Harvaan asuttujen alueiden matkailuhankkeisiin myönnettiin avustusta noin 3,4 miljoonaa euroa

Kaikissa avustusta saaneissa hankkeissa keskiössä on harvaan asutuilla alueilla sijaitsevat yritykset, kylät ja yhteisöt. Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän myöntämän lisärahoituksen turvin rahoitusta voitiin myöntää suunniteltua useammalle hankkeelle.
Hankehakuun tuli 118 hakemusta kahdelta eri hakujaksolta ja haettu avustus oli yhteensä 12 miljoonaa euroa. Tukea haettiin muun muassa osaamisen syventämiseen, verkostojen rakentamiseen, tuotekehitykseen, digitalisaatioon, selvityksiin ja kartoituksiin sekä strategiatyöhön.
Avustusta maantieteellisesti laajalle alueelle
Iso osa avustuksen saajista on hankemaailmasta tuttuja toimijoita, kuten oppilaitoksia, kuntia ja kaupunkeja. Hankkeiden toteuttajissa on myös kolmannen sektorin toimijoita, yrittäjiä ja uusia hankehakijoita.
Maantieteellisesti avustukset jakautuivat kolmelle Suomen matkailun suuralueelle, joilla on harvaan asuttuja alueita:
- Järvi-Suomi: 17 hanketta
- Rannikko- ja saaristoalueet: 5 hanketta
- Lappi: 10 hanketta
- Koko maan kattavat: 3 hanketta
- Listaus avustusta saaneista hankkeista Liitteet-kohdassa.
Hankkeiden toimintaan on mahdollista päästä vielä mukaan
Hankkeisiin on mahdollista päästä mukaan hyödynsaajana myös jälkikäteen. Jos hankkeen toiminta osuu harvaan asutulla alueella sijaitsevan yrityksesi, yhdistyksesi tai kuntasi tarpeeseen, niin olethan suoraan yhteydessä hankevetäjään. Hankkeisiin pääsee tutustumaan tarkemmin Lapin ELY-keskuksen verkkosivuilla olevista hankekorteista. Hankekortteja tullaan julkaisemaan sitä mukaa kun rahoitetut hankkeet saadaan käyntiin.
Hankehaun taustalla on ollut harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän päätös kohdentaa rahoitusta näiden alueiden matkailun kehittämiseen. Haku oli valtakunnallinen ja koski Suomen harvaan asuttuja alueita, lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Hankehaun toimeenpanosta vastaa Lapin ELY-keskus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Lapin ELY-keskuksesta:
Tuuli Kinnunen
rahoitusasiantuntija
puh. 0295 037 149
Sähköpostiosoite muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi.
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Tillstånds- och tillsynsverket som tillhör de största ämbetsverken i Finland inleder sin verksamhet den 1 januari 202618.12.2025 14:05:23 EET | Pressmeddelande
Det nya sektorsövergripande Tillstånds- och tillsynsverket inleder sin verksamhet i början av 2026. Valviras, regionförvaltningsverkens och NTM-centralernas verksamhet upphör. I fortsättningen sköter Tillstånds- och tillsynsverket de tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som hittills har skötts vid regionförvaltningsverken, NTM-centralernas ansvarsområden för miljö och naturresurser och Valvira.
Suomen suurimpiin virastoihin kuuluva uusi Lupa- ja valvontavirasto aloittaa 1.1.202618.12.2025 14:02:38 EET | Tiedote
Uusi monialainen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa vuoden 2026 alussa. Valviran, aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten toiminta päättyy. Lupa- ja valvontavirasto hoitaa jatkossa niitä lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä, joita on tähän asti hoidettu aluehallintovirastoissa, ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueilla ja Valvirassa.
Projektansökan som gäller utvecklingsprogrammet för växtunderlags- och ströproduktion är nu öppen18.12.2025 10:00:44 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten (fr.o.m. 1.1.2026 Livskraftscentralen i Södra Österbotten) har öppnat en ny finansieringsansökan för tiden 15.12.2025 – 15.2.2026. För ansökan har reserverats cirka 800 000 euro. Finansieringen beviljas av jord- och skogsbruksministeriet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
