THL: Koronarokotteen talven tehosteannos ja influenssarokotus kannattaa ottaa nyt
”Moni rokotuspiste on pyhinä ja välipäivinä kiinni, joten suositellut rokoteannokset sekä koronan että influenssan osalta kannattaa käydä hakemassa ennen joulua, jos mahdollista. Moni tapaa jouluna läheisiään, joten olisi hyvä, että suoja olisi muodostunut ennen sitä. Tämänkin vuoksi olisi tärkeää ottaa nyt rokotteet”, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.
Yli miljoona ihmistä yhä ilman talven tehosteannosta
Varianttiräätälöityjä koronan talven tehosteannoksia on annettu Suomessa reilut 600 000 annosta. Suositus koskee kaikkiaan noin kahta miljoonaa ihmistä, joten on vielä suuri joukko rokotuksesta hyötyviä, jotka eivät ole hakeneet talven tehosteannostaan.
”Yli kolme kuukautta sitten koronataudin sairastaneet ovat saaneet sairastamisesta lisäsuojaa vakavaa tautia vastaan. Jos kuuluu riskiryhmään, tehosteannos kannattaa siitä huolimatta ottaa”, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Mika Muhonen.
”On myös muistettava, että koronatartuntoja on ikääntyneillä huomattavasti vähemmän kuin nuoremmassa väestössä. Monelta siis puuttuu tuore suoja vakavaa koronatautia vastaan”, tarkentaa Muhonen.
Koronatilanne on pysynyt Suomessa vakaana useiden kuukausien ajan. Erikoissairaanhoidon kuormitus on säilynyt samana, mutta perusterveydenhuollossa potilaiden määrä on hieman noussut.
Influenssarokotteita hyvin jäljellä
Influenssakausi kestää lokakuusta huhtikuun loppuun. Influenssarokotuksia on annettu syksyn aikana yli 1,4 miljoonaa annosta, joista noin miljoona on kansallisen rokotusohjelman annoksia. Kansallisessa rokotusohjelmassa on tälle rokotuskaudelle varattu yhteensä 1,85 miljoonaa pistettävää rokotetta ja 116 000 nenäsumuterokotetta, joten rokotteita on hyvin jäljellä.
”Influenssaepidemia on alkanut. Tartuntatautirekisteriin raportoidut influenssalöydösmäärät ovat viime viikkoina lisääntyneet. Suomessa on todettu molempia influenssa A-virustyyppejä sekä influenssa B-viruksia”, kertoo THL:n johtava asiantuntija Niina Ikonen.
Koska koronaa ja influenssaa esiintyy nyt samanaikaisesti, voi sairastua molempiin jopa samanaikaisesti, etenkin jos influenssatartuntojen määrä lisääntyy.
”Molemmat rokotteet kannattaa ottaa, sillä koronan ja influenssan sairastaminen yhtä aikaa voi olla vakava tilanne”, sanoo Hanna Nohynek.
Koronan ja influenssan riskiryhmät lähes samat
Koronan talven tehosteannosten ja influenssarokotusten kohderyhmät ovat lähes samat.
THL suosittelee koronan tehosterokotusta kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille. Tehosteannos voidaan poikkeuksellisesti antaa myös muille 18 vuotta täyttäneille erityisistä syistä yksilöllisen harkinnan ja riskiarvion perusteella esimerkiksi matkan kohdemaan vaatimusten vuoksi.
Tehosterokotteen voi ottaa, kun edellisestä rokotuksesta tai koronan sairastamisesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Tehosteannoksen kohderyhmien osalta ei enää lasketa, kuinka monta rokotetta on aiemmin saanut tai kuinka monta kertaa on mahdollisesti sairastanut koronan tai altistunut virukselle.
Maksuttomaan influenssarokotukseen ovat oikeutettuja 65 vuotta täyttäneet, vakavalle influenssalle alttiit tietyn sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluvat, raskaana olevat sekä 6 kk–6-vuotiaat lapset. Lisäksi maksuttomaan rokotukseen ovat oikeutettuja vakavalle influenssalle erityisen alttiiden lähipiiri, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon ammattilaiset ja asepalveluksen aloittavat.
Korona- ja influenssarokotteen voi ottaa samalla kertaa. Kunnat ovat varautuneet antamaan rokotuksia ennen vuodenvaihdetta, joulun jälkeen rokotustoimintaa vähennetään.
Kunnat vastaavat rokotusten järjestämisestä ja kertovat, mistä ja milloin rokotuksen voi saada.
Koronarokotusten talven tehosteet näkyvät verkossa 14. joulukuuta alkaen
Koronarokotusten edistymistä Suomessa voi seurata THL:n verkkosivuilta, jonne tiedot päivittyvät keskiviikkoisin kello 13.
Sivulla raportoidaan rokotuskattavuus koko 18 vuotta täyttäneessä väestössä sekä annettujen annosten määrä. Lisäksi sivuilta voi tarkastella rokotuskattavuutta kunnittain, sairaanhoitopiireittäin ja ikäryhmittäin.
Keskiviikosta 14. joulukuuta alkaen sivuilla näkyvät myös talven tehosteiden kattavuusluvut. Nämä uudet luvut päivittyvät keskiviikon 14.12. aikana.
Lisätietoja
Mika Muhonen (rokotusten edistyminen)
asiantuntijalääkäri
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Niina Ikonen (virukset)
johtava asiantuntija
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Hanna Nohynek (korona- ja influenssarokotukset)
ylilääkäri
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 26/202519.6.2025 11:44:48 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 19.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet Ke 25.6. Miten eri maissa on järjestetty sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja miten näitä malleja voitaisiin soveltaa Suomessa? Julkaisemme selvityksen, jossa esitellään neljä erilaista järjestämisen tapaa ja pohditaan niiden soveltuvuutta Suomeen. Järjestämme aiheesta ke 25.6. Porin Suomi Areenassa myös julkistus- ja keskustelutilaisuuden. Tilaisuudessa ovat paikalla ja haastateltavissa THL:n pääjohtaja Mika Salminen, johtava tutkija Liina-Kaisa Tynk
THL on havainnut merkittäviä virheitä hyvinvointialueiden toimittamissa diagnoositiedoissa – asiaa selvitetään yhdessä alueiden kanssa17.6.2025 12:49:11 EEST | Tiedote
THL on havainnut huomattavia virheitä hyvinvointialueiden toimittamissa perusterveydenhuollon diagnoositiedoissa. Virheet liittyvät useiden alueiden toimittamiin tietoihin pitkäaikaissairauksien diagnoosimääristä, ja ne koskevat ainakin vuotta 2023. Pitkäaikaissairauksia ovat muiden muassa sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, reuma ja syövät. Useat hyvinvointialueet ovat toimittaneet THL:lle tiedot pitkäaikaisdiagnoosien määrästä virheellisesti niin, että ne näkyvät käyntisyinä. Toisin sanoen esimerkiksi verenpainetautia sairastavan käynti hengitystieinfektion takia lääkärissä näkyy tiedoissa myös verenpainetaudin hoitokäyntinä. Kun tällaisia hengitystieinfektiokäyntejä on useita, pitkäaikaisdiagnoosien määrä rekisterissä alkaa kasvaa merkittävästi. Käynnin pitäisi näkyä rekisterissä ainoastaan hengitystieinfektion käyntinä. ”Useiden alueiden diagnoosimäärät ovat huomattavasti suurempia kuin mitä ne ovat olleet aiempina vuosina”, sanoo THL:n yksikönpäällikkö Jan Magnusson. Virheellisiä
Kutsu: Mitä voimme oppia muiden maiden tavoista järjestää sote-palvelut? THL:n selvityksen julkistustilaisuus ja puoluesihteereiden keskustelu Porin SuomiAreenassa ke 25.6. klo 8.30–1017.6.2025 09:15:11 EEST | Kutsu
Hyvät toimitukset, sosiaali- ja terveydenhuolto herättää runsaasti intohimoja ja keskustelua siitä, mihin suuntaan sote-järjestelmäämme olisi kehitettävä. Suomessa on esitetty mm. hyvinvointialueiden verotusoikeutta, aluevaltuustojen lakkauttamista, Kela-korvausten kasvattamista, koko terveydenhuollon kansallistamista ja siirtymistä vakuutuspohjaiseen terveydenhuoltoon. Millaisia eri sote-järjestämismalleja muissa maissa on käytössä ja mitä voimme oppia niistä? Järjestämme Porin SuomiAreenassa keskiviikkona 25.6. aamiaistilaisuuden, jossa julkaisemme tuoreen selvityksemme neljästä kansainvälisestä sote-mallista ja niiden soveltamisesta Suomessa. Lisäksi tilaisuudessa on puoluesihteereiden paneeli aiheesta. Tervetuloa mukaan! Tilaisuuden avaa THL:n pääjohtaja Mika Salminen. Selvityksen esittelee johtava tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen. Paneelissa keskustelevat SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi, keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho sekä kokoomuksen puoluesihteeri Timo Elo. Kaikk
THL:n Kouluterveyskysely: Aiempaa useampi 8.–9.-luokkalainen kokee terveydentilansa hyväksi17.6.2025 04:00:00 EEST | Tiedote
Perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilaista 78 prosenttia kokee terveydentilansa melko tai erittäin hyväksi, selviää keväällä 2025 toteutetun Kouluterveyskyselyn ennakkotuloksista. Osuus on lisääntynyt viisi prosenttiyksikköä vuodesta 2023.
THL viikolla 25/202512.6.2025 15:35:46 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 12.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 17.6. Ennakkotuloksia keväällä 2025 toteutetusta Kouluterveyskyselystä. Koettu terveys, ahdistuneisuus ja kiusaaminen 8.-9-luokkalaisilla. Lisätiedot: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 ke 25.6. Julkaisemme selvityksen sosiaali- ja terveydenhuollon eri järjestämismalleista. Selvityksessä esitellään muissa maissa käytössä olevia tapoja järjestää sote-palvelut ja pohditaan, miten malleja voitaisiin soveltaa Suomessa. Järjestämme aiheesta keskiv
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme