Destia rakentaa tuulivoimainfraa OX2:lle Pieksämäellä

Sopimuksen mukaan Destia suunnittelee ja rakentaa tuulipuiston tiet, nostokentät ja tuulivoimaloiden perustukset. Destia rakentaa myös tuulipuiston sähkö- ja tietoliikenneverkon. Destia käyttää uusimpia digitaalisia projektityökaluja, kuten koneälypohjaisia datapalveluita, varmistaakseen projektin nopean ja täsmällisen valmistumisen.
“Sopimus OX2:n kanssa Niinimäen tuulipuiston infrarakentamisesta on strategisesti merkittävä Destialle, sillä haemme kasvua uusiutuvan energian infrarakentamisesta. Voimme hyödyntää siinä vankkaa infrarakentamisen ja sähköverkkojen osaamistamme. Ilmasto- ja energiakriisin kanssa painivassa maailmassa vastuullinen, uusiutuvan sähkön tuotanto on tärkeässä roolissa”, sanoo Mikko Niinimaa, Tuulivoimarakentaminen-yksikön johtaja, Destia.
“Ensimmäisen suuren tuulipuiston toteuttaminen itäiseen Suomeen on meille kunnia-asia. Tuulivoimainvestoinneilla on positiivinen vaikutus Savon aluetalouteen, ja ne hajauttavat maantieteellisesti hyvällä tavalla tuulisähkön tuotantoa Suomessa. Valitsimme Destian Niinimäen tuulivoimahankkeen infrarakentajaksi, sillä heillä on vahvaa osaamista suurista infraprojekteista ja sähköverkoista sekä digitaaliset projektityökalut, joiden avulla pystymme helposti seuraamaan projektin etenemistä”, sanoo OX2:n Suomen maajohtaja Teemu Loikkanen.
Destia
Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Suunnittelemme, rakennamme ja kunnossapidämme yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä infrastruktuuria, kuten sähköverkkoja, siltoja, teitä ja ratoja. Kehitämme kaupunkeja, telematiikka- ja valaistusratkaisuja ja tarjoamme monipuolisia palveluja liikenteen ja infraomaisuuden hallintaan. Rakennamme huomisen infraa yli 1 600 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli noin 575 miljoonaa euroa. www.destia.fi
OX2
OX2 kehittää, rakentaa ja myy maa- ja merituulipuistoja sekä aurinkovoimapuistoja. Lisäksi OX2 hallinnoi valmiita tuuli- ja aurinkovoimapuistoja. OX2:n hankekehitysportfolio koostuu yhtiön itse käynnistämistä sekä muilta toimijoilta hankituista, eri vaiheissa olevista tuuli- ja aurinkovoimahankkeista. Yhtiö kehittää aktiivisesti myös muihin uusiutuvan energian teknologioihin, kuten vedyn tuotantoon ja energian varastointiin, perustuvia hankkeita. OX2 toimii Euroopassa yhdellätoista markkina-alueella: Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa. Vuonna 2021 liikevaihto oli noin 5 miljardia kruunua (n. 470 miljoonaa euroa). Yhtiöllä on 350 työntekijää ja sen pääkonttori on Tukholmassa, Ruotsissa. OX2 listautui Tukholman pörssin päälistalle huhtikuussa 2022. www.ox2.com.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Destia:
Mikko Niinimaa, Tuulivoimarakentaminen-yksikön johtaja: puh. 050 310 0454, mikko.niinimaa@destia.fi
ja
Viestintä: tiedotus@destia.fi
OX2:
Teemu Loikkanen, maajohtaja: puh. 050 373 6243, teemu.loikkanen@ox2.com
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Suunnittelemme, rakennamme ja kunnossapidämme yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä infrastruktuuria kuten sähköverkkoja, siltoja, teitä ja ratoja. Kehitämme kaupunkeja, telematiikka- ja valaistusratkaisuja ja tarjoamme monipuolisia palveluja liikenteen ja infraomaisuuden hallintaan. Rakennamme huomisen infraa yli 1 600 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli noin 575 miljoonaa euroa. www.destia.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Destia Oy
Destia voitti Varkauden kunnossapitourakan ja kunnallistekniikan rakentamisen5.5.2025 11:27:18 EEST | Tiedote
Destia on voittanut Varkauden kaupungin urakan, johon kuuluu kunnallistekniikan rakentamista ja alueurakan hoitotyöt. Seitsenvuotisen sopimuksen kustannusarvio on 29,1 miljoonaa euroa ja sitä voidaan jatkaa kolmella vuodella. Urakka käynnistyy keväällä 2026 jatkona Destian ja Varkauden kaupungin vuonna 2016 alkaneelle yhteistyölle.
Destia parantaa Fingridin kantaverkkoa sähköaseman laajennuksella15.4.2025 12:51:39 EEST | Tiedote
Destia laajentaa Fingridin Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa sijaitsevaa Uusnivalan sähköaseman 400 kV:n kytkinlaitosta, mikä vahvistaa kantaverkon siirtokykyä ja mahdollistaa tuuli- ja aurinkovoiman liittämisen kantaverkkoon. Urakan kokonaishinta on noin 11 miljoonaa euroa. Työt ovat vastikään alkaneet suunnittelulla ja valmistelevilla töillä. Projektin arvioidaan valmistuvan kesällä 2027.
Destia toteuttaa Haistilan alikulkusillan rakennusurakan Ulvilassa9.4.2025 11:15:02 EEST | Tiedote
Väylävirasto on valinnut Destian toteuttamaan Haistilan alikulkusillan rakennusurakan osana Tampere-Pori tasoristeysten poisto ja parantaminen -hanketta, jonka tavoitteena on parantaa alueen liikenneturvallisuutta poistamalla ja parantamalla rataosuuden tasoristeyksiä. Urakassa Destia rakentaa uuden alikulkusillan Pori-Tampere-rataosuudelle Ulvilaan sekä poistaa alueelta kahdeksan tasoristeystä, mikä lisää alueen liikenneturvallisuutta merkittävästi, kun radan ylitys siirtyy alikulkuun ja vanhoja tasoristeyksiä suljetaan.
Destia rakentaa kaksi sähköasemaa OX2:n tuulipuistoihin1.4.2025 09:11:44 EEST | Tiedote
Destia on solminut OX2:n kanssa sopimukset kahden tuulipuiston 400 kV:n sähköaseman suunnittelusta ja rakentamisesta. Sähköasemat sijoittuvat Rajamäenkylän ja Honkakankaan tuulipuistoihin. Honkakankaan tuulipuistoon rakennetaan sähköaseman lisäksi myös 400 kV:n voimajohto.
Kajave valitsi Destian, Maanrakennus Ohtamaan ja Rejlersin muodostaman ryhmittymän sähköverkkojen allianssikumppanikseen20.3.2025 10:00:06 EET | Tiedote
Destian, Maanrakennus Ohtamaan ja Rejlersin muodostama tarjoajaryhmittymä on voittanut sähköverkkoyhtiö Kajaven länsi-allianssin kilpailutuksen. Kyseessä on Suomessa harvinainen allianssimallilla toteutettava jakeluverkkojen rakentamisen, kunnossapidon ja vianhoidon sopimus vuosille 2025–2029. Sopimus sisältää option vuosille 2030–2032. Länsi-allianssi kattaa noin puolet Kajaven jakeluverkkoalueesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme