Skanska Oy

Länsi-Pasilan uudelle asuinalueelle nimi

Jaa
Länsi-Pasilaan rakennetaan uusi yhdeksän talon muodostama asuinalue entiseen Pöllölaaksoon. Skanska järjesti kaikille kaupunkilaisille avoimen nimikilpailun syksyllä. Uusi nimi on Ilmattarenpiha.
Länsi-Pasilassa aiemmin Pöllölaaksona tunnetun alueen uusi nimi on Ilmattarenpiha.
Länsi-Pasilassa aiemmin Pöllölaaksona tunnetun alueen uusi nimi on Ilmattarenpiha.

Uuden nimen toivottiin olevan alueen historiaan sopiva ja tunnistettava siten, että se kuvastaa uudelleen syntyvän vehreän alueen identiteettiä. Nimeä innoitti osana MTV:n historiaa kulkenut Kari Juvan vuonna 1982 valmistunut pronssinen Ilmatar-patsas, joka säilyy uuden korttelin pihapiirissä.

”Saimme uudeksi nimeksi lukuisia hyviä ehdotuksia, joista inspiroituneena raati kehitti nimeä edelleen. Ilmattareen liittyy vahva symboliikka maailman synnystä Kalevalan kautta, ja lisäksi se viittaa läheisesti myös Ilmalaan. Nimen loppuosa taas kuvastaa alueelle muodostuvaa, Helsingin Keskuspuistosta versovaa yhteistä keskuspihaa, johon Ilmatar-patsas jää elämään”, kertoo Skanska Kotien myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma.

Raati koostui Skanskan, Helsingin kaupungin, L-Arkkitehdit Oy:n sekä MTV Oy:n edustajista.

Hanke käynnistyy vuonna 2023

Ilmattarenpihan rakentamisen ennakoidaan ottavan ensimmäiset askeleensa vuonna 2023 purkutöiden alkaessa talven aikana. Kokonaisuudessaan alueelle tulee yli 600 kaupunkikotia, joille tavoitellaan RTS-ympäristöluokitusta.

”Keskuspuiston läheisyys, hyvät palvelut ja kulkuyhteydet eri suuntiin ovat tämän alueen ehdottomia valttikortteja, ja Ilmattarenpiha täydentää Länsi-Pasilan asuntotarjontaa. Uusien kohteiden suunnittelu on käynnissä, ja haluamme tuoda lisää vastuullisia asumisen ratkaisuja asiakkaillemme”, Kuosma jatkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Skanska Kodit, myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma, puh. 040 844 8630, marja.kuosma[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi

Kuvat

Länsi-Pasilassa aiemmin Pöllölaaksona tunnetun alueen uusi nimi on Ilmattarenpiha.
Länsi-Pasilassa aiemmin Pöllölaaksona tunnetun alueen uusi nimi on Ilmattarenpiha.
Lataa
Kari Juvan vuonna 1982 valmistunut Ilmatar-patsas.
Kari Juvan vuonna 1982 valmistunut Ilmatar-patsas.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Skanska Oy
Skanska Oy
PL 114
00101 Helsinki

Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2021 lopussa 2 167 henkilöä Suomessa.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy

Skanskalle tunnustus vapaaehtoisesta Kiertotalouden green deal -sopimuksesta ainoana rakennusalan yrityksenä8.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Kestävän kehityksen toimikunta, valtioneuvoston kanslia, ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Ympäristömerkintä Suomi palkitsivat Skanskan vapaaehtoisen Kiertotalouden green deal -sopimuksen yhtenä parhaana kestävää kehitystä edistävänä vapaaehtoisena sopimuksena, joka oli samalla ainoa laatuaan rakennusalalta.

Skanskalla rakennusalan tyytyväisimmät asiakkaat – uudisasunnon ostajat etsivät nyt vastinetta rahalle7.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Skanskalla on rakennusalan tyytyväisimmät asiakkaat, kertoo tuore EPSI Ratingin tutkimus. Asiakastyytyväisyysindeksi kohosi vuodesta 2023 jopa 2,3 indeksipistettä, joilla Skanska saavutti toimialansa korkeimman kokonaistuloksen, 78,9 indeksipistettä. Tulos on erittäin vahva niin mittaushistoriallisesti kuin toimialojen välisessä vertailussa, tutkimuksessa todetaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye