Kansanedustaja Hanna Holopainen Tieteen ja teknologian vihreiden puheenjohtajaksi

– Tutkitulla tiedolla ja teknologialla on ratkaiseva rooli tämänhetkisten haasteiden, kuten luontokadon ja ilmastokriisin ratkaisemisessa. On aivan kriittistä löytää yhteisymmärrys parhaista saatavilla olevista, tutkittuun tietoon perustuvista keinoista. On löydettävä tapoja edistää yritysten tuotekehitys- ja innovaatiotoimintaa sekä ratkaisujen skaalautumista. Viite on tehnyt hyvää työtä nostaessaan esiin uusia tutkittuun tietoon pohjautuvia avauksia. On suuri kunnia olla jatkossa puheenjohtajana edistämässä Viitteen toimintaa, Hanna Holopainen sanoo.
Puheenjohtajan tehtävästä luopuva tamperelainen Ville Seppälä näkee, että Holopaisen puheenjohtajuus hyödyttää Viitteen toiminnan kehittämistä.
– Hanna hyppää puikkoihin nykyhallituksen ulkopuolelta, mutta uskon että hän osaa kokemuksensa ja osaamisensa avulla kääntää sen hyödyksi ja luoda kaikenlaista uutta, Ville Seppälä sanoo.
Viitteen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Jussi-Pekka Teini ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Lauri Korvenmaa, molemmat Helsingistä.
Hallituksen jäseniksi valittiin Emilia Lakka, Roope Marttila, Marjaana Mäkinen, Antti ‘Jogi’ Poikola, Rosemarie Ruottu, Peppi Seppälä, Ville Seppälä ja Jenni Spännäri. Hallituksen varajäseniksi valittiin järjestyksessä Tuomas Mutanen, Karin Metsäpelto, Leena Riittinen, Paavo Heiskanen, Minna Kanerva ja Antti Van Wonterghem.
Viite on vuonna 2008 perustettu liittomuotoinen Vihreiden jäsenyhdistys. Viitteeseen kuuluu kymmenen paikallisyhdistystä ympäri Suomea ja liittoon kuuluu yhteensä 861 henkilöjäsentä. Viite on kasvanut jäsenmäärältään voimakkaasti viime vuosina.
Viite edistää tutkimustietoon perustuvaa päätöksentekoa sekä kestävien teknologiaratkaisujen hyödyntämistä suurten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi.
Hanna Holopainen on lappeenrantalainen kansanedustaja ja diplomi-insinööri. Hän on myös Vihreiden varapuheenjohtaja. Eduskuntatyössä Holopainen on ollut aktiivinen erityisesti turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä teemoissa. Hän on jäsenenä sekä puolustusvaliokunnassa että sisäisestä turvallisuudesta vastaavassa hallintovaliokunnassa.
Lisätietoja:
Hanna Holopainen, puheenjohtaja vuonna 2023, hanna.holopainen@eduskunta.fi, 044 571 3463
Ville Seppälä, puheenjohtaja vuonna 2022, ville.seppala@vihreat.fi, 050 5333750
Tuomo Liljenbäck, toiminnanjohtaja, tuomo.liljenback@vihreat.fi, 044 091 8171
Yhteyshenkilöt
Hanna HolopainenKansanedustaja ja Vihreiden varapuheenjohtaja
Puh:044-5713463hanna.holopainen@eduskunta.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Jenni Pitko: “On vaikea nähdä, mistä hallitus on riidellyt, kun vaikuttavat ilmastotoimet loistavat poissaolollaan”4.7.2025 19:15:36 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan hallituksen perjantai-iltapäivänä odotteluiden jälkeen lausuntokierrokselle lähettämä Energia- ja ilmastostrategia on surullista luettavaa. Epämääräiset toimet ilman aikatauluja ja rahaa eivät vie hänen mukaansa Suomea hiilineutraalisuuden polulle.
Vihreiden Hyrkkö tyrmistyi: Hallituksen ilmastostrategia ei näytä täyttävän ilmastolain hiilineutraalisuustavoitetta4.7.2025 17:25:47 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen perjantai-iltapäivänä lausunnoille lähettämää energia- ja ilmastostrategian luonnosta. Hallitus tuntuu strategian rivien väleissä ilmoittavan, että se ei aio tavoitella ilmastolain mukaisesti hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä.
Vihreiden Jenni Pitko ihmettelee, miksi turkistarhausta ei saada ajettua alas: “Tarhakettu ei kesästä nauti”4.7.2025 10:23:38 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja, Jenni Pitko suree turkiseläinten puolesta ja pitää turkistarhauksen tilannetta Suomessa surkeana ja hallituksen toimettomuutta asiassa häpeällisenä. Kannattamattoman elinkeinon aiheuttama kärsimys eläimille on tarpeetonta. Luonnonvaraisten eläinten kirjo kesällä muistuttaa siitä, miten ankaraa ja stressaavaa elämää tarhan ketut joutuvat viettämään.
Vihreiden Hyrkkö vaatii pääministeri Orpolta vastausta: Onko Suomi ministeri Multalan vai ministeri Ranteen linjalla?3.7.2025 15:39:52 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen epäselvää linjaa suhteessa EU:n 90% päästövähennystavoitteeseen. Hyrkön mukaan on kestämätöntä, että Suomen linjaa joudutaan toistuvasti ihmettelemään maailmalla.
Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Hallituksen uusi ilmastosuunnitelma on todellinen rimanalitus2.7.2025 20:56:09 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, entinen ilmasto- ja ympäristöministeri, Krista Mikkonen arvostelee kovin sanoin hallituksen lausuntokierrokselle lähettämää Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa (KAISU). Hänen mukaansa hallituksen ilmastopolitiikka nojaa täysin edeltäjiensä tekemään työhön ja EU-tason sääntelyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme