Kotimuseon joulu – Joulutunnelmaa Bulevardilla

Fanny ja Paul Sinebrychoffilla vietettiin joulua yli sata vuotta sitten hyvin samanlaisessa miljöössä kuin tänäkin päivänä. Säätyläiskodeissa yleistyivät 1800-luvulla komeat ja runsaat juhlakattaukset. Talon palveluskunnalle oli melko varmasti järjestetty oma joulu, johon ruoan ohella kuului talon isäntäväen heille antamat lahjat. Fanny Sinebrychoff harjoitti anoppinsa Anna Sinebrychoffin tavoin laajaa hyväntekeväisyyttä, johon joulunaika toi oman lisänsä.
Perheen käyttöesineitä tuli museolle vasta hiljattain Sinebrychoffin taidemuseon ystävät ry:n lahjoitusten kautta. Kattauksen keskeisessä roolissa on moniosainen kultareunalla ja ”PS” -monogrammilla koristeltu astiasto. Astiasto on mahdollisesti moskovalaisen Gardner-tehtaan valmistama ja se on kuulunut jo Paul Sinebrychoff vanhemmalle. Joulukattaukset koostuvat lisäksi muista museon hankkimista esineistä.
Barokkihuonekaluilla kalustettuun ruokasaliin on katettu illallispöytä. Suuret lautasliinat olivat olennainen osa juhlakattausta ja ne taitettiin ranskalaisiksi liljoiksi, kynttilöiksi, viuhkoiksi tai simpukankuoriksi. Pöydän keskelle on sijoitettu hopeiset kyntteliköt ja näyttävä lasinen ”milieu de table” tai ”centrepiece” – jalallinen malja, jonka keskellä maljakko. Siihen sommiteltu hedelmäasetelma oli osana jälkiruokaa.
Emme tiedä mitä Sinebrychoffeilla tarjottiin jouluruokina, mutta varmaankin osittain samoja jouluruokia, jotka edelleen kuuluvat suomalaiseen joulunviettoon. Tämän vuoden illalliskattauksessa ollaan juuri tarjoamassa alkukeiton jälkeen kala-ateria; jouluhauki, hollandaisekastiketta, keitettyjä perunoita, värikkäitä vihanneksia ja voisulaa.
Kustavilaiseen saliin on katettu kahvipöytä hienoilla posliinikupeilla ja hopeakahvikalustolla. Jouluiseen kahvipöytään kuuluivat 1800-luvulta alkaen vehnäpullan ohella erilaiset kuivat kakut sekä monenlaiset pikkuleivät, kuten sahramilussekatit ja piparkakut.
Empiresalissa houkuttelee makeispöytä. Pähkinät, rusinat, hedelmät, marsipaani- ja marmeladimakeiset olivat tarjolla koko joulun ajan. Herkkujen kera oli mahdollista nauttia likööriä.
Joulukuusi alkoi yleistyä suomalaisissa kodeissa vasta vuosisadan vaihteessa, mutta helsinkiläisissä säätyläiskodeissa niitä oli jo 1800-luvun alkupuolella.
Nostalgisen joulutunnelman, tyylihuonekalujen ja harvinaisen esineistön lisäksi kotimuseossa pääsee ihailemaan Fanny ja Paul Sinebrychoffin keräämää laajaa, vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen keskittynyttä taidekokoelmaa.
Juhlavat joulukattaukset 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tyyliin on toteutettu yhteistyössä Sinebrychoffin taidemuseon ystävät ry:n kanssa. Asiantuntijana on toiminut kamarineuvos Kari-Paavo Kokki.
Kotimuseon joulupöydät ovat katettuina 25.11.2022–15.1.2023.
Jouluista ohjelmaa:
Katso koko ohjelma sivuiltamme: https://sinebrychoffintaidemuseo.fi/kalenteri
La 26.11. klo 12-15 Taidepaja: Jouluisia origamikoristeita
La 26.11. klo 11-16 Tunnelmamusiikkia kotimuseossa Iiro Komulainen, piano
Pe 9.12. Annan nimipäivän viettoa kotimuseossa
- Klo 12-13 Tuokio-opastuksia Anna Sinebrychoffin muotokuvan äärellä
- Klo 13 ja 13.30 Kuvailutulkattu opastus näkövammaisille Anna Sinebrychoffin muotokuvan äärellä
- Klo 14 Bisnestä, pitsiä ja portteria – Paul Sinebrychoffin draamakierros
- Anna Sinebrychoffin päivän ajan juhlamenyy-ideoita ja ruokakeskustelua kattausten äärellä kotimuseossa klo 12-17.
Pääsymaksu:
Kotimuseoon on maksuton sisäänpääsy. Erikoisnäyttelyt 16/14 € tai museokortilla.
Opastilaukset:
puh. 0294 500 500 (ma-pe 10−14) tai myynti@kansallisgalleria.fi
Avoinna:
ti, to, pe 11−18, ke 11−20, la, su 10−17, maanantaisin suljettu
Itsenäisyyspäivä 6.12. suljettu
Jouluaaton aatto 23.12. klo 11–17
24.−25.12. suljettu
Uudenvuodenpäivä 1.1.2023 suljettu
Lisätietoja:
Museonjohtaja Kirsi Eskelinen,
p. 0294 500 490, Kirsi.Eskelinen@siff.fi
Intendentti Claudia de Brün,
p. 0294 500 468, Claudia.debrun@siff.fi
Tiedotus ja kuvauspyynnöt:
Markkinointi- ja viestintäasiantuntija Katariina Hänninen,
p. 0294 500 477, Katariina.Hanninen@siff.fi
Lehdistökuvat:
https://press.sinebrychoffintaidemuseo.fi/media/joulutunnelmaa-bulevardilla
Sinebrychoffin taidemuseo
Bulevardi 40, 00120 Helsinki, p. 0294 500 460, www.siff.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Museonjohtaja Kirsi Eskelinen, p. 0294 500 490, Kirsi.Eskelinen@siff.fi
Intendentti Claudia de Brün, p. 0294 500 468, Claudia.debrun@siff.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Kaivokatu 2
00100 HELSINKI
0294 500 200http://www.kansallisgalleria.fi
Sinebrychoffin Taidemuseo
Bulevardi 40
00120 Helsinki
Vaihde
p. 0294 500 200
Aukioloajat
ti, to, pe 11-18, ke 11-20, la, su 10-17, ma suljettu
Info ja lipunmyynti
p. 0294 500 460
siffinfo@siff.fi
www.siff.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kansallisgalleria / Finlands Nationalgalleri / Finnish National Gallery
Kansallisgallerian kokoelmaa hyödyntävä Remix the Archive -näyttely esillä New Yorkissa5.5.2025 09:37:00 EEST | Tiedote
Kansallisgallerian järjestämän kansainvälisen generatiivisen taiteen kilpailun Combine24:n finaaliteoksia esitellään newyorkilaisessa Dunkunsthalle-galleriassa 9.5–21.6.2025. Viime vuonna järjestetyssä kilpailussa osallistujat hyödynsivät Kansallisgallerian tekijänoikeusvapaata, CC0-lisensoitua kokoelmadataa generatiivisen taiteen teosten luomisessa. New Yorkissa Remix the Archive -näyttely toteutetaan yhteistyössä Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin ja Suomen New Yorkin pääkonsulaatin kanssa.
Remix the Archive exhibition, using data from the Finnish National Gallery collection, comes to New York5.5.2025 09:37:00 EEST | Press release
The finalist works of the international generative art competition Combine24 will be on show at the Dunkunsthalle Gallery in New York 9 May-21 June 2025. The competition asked for participants to use the National Gallery’s copyright-free, CC0-licensed collection data to create new generative artworks. The Remix the Archive exhibition is a collaboration between the Finnish Cultural Institute and the Consulate General of Finland in New York.
Ateneumin taidemuseota johtaneelle Marja Sakarille myönnettiin taideneuvoksen arvonimi17.1.2025 12:43:27 EET | Tiedote
Sakarin huomattavan monipuolinen työ kuvataiteen kentällä on antanut paljon sekä taiteen tutkimukseen että suomalaisten arkeen.
Kansallisgallerian museot keräsivät yleisöä ennätyksiin asti3.1.2025 09:37:00 EET | Tiedote
Vuonna 2024 Ateneumissa, Kiasmassa ja Sinebrychoffin taidemuseossa kävi yhteensä noin 918 000 ihmistä. Sekä Ateneumissa että Sinebrychoffin taidemuseossa vieraili vuoden aikana ennätyksellinen määrä kävijöitä. Kokoelmateoksia digitaalisesti uusilla tavoilla saavutettavaksi toi Digitaalinen Kansallisgalleria -ohjelma.
Ilmo Kapanens och Aarni Kapanens verk Loom of Reality vann huvudpriset i Finlands Nationalgalleris tävling för generativ konst Combine248.10.2024 13:01:41 EEST | Pressmeddelande
Huvudpriset på tiotusen euro delades ut av Jubileumsfonden för Finlands självständighet Sitra. Andra pris i tävlingen, åttatusen euro, vanns av Andreas Rau med verket Inventory Numbers. I tävlingen delades också ett pris för publikens favorit ut. Publikpriset uppgick till femtusen euro, och publiken kunde rösta på sin favorit digitalt. Publikens favoritverk var Ilmo Kapanens och Aarni Kapanens verk Loom of Reality.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme