Keskuskauppakamarin ansiomerkkilautakunta myönsi kaksi elinkeinoelämän ansioristiä ja yhden kauppakamarin ansioristin

Reijo Karhinen kutsuttiin Keskuskauppakamarin työ-, koulutus- ja osaamisvaliokunnan puheenjohtajaksi vuonna 2018, kun valiokunta perustettiin. Karhinen on toiminut myös Keskuskauppakamarin hallituksen jäsenenä vuosina 2007-2011 ja varapuheenjohtajana vuosina 2012-2016.
Veli-Matti Mattila on toiminut vuodesta 2006 asti Keskuskauppakamarin ansiomerkkilautakunnan jäsenenä ja vuosina 2016–2021 ansiomerkkilautakunnan varapuheenjohtajana.
Elinkeinoelämän ansioristi voidaan myöntää elinkeinoelämässä erityisen ansiokkaasti toimineelle henkilölle. Elinkeinoelämän ansioristin on aiemmin saanut viisi henkilöä.
Kauppakamarin ansioristi myönnettiin Sirpa Poitsalolle, joka on toiminut Keskuskauppakamarin lakivaliokunnan jäsenenä yli 20 vuoden ajan ja viimeksi valiokunnan puheenjohtajana 2017-2022.
Kauppakamarin ansioristi voidaan myöntää ansiokkaasta työstä kauppakamarissa tai Keskuskauppakamarissa tai muutoin ansiokkaasta kauppakamarin toiminta-alueen tai koko maan elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittämisestä.
Ansioristit luovutettiin Keskuskauppakamarin tilaisuudessa 9.12.2022.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Vuoden kauppakamariksi Kymenlaakson kauppakamari12.9.2025 11:56:44 EEST | Tiedote
Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 10.–11. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Rovaniemellä. Vuoden kauppakamariksi valittiin Kymenlaakson kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilaisena palkittiin Viivi Sakkara, Keski-Suomen kauppakamarin viestintäpäällikkö. Vuoden aktiivisimpana ansiomerkkien myynnin edistäjänä palkittiin Etelä-Pohjanmaan kauppakamari.
Kauppakamarikysely: Yritykset tyytyväisiä kansainvälisten osaajien rekrytointiin, rekrytointien määrä kuitenkin laskussa9.9.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Yritysten tyytyväisyys kansainvälisiin osaajiin on pysynyt korkealla. Kauppakamareiden osaajakyselyn perusteella 73 prosenttia kansainvälisiä työntekijöitä rekrytoineista yrityksistä pitää kokemustaan myönteisenä, ja vain 4,5 prosenttia kielteisenä. Kansainvälisten rekrytointien määrä on kuitenkin laskussa.
Keskuskauppakamari: Mercosur-sopimuksen tullien alennukset avaisivat ovia suomalaisyrityksille5.9.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
EU:n ja Mercosur-maiden (Brasilia, Argentiina, Paraguay ja Uruguay) välisen, maailman suurimman kauppasopimuksen hyväksyntä toisi merkittäviä mahdollisuuksia suomalaiselle elinkeinoelämälle. Euroopan komissio on jättänyt virallisen esityksen sopimuksen hyväksymisestä, ja Keskuskauppakamari pitää tätä askelta erittäin tervetulleena.
MEN: Kansainvälisen kauppakamarin päivitetyt markkinointisäännöt kieltävät vihapuheen ja disinformaation hyödyntämisen markkinoinnissa4.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) markkinointisäännöksiä on päivitetty muun muassa syrjintäperusteiden osalta, ja nyt myös mielenterveys voi olla syrjintäperuste. Lisäksi säännösten päivityksessä disinformaatio ja vihapuhe on kielletty markkinoinnissa, sekä niissä määritellään vaikuttaja ensimmäistä kertaa.
Keskuskauppakamari: Osaaminen turvattiin – kotoutumisen leikkaukset haastavat työllisyyden edistämistä4.9.2025 06:58:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen pitää hallituksen päätöstä olla kohdistamatta uusia säästöjä koulutukseen erittäin tervetulleena. Hänen mukaansa ratkaisu tukee Suomen kilpailukykyä ja tavoitetta nostaa osaamistasoa. Kotouttamiseen tarvitaan työ ensin -periaate.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme