Lapin aluehallintovirasto antoi Rovaniemen kaupungille vakavan huomautuksen hammashoitoon pääsystä
Lapin aluehallintoviraston saaman selvityksen mukaan Rovaniemen kaupungin tarjoama hammashoito on turvallista ja laadukasta, mutta kuntalaisille ei ole ollut tarjolla riittävästi hoitoaikoja. Rovaniemellä hammashoidon tarve on 2006–2018 lisääntynyt yli 90% ja kaupunki on lisännyt suun terveydenhuollon resursseja. Lisäykset eivät kuitenkaan ole olleet riittäviä, minkä vuoksi potilaat eivät ole päässeet hoitoon terveydenhuoltolain edellyttämässä ajassa. Myös yksittäisten asiakkaiden hoito on voinut pitkittyä ja hoidon laatu huonontua.
Lapin aluehallintovirasto toteaa Rovaniemen kaupungille antamassaan vakavassa huomautuksessa myös, että ajanvarausta yrittäneet potilaat on laitettu lainvastaisesti jonoon odottamaan tietoa hoitoon pääsystä.
Lapin aluehallintovirastolle tehtiin helmikuussa epäkohtailmoitus, jonka mukaan Rovaniemellä hammashoidon potilas voi joutua odottamaan ensimmäisen käynnin jälkeen yli kolme kuukautta hoidon jatkumista. Virastossa oli tällöin jo vireillä kantelu oikomishoidon viivästymisestä. Lisäksi toukokuussa aluehallintovirastoon tehtiin epäkohtailmoitus ajanvarauskäytännöistä.
Lapin aluehallintovirasto on valvonut Rovaniemen kaupungin suun terveydenhuoltoa jo useiden vuosien ajan. Päätös vakavasta huomautuksesta on toimitettu tiedoksi myös Lapin hyvinvointialueelle, jonka vastuulle terveydenhuollon palvelut siirtyvät ensi vuoden alussa. Näin hyvinvointialue voi ottaa päätöksen huomioon, kun se suunnittelee palveluiden järjestämistä alueellaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
aluehallintoylilääkäri Sari Kemppainen, 0295 017 350, Lapin aluehallintovirasto, etunimi.sukunimi@avi.fi
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Ansökan om återkallande av miljötillståndet för avfallshanteringsanläggningen i Rusko i Tammerfors5.5.2025 14:45:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Birkaland har den 2 december tagit initiativet att regionförvaltningsverket ska återkalla miljötillståndet för Remeo Refining Oy:s avfallshanteringsanläggning i Rusko i Tammerfors. Parter kan lämna anmärkningar om återkallandet av miljötillståndet. Regionförvaltningsverket har publicerat hörandedokumenten.
Tampereen Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvalle haetaan peruuttamista5.5.2025 14:45:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on tehnyt 2. joulukuuta aluehallintovirastolle aloitteen Tampereen Ruskossa sijaitsevan Remeo Refining Oy:n jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvan peruuttamiseksi. Asianosaiset voivat jättää muistutuksia ympäristöluvan peruuttamisesta. Aluehallintovirasto on julkaissut asiakirjat kuulemista varten.
Destia Oy:lle lupa varastoida Pyssymäen maa-ainesalueella energiapuuta määräaikaisesti5.5.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Destia Oy:lle vesilain mukaisen luvan varastoida Pyssymäen maa-ainesalueella Maaningalla energiapuuta määräaikaisesti 10 vuoden ajan. Maa-ainesten oton, maa-ainesten murskauksen, seulonnan ja varastoinnin osalta vesitalousluvan myöntämisedellytykset eivät täyttyneet.
Lappi25-valmiusharjoituksessa harjoitellaan evakuointia5.5.2025 07:47:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston järjestämässä Lappi25-valmiusharjoituksessa harjoitellaan poikkeusolojen aikana tapahtuvaa väestönsiirtoa. Harjoitukseen osallistuvat Lapin kunnat ja keskeisimmät viranomaiset.
Heti Kotiin Kiinteistönvälitys Oy LKV:lle (Kuopio) kielto harjoittaa välitystoimintaa uhkasakolla tehostettuna30.4.2025 16:03:26 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto on 30.4.2025 antanut päätöksen, jolla se on kieltänyt Heti Kotiin Kiinteistönvälitys Oy LKV:tä (y-tunnus: 3145414–4) harjoittamasta välitystoimintaa ilman välitysliikerekisteröintiä ja asettanut kiellon tehosteeksi 40 000 euron uhkasakon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme