Tampere-talo Oy panostaa useaan liiketoiminta-alueeseen ja kasvuun – Tanja Järvensivu aloittaa liiketoimintajohtajana ja Suvi Leinonen ohjelma- ja liiketoimintajohtajana
9.12.2022 10:00:00 EET | Tampere-talo Oy | Tiedote

Tampere-talo Oy on jo kolmen vuoden ajan toiminut kolmella eri tapahtumaliiketoiminnan alueella. Yritys operoi tällä hetkellä tapahtumapaikkoina Tampere-taloa ja Tuulensuun Palatsia sekä toimii promoottorina eli tapahtumajärjestäjänä operoimiensa paikkojen lisäksi mm. Nokia Arenalla. Tampere-talon yritystapahtumaliiketoiminta on hyvässä kasvussa Events Tampere -tapahtumatoimiston järjestäessä yritys- ja kongressitapahtumia ympäri Suomea.
Nykyisen liiketoimintajohtajan Mika Nevalaisen siirtyessä vuoden alusta Savonlinnan oopperajuhlien kaupalliseksi johtajaksi, jaetaan hänen vastuullaan olleet liiketoiminnat kahteen osaan: yrityksille suunnattuun liiketoimintaan sekä kuluttajille suunnattuun promoottoriliiketoimintaan.
Tanja Järvensivu, 44 vuotta, vastaa 9. tammikuuta alkaen liiketoimintajohtajana Tampere-talo Oy:n operointiliiketoiminnasta sekä yritys- ja kongressitapahtumien liiketoiminnasta. Järvensivu siirtyy Tampere-taloon Tampereen Messut -konsernista, missä hän on työskennellyt viimeksi PR- ja kumppanuusjohtajana ja sitä ennen mm. markkinointi- ja viestintäjohtajana. Hän on koulutukseen tradenomi Tampereen Ammattikorkeakoulusta.
Liiketoimintajohtajan vastuulla on yritysmyynnin ja tapahtumaliiketoiminnan tuloshakuinen myynnin johtaminen sekä näitä toimintoja tukevien kiinteistötekniikan, tuotannon suunnittelun ja resursoinnin sekä palveluosaston kokonaisjohtaminen tiimien esihenkilöiden tukena. Järvensivu raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Paulina Ahokkaalle.
”On suuri ilo päästä toteuttamaan reilun 20 messuvuoden jälkeen tapahtumia Tampere-talon upeiden ammattilaisten ja heidän kumppaneidensa kanssa. Sydämeni sykkii vahvasti tapahtumakaupunki Tampereen kehittämiselle, ja uusi rooli tarjoaa tähän erinomaiset edellytykset. Elämäsi tilaisuus on yrityksen strategian ydinajatus, ja juuri sellaisena näen myös tämän tehtävän.”, iloitsee Tanja Järvensivu.
”Olemme todella ylpeitä saadessamme valjastaa Tanjan osaamisen sekä intohimon Tampere-talon valtakunnallisen ja kansainvälisen kongressi- ja yritystapahtumamyynnin voimaksi. Tanja tuo yhtiöömme valtavan määrän tapahtuma-alan järeää osaamista, kiiteltyä esihenkilötyöskentelyä, tarttuvan innostuksen sekä laajan luottamustehtävienkin kautta tulevan verkoston.”, kertoo Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas.
Vahva asema monipuolisten kulttuurisisältöjen tuottajana
Suvi Leinonen, 43 vuotta, vastaa 1. tammikuuta alkaen ohjelma- ja liiketoimintajohtajana Tampere-talo Oy:n promoottoriliiketoiminnasta eli kuluttajille suunnatuista kulttuurisisällöistä sekä yleishyödyllisestä taidetoiminnasta. Leinonen on työskennellyt Tampere-talossa vuodesta 2008 ja hän siirtyy uuteen rooliin Tampere-talon ohjelmapäällikön tehtävästä. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri. Tehtävässään hän raportoi toimitusjohtaja Paulina Ahokkaalle.
”Tampere-talon kasvuun vahvasti vaikuttaneena ja yhtiössämme jo merkittävän uran tehneenä Suvi nauttii yhtiömme sisällä ja laajasti toimialalla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin erittäin vahvaa luottamusta sekä kunnioitusta. On hienoa, että meidän on mahdollista kasvattaa Suvin roolia promoottoriliiketoiminnan kokonaisvastuulla.”, Paulina Ahokas sanoo.
Tampere-talon yleishyödyllinen taidetoiminta pitää sisällään muun muassa Tampereen oopperan tuotantoja, tanssi-, baletti- ja orkesterivierailuja sekä esittävän taiteen uusia konsepteja. Yleishyödyllisen taidetoiminnan lisäksi ohjelma- ja liiketoimintajohtaja vastaa yrityksen markkinaehtoisesta populaarikulttuurin toiminnasta ja sisällöistä yhdessä ohjelmatoimiston tiimin kanssa.
”Tampere-talolla on vahva asema monipuolisten elämysten tuottajana ja tapahtumapaikkana. Tulemme tulevaisuudessakin panostamaan monipuolisuuteen ja laadukkuuteen sekä tekemään uusia avauksia myös tuotannoissa Tampere-talon kiinteistön ulkopuolella.”, kertoo Suvi Leinonen.
Johtoryhmän uusien nimitysten lisäksi Tampere-talo vahvistaa tiimejä muutamilla uusilla työnkuvilla. Näistä vahvistuksista Sirpa Rytkönen aloittaa Events Tampere-tapahtumayksikössä tapahtumasuunnittelijana 2. tammikuuta.
Vuoden 2023 alusta Tampere-talon johtoryhmään kuuluvat lisäksi kiinteistö-, turvallisuus- ja vastuullisuuspäällikkö Marko Koivisto, talousjohtaja Heidi Rehakka, HR- ja kehitysjohtaja Heidi Tapaninaho-Pitkänen sekä markkinointi- ja viestintäjohtaja Tiia Välimäki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paulina AhokasToimitusjohtajaTampere-talo Oy
Puh:03 243 4100paulina.ahokas@tampere-talo.fiSuvi LeinonenOhjelma- ja liiketoimintajohtajaTampere-talo Oy
Puh:03 243 4031suvi.leinonen@tampere-talo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2024 Tampere-talo-konsernin liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot olivat 28,6 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestimme yli 930 tapahtumaa, palvelimme yli 552 000 tyytyväistä kävijää ja tuotimme Tampereen talousalueelle 98 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Puistokonsertissa soivat oopperakirjallisuuden helmet – Tampere Filharmonian johdossa Matthew Halls ja solistina Tuomas Katajala5.6.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Tampere Filharmonia ja Tampere-talo järjestävät yhteistyössä Tampereen Energian kanssa perinteisen Puistokonsertin Tampereen Sorsapuistossa lauantaina 8. elokuuta 2026. Tampere Filharmoniaa johtaa orkesterin ylikapellimestari Matthew Halls, ja solistina laulaa tenori Tuomas Katajala. Puistokonsertti alkaa klo 18, ja DJ Juissi virittää puistotunnelman jo klo 15 alkaen. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Muumijuhlaa vietetään toista kertaa Tampere-talossa – mukana lukuhetkiä, musiikkia, animaatioita ja herkuttelua3.6.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Tampere-talo juhlistaa muumeja Tove Janssonin syntymäpäiväviikonloppuna lauantaina 8. elokuuta 2026. Maksuton koko perheen Muumi – Suuri juhlapäivä -tapahtuma tarjoaa muumien ystäville ohjelmaa hahmotapaamisista työpajoihin ja tanssiaisista animaatiomaratoniin. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi Tampere-taloon noin 8 000 kävijää.
Hector, KAJ, Anssi Kela, Zucchero ja monet muut – Tampere-talon syksyssä kotimaisia suosikkeja ja kansainvälisiä tähtivierailuja20.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tampere-talo on julkaissut uutta ohjelmistoa syksylle. Lavoilla nähdään monipuolinen kattaus kansainvälisiä tähtivierailuja, kotimaisia suosikkiartisteja ja koko perheen elämyksiä. Syksyn kohokohtiin kuuluvat Hectorin 60-vuotisjuhlakonsertti, Anssi Kelan esikoisalbumin 25-vuotiskeikka, italialaisen bluesrokkari Zuccheron konsertti sekä KAJ:n ensiesiintyminen Tampere-talossa.
Kulttuurikaveri-toiminta avasi oven konserttiin heille, jotka eivät olisi yksin uskaltaneet lähteä29.4.2026 10:59:00 EEST | Tiedote
Viime syksynä käynnistynyt Kulttuurikaveri-toiminta on tuonut Tampere-taloon ihmisiä, joille konserttiin osallistuminen ei olisi ollut muuten mahdollista. Osallistujien palautteissa toistuivat kiitollisuus, rohkaistuminen ja kokemus siitä, että tapahtumaan lähteminen yksin olisi jäänyt tekemättä.
Classical Trancelations in Concert – the masterpiece arrives in Tampere21.4.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
For the first time ever, the unique meeting of electronic anthems and symphonic power leaves the capital to reach a new landmark. Following the monumental success of two sold-out 10th-anniversary concerts in Helsinki this past January, the acclaimed masterpiece, Classical Trancelations in Concert, now makes its debut at the iconic Tampere Hall on Friday 28 August 2026. The Tampere Philharmonic Orchestra and soloists will be conducted by Ross Jamie Collins. Ticket sales begin on Friday 24 April 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



