Kuvataidekriitikko Sanna Lipposelle 20 000 euron arvostelijapalkinto

Sanna Lipponen (s. 1985) nousi kirjoittajana esiin vuonna 2014 toimintansa aloittaneesta EDIT-mediasta, jonka perustajiin hän kuuluu. EDIT monipuolisti kuvataiteeseen keskittyvien verkkolehtien tarjontaa jutuilla, joissa taidetta ja taiteilijoita lähestyttiin välittömillä, mutta asiantuntevilla haastatteluilla, esseillä ja kritiikeillä.
Viime vuosina Lipposen tekstejä on julkaistu EDITin lisäksi muun muassa Helsingin Sanomissa ja Imagessa. Hänen tuotantoonsa kuuluvat myös katalogiesseet. Lipposen ammattikuvan kehittyminen kuvaa hyvin nykykritiikin kirjoittamisen vaativuutta: valmiiden työurien puuttuessa Lipponen on luonut oman persoonallisen tiensä kuvataidearvostelijana.
Kirjoittajana Lipponen käsittelee laajasti eri taidelajeja maalaustaiteesta installaatioon, veistokseen ja tekstiilitaiteeseen. Päivälehtikriitikolle taito lähestyä monipuolisesti eri taiteenlajeja on elintärkeä. Erityistä osaamista vaatii vielä kartoittamattoman nykytaiteen sanoittaminen selväsanaisesti suurelle lukijakunnalle.
Lipposen kirjoittajaääni on avoin ja lukijan kokemukselle tilaa jättävä: kirjoittajana hän ei lukitse teosten merkityssisältöjä tai tulkintatapoja vaan uskaltaa kirjoittaa auki taiteen kokemisen omakohtaisuuden. Lipponen tunnetaan erityisesti materiaalisensitiivisestä otteesta, jossa kriitikko peilaa omaa kokemustaan suhteessa teoksen ominaisuuksiin. Lopputuloksena on teoksen henkeä hengittävä teksti. Tämä kriitikon kokemuksesta ponnistava ilmaisu on vakiintunut Lipposen tunnistettavaksi piirteeksi kuvataidearvostelijana.
Suomen Kulttuurirahasto myöntää E. J. Vehmas-palkinnon vähintään joka kolmas vuosi taidearvostelijalle, erityisesti kuvataidearvostelijalle. Viimeksi sen ovat saaneet Camilla Granbacka (2019) sekä Sini Mononen ja Harri Kalha (2017). Sanna Lipposelle palkinto luovutettiin 16.12.2022 Taidekoti Kirpilässä Helsingissä.
E. J. Vehmaksen rahasto on perustettu kunnioittamaan professori E. J. Vehmaksen elämäntyötä taidearvostelijana. Rahaston peruspääoma muodostuu varoista, jotka Suomen arvostelijain liitto vastaanotti lahjoituksena Sara Hildéniltä ja luovutti Suomen Kulttuurirahastolle vuonna 1972.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna RuohonenerityisasiantuntijaSuomen Kulttuurirahasto
Puh:09 6128 1247johanna.ruohonen@skr.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kulttuurirahasto on valtakunnallisesti toimiva yksityinen säätiö, joka rakentaa moniarvoista ja kestävää yhteiskuntaa, toimii tieteen, taiteen ja kulttuurin puolesta sekä kannustaa tulevaisuuden huippuja kohti läpimurtoja.
Kulttuurirahasto myöntää apurahoja tieteelle ja taiteelle ja toteuttaa erilaisia hankkeita. Toimintaan kuuluvat myös Taidekoti Kirpilä, taiteilijoille suunnattu residenssiohjelma sekä Mirjam Helin -laulukilpailu ja -akatemia. Kulttuurirahaston seitsemäntoista maakuntarahastoa kattavat koko maan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kulttuurirahasto
Tampereen sananvapaustapahtumassa puhutaan Yhdysvalloista ja vapauden merkityksestä18.6.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Syyskuisen Tampereen sananvapaustapahtuman puhujavieraaksi tulee amerikkalaisessa ja globaalissa uutismediassa uraa uurtanut päätoimittaja Kathleen Carroll. Toista kertaa järjestettävän keskustelufoorumin teemana on ”Yhdysvallat – mitä vapaus merkitsee”.
Saamelaiset museoesineet palaavat kotiin –saamelaisyhteisöjen kanssa tehtävä palautustyö sai 850 000 euron tuen9.6.2025 09:59:00 EEST | Tiedote
Saamelaismuseo Siidan yhteisöllinen hanke selvittää, miten kotiin palautuneet saamelaisesineet tulevat parhaiten osaksi elävää saamelaiskulttuuria. Rahoitus jatkaa Suomen Kulttuurirahaston pitkäjänteistä tukea saamelaiskulttuurille ja saamen kielille.
Kulttuurirahasto jatkaa tukeaan soittajalupauksille – 320 000 euroa puupuhallinakatemialle4.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Kulttuurirahasto myönsi 320 000 euron rahoituksen valtakunnallisen puupuhallinakatemian perustamiseen ja toimintaan. Akatemia tarjoaa varhaisen vaiheen lisäkoulutusta nuorille soittajalahjakkuuksille.
Kulttuurirahaston residenssiohjelma laajenee Nigerian Lagosiin ja Lontooseen28.5.2025 06:22:00 EEST | Tiedote
Suomen Kulttuurirahasto rakentaa taiteilijoiden kansainvälistä liikkuvuutta Euroopan laajimpiin kuuluvan residenssiohjelman kautta. Uusia kohteita ovat Nigerian Lagosissa sijaitseva G. A. S. -residenssi sekä ACME Lontoossa.
Miljoona euroa lasten ja nuorten tiedekasvatukseen23.5.2025 06:35:00 EEST | Tiedote
Suomen Kulttuurirahasto myönsi Tiede tutuksi -apurahoja tiedekasvatushankkeille ympäri Suomen. Lapset ja nuoret saavat mahdollisuuden innostua tieteestä asuinpaikasta ja taustasta riippumatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme