Kokoomuksen Laiho: Wilma -järjestemää ei saa poistaa – lapsen etu kärsii

Jaa
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen oppilashuollon ja koulu- ja opiskeluterveydenhuollon oikeudesta käyttää Wilmaa 1.1.2023 jälkeen. Laiho pitää erittäin huolestuttavana, että hyvinvointialue-muutoksen jälkeen sähköisen yhteydenottokanavan käyttö ei olisi enää mahdollista.
Mia Laiho. Kuvaaja:: Mikko Mäntyniemi.
Mia Laiho. Kuvaaja:: Mikko Mäntyniemi.

Laiho vaatii hallitukselta pikaista esitystä asian korjaamiseksi.

”Olen saanut lukuisia huolestuneita yhteydenottoja opettajilta ja eri toimijoilta ympäri Suomen liittyen oppilashuollon kuraattoreiden, psykologien ja kouluterveydenhoitajien oikeudesta käyttää jatkossa Wilma-järjestelmää myös hyvinvointialueella."

Laiho on huolissaan esiinnousseesta laintulkinnasta, jonka mukaan jatkossa koulun henkilökunnan, oppilaiden, opiskelijoiden, huoltajien sekä oppilashuollon henkilökunnan käyttämien työ- ja viestintäjärjestelmien, muun muassa Wilman, käyttö ei olisi enää oppilashuollon eikä myöskään kouluterveydenhuollon ammattilaisille mahdollista.

”Olemme muutenkin jo tilanteessa, että tiukkojen tietosuojavaatimusten takia moniammatillinen yhteistyö on haastavaa kun tieto ei kulje nuorten asioihin liittyen. Nyt sitä ollaan hankaloittamassa edelleen, kun sote-muutos poistaa Wilma-järjestelmän yhteydenpitokanavana.”, sanoo Laiho.

Laiho peräänkuuluttaa moniammatillisen yhteistyön kehittämistä, ei hankaloittamista.

”Meidän pitäisi ennemminkin parantaa yhteistyötä ja yhteydenpitoa kuin heikentää sitä. Lasten ja nuorten auttamiseksi tarvitaan entistä tiiviimpää yhteistyötä perheiden, koulun, oppilashuollon ja kouluterveydenhuollon välillä”, vaatii Laiho.

Laihon mukaan Marinin hallitus siirsi sote-lailla oppilashuollon siirtymään sivistystoimesta hyvinvointialueiden hallinnon alle, vaikka opetuksen ja koulutuksen järjestäjät ja asiantuntijat laajalti vastustivat sitä.

”Lasten ja nuorten pahoinvointi ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja palvelut ovat nuorille vaikeasti saavutettavissa. On järjetöntä, että hallitus lisää omilla toimillaan palveluverkon pirstaleisuutta ja nuorten putoamista raivoihinsa”, toteaa Laiho.

Wilma -järjestelmästä on saatu paljon hyviä kokemuksia tähän mennessä.

”Toisella asteella opiskelijoiden ajanvarauksista ja yhteydenotoista psykologeihin ja kuraattoreihin on toteutunut myös lähes 90 prosenttia Wilman välityksellä. Miksi tämä toimiva ja matalan kynnyksen palvelu lopetetaan? ”, kysyy Laiho.

Laiho vaatii hallitukselta pikaista puuttumista peliin, jotta yhteydenpito ei heikkene jo valmiiksi riskialttiissa oppilashuollon siirrossa.

”Koulujen ja oppilaitosten yhteisöllinen toiminta, opettajien ja oppilashuollon välinen tiedonvaihto ja yhteistyö tulee väistämättä tässä myös kärsimään. Oppilashuollon siirtoon sisältyy jo muutenkin riskejä, joita tärkeän viestintäkanava poistuminen entisestään lisää. Hallituksen on kiireellisesti korjattava lakia tai sen tulkintaa ”, päättää Laiho.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Mia Laiho. Kuvaaja:: Mikko Mäntyniemi.
Mia Laiho. Kuvaaja:: Mikko Mäntyniemi.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä



http://www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.

Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä. 

Lue lisää eduskuntaryhmästä.

Tutustu myös puolueen uutishuoneeseen.

Tutustu kokoomuksen kuvapankkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kinnari: Hallitus edistää järkevää suurpetopolitiikkaa sekä eduskunnassa että EU:ssa9.5.2025 14:53:07 EEST | Tiedote

Maa- ja metsätalousvaliokunta on saanut tänään 9.5. valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä metsästyslain 41§:n muutoksesta. Lisäksi Euroopan Parlamentti on hyväksynyt Suomen vahvalla vaikuttamisella muutoksen suden asemaan EU:n luontodirektiivissä tiukasti suojellusta laista suojelluksi. Suojellun lajin metsästäminen voidaan sallia, kun taas tiukasti suojeltua lajia voidaan metsästää vain poikkeustapauksissa.

Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.

Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye