Yleinen taidekilpailu Kansallismuseon uudisosaan

Jaa
Kansallismuseon uudisosan rakennushankkeeseen liittyen järjestetään yleinen ja avoin kansainvälinen taidekilpailu. Tarkoituksena on hakea ideoita Kansallismuseon uudisosaan, joka valmistuu arviolta vuonna 2027. Taidekilpailun järjestää Kansallisgallerian yhteydessä toimiva valtion taideteostoimikunta yhdessä Suomen kansallismuseon, Senaatti-kiinteistöjen ja Museoviraston kanssa.

Kansallismuseon uudisosan taidekilpailu on kaksivaiheinen. Kilpailun ensimmäinen vaihe alkaa torstaina 8.12.2022 ja päättyy maanantaina 3.4.2023. Ensimmäinen vaihe on yleinen ideakilpailu, johon lähetetyistä ehdotuksista palkintolautakunta valitsee 4–6 ehdotusta kilpailun toiseen vaiheeseen. Kaikki kilpailun toiseen vaiheeseen valitut luonnosideat palkitaan 5 000 eurolla. Kilpailu käydään loppuun asti nimimerkeillä, ja siihen voivat osallistua kaikki Euroopan Unionin kansalaiset ja Suomessa asuvat ei-EU-kansalaiset, joihin ei kohdistu kansainvälisiä pakotteita.

Kilpailun toinen vaihe alkaa keskiviikkona 10.5.2023 ja päättyy tiistaina 12.9.2023. Tähän osallistuvat vain ideakilpailussa palkittujen ehdotusten tekijät jatkokehittelemällä teosehdotuksiaan. Kilpailun voittanut ehdotus toteutetaan Kansallismuseon uudisosan rakennushankkeen edetessä.

Suomen kansallismuseo on kansallinen kulttuurihistoriallinen museo, jonka rakennuksesta järjestettiin arkkitehtuurikilpailu jo 1902. Sen voitti nuori arkkitehtikolmikko Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. Kansallisromantiikkaa edustava rakennus avautui yleisölle vuonna 1916. Vuonna 2019 järjestetyssä kansainvälisessä arkkitehtuurikilpailussa haettiin ratkaisua Kansallismuseon tilojen laajentamiseksi. Kilpailun voitti suomalainen JKMM Arkkitehdit. Historiallisen päärakennuksen, uudisosan sekä yleisöjen käytössä ympäri vuoden toimivan avoimen pihapuiston uudistunut kokonaisuus valmistuu arviolta vuonna 2027.

Kansallismuseon uudisosa on suunnitelmaltaan itsenäinen rakennus ja samalla osa laajaa kokonaisuutta. Uudet tilat sijoittuvat pääosin maan alle. Museon pihapuistoon sijoittuva maanpäällinen osa kunnioittaa matalana ja hillityn veistoksellisena osana alkuperäistä museorakennusta ja rakentaa näiden välille luontevan suhteen. Laajennus parantaa koko museon toimintaedellytyksiä, yhteyksiä, palvelua ja saavutettavuutta sekä luo kohtaamisen paikkoja ja monimuotoisen kulttuurin alustan.

Taidekilpailun tavoitteena on löytää ideoita Kansallismuseon laajennuksen yhteyteen toteutettavasta teoksesta tai teossarjasta. Teoksen tulee olla paikkasidonnainen ja pysyväisluonteinen ja se voi sijoittua pihapuistoon, sisätilaan, molempiin tai näiden välille. Tavoitteena on, että teos osaltaan luo uudisosan identiteettiä ja tukee rakennuskokonaisuuden yhtenäisyyttä. Ratkaisevaa on taiteen sisältö, korkea taso ja taiteen tuottamat merkityskerrostumat ympäristössään.

Kilpailusta järjestetään webinaari torstaina 15.12.2022 klo 13–14.45. Webinaarissa esitellään kilpailukohde sekä valtion taideteostoimikunnan ja Suomen kansallismuseon tavoitteet kilpailun suhteen. Webinaaritallenne on katsottavissa myöhemmin valtion taideteostoimikunnan Vimeo-tilillä.

Lue lisää: www.valtiontaideteostoimikunta.fi/Kansallismuseo-taidekilpailu

Webinaarin suora lähetys: https://webcasting.fi/kansallisgalleria/I0PJR5ml/

Valtion taideteostoimikunnan Vimeo-tili: https://vimeo.com/valtiontaide

Valtion taideteostoimikunta hankkii teoksia Senaatti-kiinteistöjen, valtioneuvoston kanslian ja Suomen Yliopistokiinteistöjen rakennuttamiin kiinteistöihin. VTTK on opetus- ja kulttuuriministeriön asettama ja toimii Kansallisgallerian yhteydessä.

Piirrokset ja kuvat: JKMM Arkkitehdit Oy

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Valtion taideteostoimikunta, Kansallisgalleria
puheenjohtaja Henri Terho, henri.terho@taike.fi, 0295 330901
vastaava tuottaja Eija Aarnio, eija.aarnio@kansallisgalleria.fi, 0400 271477


Suomen kansallismuseo
ylijohtaja Elina Anttila, elina.anttila@kansallismuseo.fi, 0295 33 6131
Kansallismuseo-rakennuksen käyttöpäällikkö, arkkitehti Tomi Nikander, tomi.nikander@museovirasto.fi, puh. 0295 33 6333

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kansallisgalleria / Finlands Nationalgalleri / Finnish National Gallery
Kansallisgalleria / Finlands Nationalgalleri / Finnish National Gallery
Kaivokatu 2
00100 HELSINKI

0294 500 200http://www.kansallisgalleria.fi

Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea Suomen tunnetuimmista museoista, jotka ovat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Lisäksi se hallinnoi kansallista taidekokoelmaa sekä siihen liittyvää arkistoa, rakentaa kulttuuriperintöä ja edistää taiteellista sivistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kansallisgalleria / Finlands Nationalgalleri / Finnish National Gallery

Kansallisgallerian kokoelmaa hyödyntävä Remix the Archive -näyttely esillä New Yorkissa5.5.2025 09:37:00 EEST | Tiedote

Kansallisgallerian järjestämän kansainvälisen generatiivisen taiteen kilpailun Combine24:n finaaliteoksia esitellään newyorkilaisessa Dunkunsthalle-galleriassa 9.5–21.6.2025. Viime vuonna järjestetyssä kilpailussa osallistujat hyödynsivät Kansallisgallerian tekijänoikeusvapaata, CC0-lisensoitua kokoelmadataa generatiivisen taiteen teosten luomisessa. New Yorkissa Remix the Archive -näyttely toteutetaan yhteistyössä Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin ja Suomen New Yorkin pääkonsulaatin kanssa.

Remix the Archive exhibition, using data from the Finnish National Gallery collection, comes to New York5.5.2025 09:37:00 EEST | Press release

The finalist works of the international generative art competition Combine24 will be on show at the Dunkunsthalle Gallery in New York 9 May-21 June 2025. The competition asked for participants to use the National Gallery’s copyright-free, CC0-licensed collection data to create new generative artworks. The Remix the Archive exhibition is a collaboration between the Finnish Cultural Institute and the Consulate General of Finland in New York.

Ilmo Kapanens och Aarni Kapanens verk Loom of Reality vann huvudpriset i Finlands Nationalgalleris tävling för generativ konst Combine248.10.2024 13:01:41 EEST | Pressmeddelande

Huvudpriset på tiotusen euro delades ut av Jubileumsfonden för Finlands självständighet Sitra. Andra pris i tävlingen, åttatusen euro, vanns av Andreas Rau med verket Inventory Numbers. I tävlingen delades också ett pris för publikens favorit ut. Publikpriset uppgick till femtusen euro, och publiken kunde rösta på sin favorit digitalt. Publikens favoritverk var Ilmo Kapanens och Aarni Kapanens verk Loom of Reality.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye