Valokuitunen koetaan todella hyväksi työpaikaksi

Valokuitunen osallistui marraskuussa 2022 ensimmäistä kertaa Great Place to Work -henkilöstötutkimukseen ja menestyi heti poikkeuksellisen hyvin. Valokuitusen henkilöstöstä lähes yhdeksän kymmenestä (86 %) kokee yrityksen olevan kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka, ja työntekijöiden antamat arviot omasta työpaikastaan toivat yritykselle Great Place to Work -sertifioinnin. Kyseinen tunnustus kertoo yrityksen hyvästä työntekijäkokemuksesta, joka perustuu siihen, että työntekijät kertovat tehdyssä kyselyssä viihtyvänsä työpaikallaan ja luottavat työnantajaansa.
– On todella upeaa, että olemme onnistuneet kasvattamaan kahdessa vuodessa yrityksen tyhjästä sata henkilöä työllistäväksi yritykseksi, ja henkilöstömme kokee työskentelevänsä erittäin hyvässä työpaikassa. Olen syvästi kiitollinen tästä ja arvostan sitä, että lähes jokainen työntekijämme vastasi tähän kyselyyn, Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto kertoo.
Koronan myötä lisääntynyt hybridityöskentely sekä kiristyvä taloustilanne ovat haastaneet työntekijöitä koko tämän vuoden ajan. Tyypillisessä suomalaisessa yrityksessä 38 prosenttia henkilöstöstä arvioi työpaikkansa olevan todella hyvä, joten Valokuitusen tulokset poikkeavat merkittävästi keskiarvosta.
– Valokuituslaiset kokevat työskentelyn Valokuitusella hyvin toisella tavoin kuin suomalaiset työelämässä tällä hetkellä. Ei ole mitenkään selvää, että nuori yritys on onnistunut rakentamaan kulttuurinsa sellaiseksi, että ihmiset todella viihtyvät, yrityskulttuurin asiantuntija Petra Helle-Kari Great Place to Work -yrityksestä kertoo.
Luottamus ja yhteistyön kulttuuri nousivat esille
Valokuitusen henkilöstön mielipiteissä nousi esille erityisesti se, että uutena organisaatioon tullessaan työntekijät tuntevat itsensä tervetulleiksi ja ihmiset kokevat voivansa olla omia itsejään työpaikalla. Lisäksi työntekijöillä on luottamus siihen, että apua saa kollegoilta ja aina voi luottaa muiden yhteistyöhalukkuuteen. Tulosten mukaan ihmiset kokevat myös, että kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti ja töihin on mieluisaa tulla.
Jatkossa Valokuitusella panostetaan siihen, että ihan jokainen työntekijä kokisi yrityksen hyväksi työpaikaksi.
– Meille, kuten muillekin organisaatioille, osaava ja sitoutunut henkilöstö on erittäin tärkeä asia. On tärkeää, että henkilöstö aidosti viihtyy meillä ja haluaa olla myös mukana kehittämässä Valokuitusta entistäkin paremmaksi työpaikaksi. Vain henkilöstön avulla voimme menestyä yrityksenä. Olemme erittäin onnellisia Great Place To Work -henkilöstötutkimuksen tuloksista, ja haluamme tehdä jatkossakin töitä hyvän työntekijäkokemuksen eteen. Nyt on kuitenkin aika juhlistaa tätä upeaa tulosta yhdessä, henkilöstöpäällikkö Sanna Ahlbom kertoo.
Työntekijöiden kommentteja:
”Koko organisaatio pelaa selvästi yhtenä tiiminä. Yhtiö on myös erittäin notkea sopeutumaan uusiin haasteisiin.”
”Tämä on paras työpaikka, missä olen ikinä ollut!”
”Valokuitusen valinnanvapaus asiakkaille on todella tärkeää. Se sama tekemisen ja ideoimisen vapaus heijastuu myös työntekemiseen.”
Yhteyshenkilöt
Heikki KaunistoToimitusjohtajaValokuitunen
Puh:050 440 5224heikki.kaunisto@valokuitunen.fiKirsi JännesViestintäpäällikköValokuitunen
Puh:050 564 4645kirsi.jannes@valokuitunen.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Valokuitunen on toimialansa markkinajohtaja
Valokuitunen Oy rakentaa nopeita ja luotettavia valokuituyhteyksiä pientaloihin ja yrityksiin ympäri Suomen. Valokuitu takaa parhaan mahdollisen nettiyhteyden kaikissa tilanteissa ja mahdollistaa sujuvan digiarjen. Kytkemme pientalojen yhteydet Telian Avoin Kuitu -runkoverkkoon. Asiakkaamme voivat valita verkon laajasta valikoimasta itselleen sopivat netti- ja lisäpalvelut ja kilpailuttaa niitä rajattomasti. Valokuitunen on markkinajohtaja – verkkomme kattaa vuoden 2024 lopussa noin 400 000 kotitaloutta Suomessa. Meillä työskentelee yli sata ammattilaista arvojemme rohkeus, ilo ja luottamus mukaisesti. Valokuiturakentamisemme työllistää kymmeniä urakointiyrityksiä ympäri maan. Vuonna 2020 perustettu Valokuitunen on suomalaisen CapManin (60 %) ja pohjoismaisen Telian (40 %) omistama yritys.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valokuitunen Oy
Sotisaaren alueen valokuituverkko siirtyi Valokuitusen omistukseen25.4.2025 06:57:00 EEST | Tiedote
Valokuitunen on ostanut Kaakamon tietoverkko-osuuskunnalta Sotisaaren alueelle rakennetun valokuituverkon. Kauppakirjat allekirjoitettiin pääsiäisviikolla.
Valokuitunen aloitti valokuituverkon päätelaitteiden vaihdot Hyvinkäällä9.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Valokuitusen Telialta ostaman valokuituverkon asiakkaiden kodeissa alkaa päätelaitteiden vaihdot, jotka koskevat ensimmäisessä vaiheessa noin 4 000 asiakasta. Hyvinkää on yksi ensimmäisistä kaupungeista, joissa vaihdot ovat jo käynnissä. Tänä vuonna Valokuitunen vaihtaa ostetun verkon kaikki päätelaitteet uusiin. Uudet laitteet mahdollistavat sen, että kaikki valokuituyhteydet voidaan siirtää avoimeen kuituun eli verkko muutetaan avoimeksi.
Suomi on valokuidutettu ennätystahtia – Valokuitusella 50 % osuus markkinan kasvusta8.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Valokuituyhteyksien saatavuus Suomessa on nyt parempi kuin koskaan ennen. Vuonna 2020 perustettu Valokuitunen on kasvanut viidessä vuodessa Suomen suurimmaksi pientaloalueiden valokuituverkkojen rakentajaksi ja vauhdittanut valokuitusaatavuuden kehitystä Suomessa merkittävästi. Toimitusjohtaja Heikki Kauniston mukaan kilpailu isoista taajama-alueista alkaakin olla tämän vuoden jälkeen takanapäin, mikä tarkoittaa asukkaille vähitellen myös rakentamisen haittojen vähentymistä.
Valokuitunen aloitti valokuituverkon päätelaitteiden vaihdot Hämeenlinnassa7.4.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Valokuitusen Telialta ostaman valokuituverkon asiakkaiden kodeissa alkaa päätelaitteiden vaihdot ympäri Suomen. Hämeenlinna on yksi ensimmäisistä kaupungeista, joissa vaihdot ovat jo käynnissä. Tänä vuonna Valokuitunen vaihtaa ostetun verkon kaikki päätelaitteet uusiin. Uudet laitteet mahdollistavat sen, että kaikki valokuituyhteydet voidaan siirtää avoimeen kuituun eli verkko muutetaan avoimeksi.
Valokuitusen Telialta ostamassa valokuituverkossa on alkamassa ensimmäinen vaihe: ”Muutos näkyy jokaisella asiakkaalla”31.3.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin valokuituverkko-kauppa toteutui viime vuoden lopussa, kun Valokuitunen osti Telialta sen omistamat Kotikuitu-verkot. Kaupan kohteena olevat valokuituverkot ja asiakkaiden verkkoyhteydet siirtyvät kokonaan Valokuitusen hallintaan lähitulevaisuudessa. Nyt verkossa alkaa ensimmäinen, asiakkaalle näkyvä vaihe ennen varsinaista verkkotiedon siirtoa eli migraatiota.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme