Finnforelin kirjolohelle vastuullisen kalankasvatuksen ASC-sertifikaatti

”Olemme erittäin iloisia sertifioinnista. Tämä on hieno tunnustus työstä, jota olemme tehneet usean vuoden ajan vastuullisen ja ekologisesti kestävän kalankasvatuksen eteen”, sanoo Finnforelin toimitusjohtaja Jussi Mekkonen.
”Finnforel on moderni kiertotalousyhtiö, joka on menestyksekkäästi yhdistänyt biologisen ja teknisen prosessin. Tänä vuonna tuotamme lähes miljoona kiloa herkullista ja terveellistä kalaa. Kasvatustapamme on suljettuun kiertoon perustuva kirjolohen viljely, jossa kuormitamme luontoa mahdollisimman vähän. Kalaviljelyssä minimoidaan sekä tuotannon päästöt että ruokahävikki kuluttajan keittiössä. Kierrätämme ja puhdistamme käyttämämme veden. Optimoimme tuotantopanosten käytön niin, että mitään ei mene hukkaan tai valu luontoon. Hyödynnämme myös kaikki kalasta saatavat sivuvirrat ja jakeet joko itse tai yhteistyökumppaniemme kanssa siten, että mitään ei heitetä jätteeksi”, Mekkonen jatkaa.
ASC (Aquaculture Stewardship Council) on Maailman luonnonsäätiö WWF:n sekä Sustainable Trade Initiative (IDH) perustama voittoa tavoittelematon järjestö. ASC-sertifikaatti on osoitus vesiviljelytoiminnan vastuullisuudesta ja läpinäkyvyydestä, kattaen koko tuotantoketjun ja taaten toiminnan ympäristöystävällisyyden sekä sosiaalisen vastuullisuuden.
ASC www.asc-aqua.org
ASC-merkintä tulee Saimaan Tuoreen pakkauksiin vuoden 2023 alussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Mekkonen
Toimitusjohtaja, Finnforel Oy
+358 50 3687 029
jussi.mekkonen@finnforel.com
Jani Rantula
Ympäristöpäällikkö, Finnforel Oy
+358 40 7630 673
jani.rantula@finnforel.com
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomalainen, vuonna 2017 perustettu teknologiayritys Finnforel on noussut ekologisen kalankasvatuksen kärkijoukkoon maailmassa. Yhtiön kiertovesikasvattamo sijaitsee Pohjois-Savossa Varkaudessa, missä kalat kasvavat virtaavassa vedessä kiertovesilaitoksessa. Kasvatus tapahtuu katon alla hallissa tarkasti optimoidussa ympäristössä. Yhtiön tuotteita myydään tällä hetkellä Suomessa yli tuhannessa ruokakaupassa Saimaan Tuore -tuotemerkillä. Yritys teki merkittävän läpimurron marraskuussa 2020, kun sen Varkauden miljoonan kilon tuotantolaitos saavutti korkealaatuisen kalan kasvatuksessa maksimitason. Vuonna 2023 Finnforel kasvattaa Varkauden uuden Gigafactoryn myötä tuotantokapasiteettia miljoonasta kilosta kolmeen miljoonaan kiloon ja samana vuonna käynnistyy ensimmäisenä Suomessa emokala- ja poikastuotanto kirjolohen valintajalostuskeskuksessa Hollolassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnforel Oy
Suomalainen kirjolohi ui nyt Arabiemiraatteihin9.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomalainen vesiviljelyn edelläkävijä Finnforel lanseeraa LOHI-kirjolohen Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa osana kansainvälistä kasvustrategiaansa.
Finnish foodtech Finnforel launches land-based farmed rainbow trout brand LoHi in the UAE9.9.2025 10:00:00 EEST | Press release
Finnforel is now bringing premium Nordic fish to UAE consumers seeking healthy, sustainable protein solutions in handy, easy-to-cook portions. As world seafood consumption is expected to increase by 50% by 2050, Finnforel’s production technology provides easy-to-use products without the environmental impacts associated with open-water aquaculture or commercial fishing.
Nora Hortling on nimitetty Finnforelin toimitusjohtajaksi7.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Finnforel Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Nora Hortling (KTM). Hän aloittaa tehtävässään 3. helmikuuta 2025.
Nora Hortling has been appointed as CEO of Finnforel Oy7.1.2025 08:00:00 EET | Press release
MSc (Econ) Nora Hortling (38) has been appointed as the CEO of Finnforel Oy starting from February 3, 2025.
ADQ and Finnforel exploring feasibility of developing a cutting-edge fish farming facility in KEZAD29.11.2024 08:02:27 EET | Press release
Potential facility will use advanced technology to cultivate rainbow trout year-round in stable, safe and clean indoor conditions Collaboration with Finnforel complements ADQ’s existing initiatives aimed at exploring solutions to bolster the UAE’s food resilience Upon satisfactory conclusion of the feasibility stage, the facility will be the first commercial-scale operation at KEZAD’s dedicated zone for aquaculture and related industries
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme