metsästys tulisi aloittaa.
Päntäneen Metsästysseura Metsästäjäliiton vuoden metsästysseuraksi26.4.2025 13:50:41 EEST | Uutinen
Vuoden metsästysseura -tunnustuksella halutaan nostaa esiin hyviä metsästysseurojen käytäntöjä ja toimintatapoja. Vuoden 2025 metsästysseuraksi valittiin tänään Metsästäjäliiton kevätliittokokouksen yhteydessä Päntäneen Metsästysseura ry Kauhajoelta, Etelä-Pohjanmaalta.
Onko lihansyönti väärin ja metsästys syntiä?18.4.2025 14:29:16 EEST | Artikkeli
Vaikuttaako lihansyönti ja siitä luopuminen ihmisen hyvyyteen? Onko metsästys jotenkin moraalisesti väärin? Jahtimedia kysyi asiaa pääsiäisenä 2025 Turun ja Suomen arkkipiispa Tapio Luomalta ja Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkoselta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme