1.12.2022 on monelle ilon päivä

Kirjoitin muutama vuosi sitten siitä, kuinka Suomessa kyykytetään vuosikausia ihmisiä, joilla on maksuhäiriömerkintä. Merkintä on haitannut satojen tuhansien suomalaisten elämää, vaikka he olisivat maksaneet velkansa pois.
Maksuhäiriömerkinnät ovat Suomessa yhä yleisempiä. Ulosottoon saapuu yli kolme miljoonaa asiaa vuodessa. Viime vuonna jo n. 400 000 suomalaisella oli maksuhäiriömerkintä, joka vastaa n. kahdeksaa prosenttia aikuisväestöstä. On tärkeää uskaltaa keskustella velkaantumisesta, joka on laaja yhteiskunnallinen ongelma.
Viime vuosina olen useampaan kertaan ottanut yhteyttä eri kansanedustajiin ja kysynyt, miksi ihmisiä rangaistaan ja tehdään arvottomaksi vuosia kestävällä luottotietojen menetyksellä, vaikka ihminen olisi maksanut kaikki ulosottonsa ja velkansa pois? En ole ymmärtänyt, miksi heillä velan maksun jälkeen säilyy maksuhäiriömerkintä. Tällainen henkilö ei saa vuokra-asuntoa, puhelinta, verkkopankkitunnuksia eikä sähkösopimusta.
Hieno uutinen on, että 1.12.2022 asiat paranevat ja muuttuvat. Yli puolitoista miljoonaa yksityishenkilöiden maksuhäiriömerkintää on poistumassa joulukuun alussa. Eduskunnan laatima uusi laki luottotietolain muuttamisesta astuu voimaan ja maksuhäiriömerkintä poistuu kuukauden sisällä siitä, kun luottotietorekisteriä ylläpitävä yritys on saanut tiedon velan maksusta. Lain myötä maksuhäiriömerkinnät eivät myöskään enää vaikuta toisiinsa eli uusi merkintä ei pidennä enää aiemman merkinnän kestoa.
Muutama vuosi sitten sata kansanedustajaa eri puolueista allekirjoitti lakialoitteen, jonka tarkoitus oli muuttaa luottotietolakia ja ulosottokaarta niin, että maksuhäiriömerkinnät poistuisivat luottotietorekisteristä aina, kun velka on suoritettu, vanhentunut tai velan peruste on poistunut. Edellinen eduskunta ei halunnut viedä asiaa eteenpäin. Nykyinen hallitus ja eduskunta oikeusministeri Anna-Maija Henrikssonin johdolla hoiti monien ihmisten elämään vaikuttaneen lakimuutoksen. Laki on nyt inhimillisempi ja oikeudenmukaisempi. Nyt monella suomalaisella on mahdollisuus saada oma elämänsä tasapainoon, kun luottohäiriömerkintä on poistunut.
Kiitos tästä hyvästä teosta kuuluu koko eduskunnalle!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emmi LintonenDemarinaisten 1. varapuheenjohtaja
emmi.lintonen@forssa.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Sosialidemokraattiset Naiset (Demarinaiset) on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen naisjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset
Orpon oikeistohallitus valitsi suosia suurituloisia miehiä25.4.2025 18:54:51 EEST | Tiedote
Moni perheellinen ja matalapalkka-alalla työskentelevä saattoi hetken ilahtua nähdessään uutiset hallituksen ilmoittamista veronkevennyksistä. Lähemmin tarkasteltuna kuitenkin huomaa, että hallituksen puoliväliriihessä tehdyt päätökset eivät hyödytä pienituloisempaa, usein naisvaltaisella alalla työskentelevää naista. Sen sijaan eurot valuvat suurituloisimpien, useimmiten miesten, lompakoihin.
Tätäkö Orpon hallitukselle tarkoittaa inhimillisyys?28.3.2025 19:30:11 EET | Tiedote
Orpon hallitus kertoi eilen (27.3.) osan päättämistään 170 miljoonan euron säästöistä, jotka hallitus aikoo tehdä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Nyt kerrotut säästökohteet ovat lastensuojelu, vammaispalvelut ja kotihoidonpalvelut. Esimerkiksi vanhusten kotihoidosta vähennetään jopa satoja tuhansia kotikäyntejä ja korvataan niitä teknologialla. Hallitus jätti yhä kertomatta, mistä se aikoo leikata vielä sata miljoonaa euroa.
Kaikkien perheiden lapsihaaveet ovat tasa-arvoisen tärkeitä26.3.2025 09:49:22 EET | Tiedote
Orpon hallitus on rajaamassa Kela-korvausten ulkopuolelle naispareja ja itsellisiä naisia, eli juuri niitä ryhmiä, joilla on suuri tarve hedelmöityshoidoille. Tämä vaikeuttaisi merkittävällä tavalla monimuotoisten perheiden lapsihaaveiden toteutumista.
Gynekologisten palvelujen saatavuus asettaa naiset epätasa-arvoiseen asemaan21.3.2025 08:54:59 EET | Tiedote
Eduskunnassa äänestettiin keskiviikkona (19.3.) Kela-korvauksista. SDP:n eduskuntaryhmä äänesti hedelmöityshoitoja koskevaa esitystä vastaan, sillä se syrjii itsellisiä naisia ja naispareja rajatessaan heidät korvausten ulkopuolelle. SDP tuki kuitenkin Kela-korvausten korotuksia gynekologikäynneille ja suun terveydenhuoltoon. Demarinaisten puheenjohtaja ja SDP:n kansanedustaja Helena Marttila perustelee äänestysratkaisua yhdenvertaisuudella ja tasa-arvolla.
SDP:n Marttila vaatii palkkatasa-arvon edistämistä lainsäädännöllä7.3.2025 12:16:28 EET | Tiedote
Ylen (4.3.) julkaisemien tietojen mukaan miesten ja naisten palkkaerot samojen tutkintojen sisällä voivat olla suurimmillaan jopa yli 2 000 euroa kuussa. SDP:n kansanedustaja ja Demarinaisten puheenjohtaja Helena Marttila peräänkuuluttaa hallitukselta toimia palkka-avoimuuden ja työelämän tasa-arvon parantamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme