Helsinkiläisnuorille teetetty valtava kysely: 89 % kokee tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on

Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden tekemässä laajassa kyselyssä keväällä 2022 helsinkiläisiltä nuorilta kysyttiin heidän kokemuksiaan liittyen omaan identiteettiin, ihmissuhteisiin, yhteisöihin, kaupunkiin ja nuorten omaan toimijuuteen näissä. Kyselyyn vastasi 7043 nuorta 86 helsinkiläisestä koulusta. Vastaajat olivat pääsääntöisesti 7.–9.-luokkalaisia eli 12–17-vuotiaita.
”Kokemustietoaineistomme täydentää kuvaa helsinkiläisnuorista. Ongelmia nuorilla on, mikä näkyy aineistossamme myös, mutta on tärkeää, että nuoria katsotaan ja heistä keskustellaan myös positiivisten ilmiöiden kautta ja ratkaisukeskeisesti, ei vain kauhukuvia maalaten,” sanoo tutkimuksen toteutusta ja tuloksia koordinoinut suunnittelija Johanna Laukkanen Helsingin nuorisopalveluista.
Avoimiin kysymyksiin tuli yhteensä 91 853 vastausta. Näistä on tekoälyn avulla nostettu esiin 12 teemaa ja kunkin teeman alla 10 suosituinta puheenaihetta. Tieto on nuorten itsensä sanoittamaa, mikä erottaa sen esimerkiksi kouluterveyskyselystä, jota pidetään yleisesti yhtenä tärkeimmistä nuorten kokemuksia ja hyvinvointia kartoittavista kyselyistä.
Nostoja aineistosta:
- Etuma-tekstianalyysiohjelman aineistosta tunnistamia teemoja ovat liikunta, vapaa-aika, luonto, liikkuminen, hyvinvoinnin haasteet, koulunkäynti, paikat, ajatusmaailma, ruoka, kohtaaminen, resurssit ja taide.
- Vastanneista nuorista enemmistö, 89 %, kokee tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on. Lähes 600 vastaajaa sanoitti kuitenkin myös sitä mitä pitäisi tapahtua, jotta he kokisivat tulevansa hyväksytyksi. Vastauksissa näkyy koulun rooli esimerkiksi kiusaamisen ja rasismin torjunnassa, sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. Moni vastaaja toivoi aikuisten toimivan näkyvämmin syrjintää vastaan. Opetusta ja keskustelua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä toivottiin kouluihin enemmän. Osa vastaajista koki, että koulussa puhutaan paljon kiusaamisesta ja syrjimisen estämisestä, mutta konkreettiset, nuorten omassa arjessa näkyvät teot puuttuvat. Moni sukupuolivähemmistöön kuuluva ilmoitti esimerkiksi tulevansa koulussa toistuvasti kutsutuksi väärällä nimellä tai pronominilla.
- Kysyttäessä nuorilta minkä unelman haluaisit toteuttaa, eniten vastauksia saivat kouluarvosanoihin liittyvät unelmat, jotka nähdään polkuna jatko-opintoihin tai muihin tulevaisuudensuunnitelmiin. Toisaalta kuitenkin myös sadat nuoret vastasivat, että heillä ei ole unelmia. Unelmien puuttuminen saattaa liittyä myös siihen, että jopa 38 % vastaajista kokee, ettei saa itselle merkittävissä asioissa ääntään kuuluviin.
- Kyselyssä yli 4900 nuorta on kertonut omin sanoin millaisissa tiloissa tai tilanteissa he ovat kokeneet turvattomuutta. Turvattomuutta esiintyy laajasti nuorten vapaa-ajanviettopaikoissa, julkisilla paikoilla sekä kouluissa.
- Yli 4000 nuorta kertoo, miten he ovat ilahduttaneet kaveriaan, perheenjäsentään tai lähimmäistään. Tämä luo merkittävää ajankuvaa siitä, miten nuoret toimivat toisten hyväksi. Nuoret ovat ilahduttaneet läheisiään esimerkiksi antamalla heille aikaansa, kuuntelemalla huolia, ostamalla tarkoin ajateltuja lahjoja tai laittamalla ruokaa. Vanhempia on autettu pyytämättä kotitöissä, sisaruksille ostettu herkkuja tai viety masentuneelle ystävälle pitsaa. Myös erilaiset taide-esitykset ja huumori ovat nuorten suosimia tapoja ilahduttaa läheisiä.
- Kysyttäessä ajankohtaisista, itseä tai läheisiä koskettavista ilmiöistä, nousivat koko Helsingin tasolla nuorten mielessä voimakkaimpina esiin sota, koronavirus sekä perheeseen liittyvät asiat, kuten perheenjäsenten sairaudet ja kuolema.
Kysely toteutetaan vuosittain osana Helsingin nuorten osallistuvaa budjetointia, Nuorten budjettia (ent. RuutiBudjetti). Kyselyä on vuonna 2022 uudistettu siten, että digitalisoitu ja tekoälyä hyödyntävä toteutustapa mahdollistaa laajan kokemustietoaineiston avaamisen kaikkien nuorten kanssa toimivien käyttöön. Dataa voi suodattaa ja vertailla useasta eri kulmasta, kuten alueittain, teemoittain ja puheenaiheittain.
Tutustu kyselyn tulosteen koontiin tästä
Tutustu suljettujen kysymysten dataan Power-BI -raportteina
Yhteyshenkilöt
Kati Hurme
Viestintäsuunnittelija,
Helsingin kaupunki, kulttuuri- ja vapaa-aika
040 620 4092
kati.hurme@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.6.202517.6.2025 20:21:17 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 17.6.2025 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunta hyväksyi muun muassa uuden Lasten liikennekaupungin ja Hermanninrannan/Kalasataman nuorisotilan tarveselvitykset sekä keppihevosharrastusta koskevan lausunnon. Lisäksi lautakunta hyväksyi esityksen Helsingin kaupunginorkesterin uudesta intendetistä, FM Jari Eskolasta.
Helsingin kaupunki tarjoaa Pride-viikolla runsaasti sateenkaarevaa ohjelmaa17.6.2025 14:19:55 EEST | Tiedote
Helsingin kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa, kaupunginmuseossa ja nuorisopalveluissa juhlistetaan yhdenvertaisuutta järjestämällä Pride-viikolla 23.–29.6. monimuotoista ohjelmaa, kuten työpajoja, musiikkiesityksiä ja satutunteja. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet kuuluvat Helsingin keskeisiin arvoihin, jotka näkyvät kaupungin toiminnassa ympärivuotisesti.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.6.202512.6.2025 14:36:02 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 17.6.2025 esityslista on julkaistu. Kyseessä on valtuustokauden uuden lautakunnan kokoonpanon ensimmäinen kokous.
Uusi ilmaisfestivaali Koffarin Kinofest tuo elokuvia ja rytmimusiikkia Sinebrychoffin puistoon elokuussa12.6.2025 12:41:14 EEST | Tiedote
Sinebrychoffin puistossa järjestetään uusi ilmainen kaupunkifestivaali Koffarin Kinofest elokuun puolivälissä. Festivaalilla kuullaan rytmimusiikkia Suomen parhailta jazz-, blues- ja soul-artisteilta ja jokaisen illan päättää elokuva. Elokuvaohjelmistossa nähdään mm. tuore musiikkidokumentti Becoming Led Zeppelin. Tapahtuma on Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-hanke.
Vuorovaikutteinen mediataidenäyttely Oceanaia: Bloom of Synthesis avautuu Oodissa9.6.2025 11:47:21 EEST | Tiedote
Kesäkuussa Helsingin keskustakirjasto Oodin Kuutio-tilassa avautuu vuorovaikutteinen taideteos Oceanaia: Bloom of Synthesis, joka yhdistää kuvataiteen, pelisuunnittelun ja tieteen. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina 18.6.–17.8.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme